Ihonhoito

Yellow moodin kesäspa

18.07.2014, Hannamari Rahkonen

Yhteistyössä Jolien kanssa.

Yellowmood_iroisie_patyka_hannamarirahkonen 4

Rakastan kotispassa vietettyjä hetkiä, erityisesti silloin kun aikatauluni näyttää hivenen täyteen ahdetulta. Kotispa tarjoaa oivan tilaisuuden viettää hetki mieltä hellien täysin omassa tahdissa, jolloin voi valita ihonhoidossa käytettävät tuotteet täysin omien fiilisten mukaan.

Huomasin, että olen käyttänyt omassa kotispassani pääsääntöisesti neljää eri luonnonkosmetiikkatuotetta, joilla saa taiottua itselleen hetkessä hattaraisen kesäihon ja nyt ajattelin jakaa vinkkini myös teidän kanssanne. Tuotteista löytyvät puhdistusgeeli, puhdistusvesi, kuorinta kuin naamiokin, jotka toimivat erinomaisesti yksinäänkin, mutta näin yhdistettyvä muodostavat vielä täydellisemmän yhdistelmän arjen luksusta.

Yellowmood_iroisie_patyka_hannamarirahkonen 2

Iroisien puhdistusgeeli on ollut käytössäni jo kuukausia ja rakastan sen iholle luomaa pehmeyttä sekä riittoisuutta. Puhdistustuotteille tavanomaisesti tämä geeli ei tee ihosta kuivaa, vaan kevyen kosteutetun tuntuisen poistaen samalla erinomaisesti voimakkaankin meikin. Geelin saa vaahtoamaan iholla kevyesti siten, että kastelee ensin kasvonsa ja hieroo sitten geelin iholle pyörivin liikkein ja huuhtelee vasta sen jälkeen. Sitruksinen tuoksu on olemukseltaan sopivan hentoinen, jottei iltapuuhissa piristy liikaa yön kauneusunia vasten.

Yellowmood_iroisie_patyka_hannamarirahkonen 5

Absolutionin puhdistusvesi kiilasi ensikokeilusta lähtien ihonhoitotuotteideni kärkikastiin ja siksi se kuuluu ehdottomasti Yellow moodin kesäspa-tuotteiden suosikkilistaan. Puhdistusvesi kelpaa meikinpuhdistukseen sellaisenaankin, mutta hehkuvan ihon tavoittelussa tehdään jokainen vaihe viimeisen päälle. Puhdistusvesi tekee ihosta entistä pehmeämmän Iroisien geelipuhdistusaineen jälkeen ja valmistaa ihoa kuorintaan.

Olen edelleen täysin samaa mieltä tästä puhdistusvedessä kuin kirjoittaessani siitä teille toukokuussa:

Puhdistusveden tuoksusta tulee mieleen kasteinen kesäniitty, jossa kasvaa sitrus- ja seetripuita. Puhdistusvesi puhdistaa erinomaisesti, rauhoittaa sekä antaa saa ihon kihelmöimään, eli tuo siis toisin sanoen kuulauttaa. Absolutionin puhdistusveden kuulauttava vaikutus on niin huomattava, että olen siirtynyt käyttämään pelkästään sitä meikin alla aamuisin enkä ole tarvinnut edes seerumeita.

Yellowmood_iroisie_patyka_hannamarirahkonen 1

Patykan kirkastava kuorinta toimii kesäspan kolmantena lenkkinä. Hattaraisen vaaleanpunainen kuorinnan sävy ihastuttaa, varsinkin kun tuoksu on karkkimaisen pehmeä ja kuorinnan lopputuloksena on erittäin pehmeä, napakka sekä raikas iho. Kuorinta-aine liukuu iholla parhaiten, kun pohjalla on kevyesti kasvovettä. Suosittelen, että pyörivien liikkeiden jälkeen annat kuorinnan vaikuttaa ihollasi vielä 15 minuutin ajan, jotta ihosi saa osakseen mahdollisimman tehokkaan annoksen tämän superkuorinnan raaka-aineista.

Patykan kuorinta on itselleni näillä kesähelteillä yksi parhaista ystävistäni tasaisen sekä kuulaan ihon metsästyksessä.

Yellowmood_iroisie_patyka_hannamarirahkonen 3

Viimeisenä osasena Yellow moodin kesäspan palapelissä toimii Iroisien limettihillon tuoksuinen kauneusnaamio, joka ei voi jättää ketään kylmäksi. Tuoksu on kaiken hehkuttamisen arvoinen, sillä se luo jo itsessään aivan nirvanallisen olotilan. Tuo vaaleanvihreä naamio on erittäin riittoisaa, hyvin levittyvää sekä imeytyvää.

Mikäli haluat todella tehokkaan kasvohoidon, suosittelen jättämään naamion yöksi vaikuttamaan ja pesemään vasta aamulla pois. Muussa tapauksessa voit huuhdella naamion 15 minuutin päästä levittämisestä ja laittaa kasvoille vielä kosteusvoiteen tai seerumin. Kirjoitin teille huhtikuussa tästä naamiosta enemmän Viisi lempituotettani Iroisielta-postauksessani.

Sellainen oli Yellow moodin ihana kesäspa, joka täällä on käytössä viikottain. Luksusluonnonkosmetiikka on nimensä veroista ja jokainen tuote näistä on sellainen, joihin satsaan mielelläni. Minulla on pitkästä aikaa teille pieni kosmetiikkayllätys tähän liittyen:

Jolien verkkokauppa tarjoaa teille -10 % alennuksen kaikista tuotteistaan tästä hetkestä maanantaihin 21.7. klo 00.00 saakka koodilla yellowmood.

Mielenkiinnolla kuulisin, että minkälaisia tuotteita teidän omasta kotispastanne löytyy vai hyödynnättekö ihonhoidossanne jopa keittiönkaappien sisältöä?

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
4 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Anna-Kaisa
Anna-Kaisa
9 years sitten

Löysin blogiisi Jolien uutiskirjeen kautta ja ihastuin oitis! Selasin heti sivukapalla postauksia ja löysin niin inspiroivia meikkivinkkejä, että laitoin Jolie-tilauksen vetämään. Jospa minusta, melko laiskasta meikkaajastakin, kuoriutuisi innokkaampi kokeilija. Asenteesi elämään ja bloggaamiseen on ihanan positiivinen. Olen viime aikoina lueskellut paljon hyvinvointiblogeja ja hakenut oman hyvinvointini kannalta oikeaa suuntaa. Sinun blogistasikin on varmasti apua minulle, uskon sen jo nyt. Erityisen mieluista on ollut lukea crossfit-harrastuksestasi ja ruokavaliostasi. Raakakakkujen kokeilemista olen pyöritellyt päässäni pitkään: ehkä teenkin moisen tupaantuliaisiini, kunhan saan ensin muutettua. Paljon kiitoksia ihanista postauksista, kauniista kuvista ja keltaisesta tunnelmasta, joka täällä vallitsee. Pääset ehdottomasti lukulistalleni ja palaan tänne vielä… Lue lisää..

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
9 years sitten

Hei Anna-Kaisa! Kiitos tästä päivääni sulostuttaneesta kommentistasi, joka huokui aitoa lämpöä sekä ystävällisyyttä. Olen todella onnellinen siitä, että blogistani on välittynyt positiivinen energia, se kun on se kantava voima koko elämässä ja olemisessa. Toivon sinulle iloisia hetkiä uusien kosmetiikkatuotteidesi parissa ja voit aina kysäistä, jos jokin askarruttaa niiden suhteen mieltäsi. Koiranpojat olivat mielissään rapsutuksista ja lähetän sinulle sylillisen aurinkoa sinne missä oletkin!

Anna-Kaisa
Anna-Kaisa
9 years sitten

Kiitos, kysyn takuulla, jos menee sormi suuhun tuotteiden kanssa. Seuraavaksi taidan alkaa tutkia, millä keinoin punoitusta saisi hillittyä kasvoilla ja mikä seerumi olisi paras kuivahkolle iholleni. Kokeilin eilen nimittäin erästä Patykan seeruminäytettä, joka tuli edellisen (tai sitä edellisen) Jolie-tilauksen yhteydessä ja tuote tuntui varsin mukavalta. Ihonhoito ja kosteuttaminen voisi muuten olla yksi postaustoiveenikin: millainen yhdistelmä (voide, seerumi, kuorinta, mitä niitä on) pitää ihon hyvässä kunnossa. 😉

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
9 years sitten

Kiitos postausideasta, katson milloin ehtisin toteuttaa toiveesi!

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.