Yellowmood

Perjantain päiväherkut ja sananen positiivisten ajatusten voimasta

21.02.2014, Hannamari Rahkonen

rawfood_apple_mantelivoi_superfood_glutenfree_yellowmood 3

Valon määrä lisääntyy kohisten ja ainakin itselläni on aamuisin jo paljon helpompi nousta, kun talven kestänyt pimeys alkaa vihdoin väistyä. Ihanaa. Tänään olemme viettäneet rauhallista kotipäivää yhdessä ja hääränneet keskeneräisten juttujen parissa. Itse olen valmistanut tänään raakasuklaakonvehteja Kahvila Kauppayhtiölle, mukana on pari uutuusmakua taas. Tätä tarkoitan, kun sanon että mikään työpäivä ei ole samanlainen: päivät voivat sisältää yhtälailla reseptien kehittelyä, raakasuklaiden valmistamista, kirjoittamista, kuvaamista ja vaikka mitä muuta. Oikeastaan tykkään siitä, että työnkuvaani on vähän hankala määritellä.

Kevät tuo aina yllättäen mukanaan kaikkea uutta ja maaliskuusta alkaen Rovaniemeltä saa vihdoin minun valmistamiani raakakakkuja, kerron teille vähän myöhemmin mistä paikasta on kyse! Hihkun innosta, sillä satuin viime viikonloppuna sanomaan Tuomakselle haikeana ääneen, että voi kun voisin myydä raakakakkujani jossakin täällä. Se selvästikin kannatti, sillä eilen minulta sitten kysyttiin ihan suoraan, että kiinnostaisiko minua valmistaa paikalle X kakkuja kerran tai pari viikossa. Vastauksen tiedättekin jo.

rawfood_apple_mantelivoi_superfood_glutenfree_yellowmood 1

Saunan lasitukset tulivat tänään ja Tuomas on asentanut niitä paikoilleen. Toivon mukaan viikon, kahden sisällä pääsen näyttämään miltä meidän saunavalinnat näyttävät. Ihan perinteisellä linjalla kun ei mennä ainakaan lauteiden suhteen.

rawfood_apple_mantelivoi_superfood_glutenfree_yellowmood 2

Helmikuun pari ensimmäistä viikkoa meni vähän mönkään monessakin suhteessa ja mieli oli sen veroinen, mutta tällä viikolla olen huomannut vahvasti miten paljon positiivisesti ajatteleminen vaikuttaa ja viikko on tarjonnut erilaisten ihmisten muodossa minulle niin paljon iloa ja yllätyksiä, joista saan olla kiitollinen. Erityiskiitos Pohjanmaalta kotoisin olevalle lukijalleni, joka lähetit aivan ihanan sähköpostin keskiviikkona — kestohymy on ollut taattu!

Oikeastaan ajattelin jakaa tänään helpon herkkureseptin, mutta ihan kiva että juttu rönsyilee. Suloinen Saara postasi omalla tontillaan vasta itsevalmistetusta mantelivoista ja olen himoinnut tuota siitä lähtien kieli poskella. Eilen kävin hakemassa purnukan keskustasta ja nyt olen nautiskellut perjantaista omenaviipaleiden, mantelivoin ja merisuolan kera.

Onnellista ja yllätyksellistä viikonloppua, pidetään mieli avoinna ja hymy läsnä!

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
6 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Sanna
Sanna
10 years sitten

Oo, onnittelut kakkudiilistä! Hauska näin eteläläisenä seurata, mitä Rovaniemellä tapahtuu. Oon käynyt siellä kerran vuonna 2007 ja muistan Kauppayhtiön 🙂 jotenkin Rovaniemi tuntuu tosi kaukaiselta, ja ois hassua ajatella asuvansa siellä, koska on aina ollut etelässä tai tarkemmin ottaen lounaassa. Pitääkin selailla tarkkaan sun reseptejä, kun pitää rukkailla ruokavaliota uuteen uskoon ja kattoa, oisko soijattomuudesta/vähäsoijaisuudesta apua. Sulla ei taida paljon soijaohjeita olla. Sun migreenijuttuja oon lukenut jonkin verran, kun ko. vaiva piinas lähes koko viime vuoden.

Terhimarjaana
Terhimarjaana
10 years sitten

Kiitos Hanna-Mari kivasta blogista! Kivoja juttuja ja upeita kuvia, pystyisinpä itsekin samaan… Kokeilin tällä viikolla ekaa kertaa sun kookosjogurttia ja onpa se hyvää! Oma juguni on vaan tosi tymäkkää koostumukseltaan, osaatko vinkata, millä siitä saisi löysempää? Itselle tulee kookosöljy mieleen, mutta se on mun makuun jotenkin ällöttävää. Purkkini on kyllä aika vanha, joten mietin joskus, että mahtaako se ajan myötä härskiintyä…tai jotain. Noudatan vhh-ruokavaliota ja toinen kyssärini liittyy hunajaan. Millähän vhh:mmalla sen saisi korvattua? Nuo sinun jätskiohjeesi vaikuttavat supermakoisilta, mutta omaan ruokavalioon hunaja ei oikein sovi.

Larah
Larah
10 years sitten

Kerro sitten heti liikkeen nimi, kun sen voi julkistaa. Haluan ehdottomasti tutustua sinun raakakakkuihin. Voisit oikeastaan perustaa ravintolan 😉 Niin saataisiin Rovaniemelläkin ihanaa puhdasta ruokaa. Vai onko jo? Jos on, niin teepä tänne juttu.

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
10 years sitten

Pohjoisessa tapahtuu, juu! Tänne on syntynyt viime vuosien aikana todella monia pieniä suloisia putiikkeja sekä kahviloita, jopa oma luomukauppa löytyy. Mun resepteissä käytän ainoastaan GMO-vapaata soijalesitiiniä pienissä määrin emulgaattorina. Toivottavasti löydät ratkaisun migreeniisi, tiedän millaista tuon vaivan kanssa eläminen on. Itselläni on migreeniä nykyään ainoastaan kerran kuussa hormonivaihteluiden aikaan, jos silloinkaan ja näkisin, että kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitaminen on ollut ruokavaliomuutosten ohella yksi suurimmista tekijöistä migreenistä eroon pääsemisessä. Kaunista kevättä!

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
10 years sitten

Kiitos Terhimarjaana, olen todella otettu siitä että viihdyt täällä ja jaksoit vielä jättää näin kauniin kommentinkin! Voit jatkaa kookosjogurttia vedellä, kunnes koostumus miellyttää sinua. Hunajan voi korvata erytritolilla tai kookospalmusokerilla, jossa on tavanomaista alhaisempi GI.

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
10 years sitten

Tottakai kerron, se on tiedossa tässä viikon sisään, luulisin. Rovaniemellä ei ole raakaruoka/smoothiebaaria, pari vuotta sitten olimme tosissamme laittamassa putiikin pystyyn, mutta byrokratia oli sitä mieltä, ettei näin pienessä paikassa riitä kysyntää. Olen edelleen eri mieltä, mutta ehkä joskus myöhemmin!

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.