rawbananacake_rawcake_nutfree_glutenfreecake_yellowmood 1

Joka viikolle sattuu yleensä yksi ilta, jolloin iskee aivan tajuton herkun tarve eikä viime viikko tehnyt asian suhteen poikkeusta. Olin suunnitellut jonkin suklaisen brownien valmistamista, mutta kaapeistani uupui pähkinät oikein mehevää suklaahetkeäni varten ja oikeastaan kaikki muukin suunnitelmiini kuuluva oli loppunut.

Jostain syystä olen karttanut banaanien käyttämistä raakaleipomisessa, koska banaanilla on hyvin omintakeinen maku, joka puskee helposti läpi mistä tahansa. Tällä kertaa pöydällä oli nippu hyvin kypsyneitä alennuksesta ostettuja luomubanaaneja, joten päätin tarttua hedelmiä sarvista ja näin syntyivät suklaa-banaanineliöt, jotka ovat parhaimmillaan hieman kohmeisina.

Vaaleasta banaanitäytteestä syntyi itse asiassa aivan taivaallisen hyvä mousse, jonka lusikoisin suihini sellaisenaan milloin tahansa. Banaani-suklaaneliöissä ei mässäillä sokerilla ja silti lopputulos on makea.

rawbananacake_rawcake_nutfree_glutenfreecake_yellowmood 2

Suklaapohja

1 kypsä avokado

1/2 kypsä banaani

0,5 dl sulaa kookosöljyä

3 Medjool-taatelia

2 rkl raakakaakaojauhetta

1 rkl sitruunamehua

ripaus vaniljaa

Kuori avokado, poista kivi ja lusikoi hedelmäliha blenderiin. Sulata kookosöljy vesihauteessa. Poista taateleista kivet ja lisää kaikki loput raaka-aineet blenderiin. Suklaataikina kannattaa valmistaa kaksinkertaisena, mikäli mahdollista. Silloin se pyörii blenderissä tasaisesti ilman tampperia.

Levitä suklaapohja noin 10 x 15 cm astiaan ja valmista banaanitäyte.

rawbananacake_rawcake_nutfree_glutenfreecake_yellowmood 3

Kermainen banaanitäyte

2 kypsää banaania

0,5 dl sulaa kookosöljyä

1 rkl sitruunamehua

1 tl kardemummaa

0,5 tl vaniljaa (Ojio)

Kardemumma tuo täytteeseen aivan mahtavan kontrastin ja päivittää banaanin 2.0-tasolle. Blendaa kaikki ainekset blenderissä tasaiseksi taikinaksi ja kaada suklaatäytteen päälle. Pakasta 1-2 tuntia ja leikkaa terävällä veitsellä neliöiksi. Säilytä neliöt pakastimessa.

rawbananacake_rawcake_nutfree_glutenfreecake_yellowmood 4

Näistä tuli juuri sopivia pieniä neliöitä niihin hetkiin, kun kaapeissa ei ole mitään, mutta jotakin haluaisi. Ja jos kuitenkin haluat banaanineliöiden sijaan niitä raakabrownieita, kurkkaapas Saaran tontille. Suosittelen.

  1. Elsa

    Mukavan helppoja tehä! Ja hyviä. Tuli mieleen jäätelökakku. Ehkä ois kivempi, jos banaanikerroskin pysyisi paremmin koossa eikä alkaisi vetistyä heti pakastimesta päästyään. Pitäisiköhän laittaa lisää kookosöljyä? Ehkä pari taateliakin voisi siihen sopia – tosin ne veisivät kai raikkautta pois. Kiitos reseptistä! :)

    • Hannamari Rahkonen

      Hei Elsa! Kiva, että kokeilit innokkaana neliöitä heti :) Jos haluat neliöistä huoneenlämmössä kiinteitä, lisäisin psylliumia taikinan sekaan. Itse olin tarkoittanut nämä nimenomaan sellaisiksi kevyehköiksi pieniksi herkkupaloiksi, joita voi käydä pakastimessa napsimassa silloin, kun herkkuhammasta kolottelee.

  2. Heidi

    Kiitos ihanasta reseptista! Tein naita eilen illalla ja oon aivan rakastunut :)

  3. Kookosöljystä

    Minusta taas tämä resepti vaikuttaa mielenkiintoiselta, juuri kun siinä ON banaania :)

    Kun tuossa kirjoitit banaanin dominoivasta mausta, niin minulla valitettavasti tökkii ainajajokapaikasta läpi tunkeva kookoksen maku, vaikka olen yrittänyt itseäni siihen totuttaa. Haaveilen siis myös muun makuista raakaleipomuselämystä. Mielestäni sekä avokado että banaani peittää tai mieluummin sulauttaa kookoksen makua kivasti.

    En ole mitenkään syvällisesti perehtynyt raakaleivontaan eikä minulla ole sen suhteen mitään ideologista ajatusta, mutta tykkään kovasti raakaleivonnaisista, koska ne – kookoksesta huolimatta – vaan maistuvat niin hyville :)) Kysymykseni kuuluukin, olisiko sulla jotain vinkkiä, miten kookosöljyä voisi korvata vai onnistuuko sen korvaaminen kovin hyvin ylipäätään (ilman että tuotos on olomuodoltaan jotain lusikoitavaa)?

    • Hannamari Rahkonen

      Makuja on erilaisia, mutta kiva että resepti nappaa sinulle :) Ymmärrän myös kookosähkyn, se on kasvikunnan tuotteista vain helpoin tapa lisätä raakakakkuihin sekä leipomuksiin kermaista rakennetta ja kiinteämpää koostumusta.

      Kookostuotteiden sijasta voit ihan yhtä hyvin käyttää esimerkiksi kaakaovoita, kaakaomassaa, psylliumia tai vaikka chia-siemeniä.

      • Kookosöljystä

        Kiitos vinkeistä!

        Kokeilin heti tätä reseptiä, niin että laitoin kookosöljyä vain pohjaan (ei nyt ollut kaakaovoita) ja päällisessä korvasin kookosöljyn alpron airy&creamylla ja psylliumilla, kun niitä löytyi kaapista (alpro on toki prosessoitua kamaa ja varmaan raakaideologian vastaista).

        Hyvää tuli, mutta seuraavaksi haluan kokeilla noilla mainitsemillasi keinoilla :)

        En ollut hoksannut psylliumia käyttää koskaan tällaiseen kiinteyttämistarkoitukseen vaan olen vain gluteenittomaan leivontaan käyttänyt sitä ja silloin se tuo kuohkeutta ja auttaa ettei esim keksit hajoa käsiin.

        Aurinkoista kevättä :)

  4. Elina

    Tosi kiva resepti — kiitos! Nämähän toimii ihanasti sekä suoraan pakastimesta napsittuna että ihan kokonaan sulaneina. Näissä on aivan ihana koostumus kun malttaa odottaa että sulavat, pehmeä ja kermainen. Lisäsin banaanimassaan vajaan ruokalusikallisen psylliumia, en tiedä johtuuko siitä, mutta pysyvät kyllä oikein hyvin kiinteinä sulaneinakin.

    Tykkään sun blogista ja jutuista ja aurinkoisesta asenteesta elämään. Ens kerralla kun olen Rovaniemellä tulen ehdottomasti pistäytymään Vesalan kaupalla maistelemassa teidän tuotoksia!

    • Hannamari Rahkonen

      Kiitos Elina! Itsekin syön näitä välillä jäisinä, välillä sulaneina ja kuten sanoit, jälkimmäisen kohdalla koostumus on tosi kermainen.

      Ihana, että viihdyt juttujeni parissa ja tervetuloa moikkaamaan, kun olet tänne päin tulossa! :) Ihan sivuhuomautuksena, että olen Super-Pirtelöbaarin kanssa vielä huomisen Vesalalla, mutta jatkossa joka pe ja la sieltä saa meidän raakakakkuja. Ilmoittelen meidän tapahtumista aina Facebookissa, täällä: https://www.facebook.com/pages/Super-Pirtel%C3%B6baari/269435869742978

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Jolie 2019