Yellowmood

Astiakaapin onnellinen omistaja

22.12.2014, Hannamari Rahkonen

Olen huojentunut. Kuten kerroin muutama päivä sitten, viimeisetkin keittiön astialaatikot on vihdoin purettu ja sohvan takana purkamistaan odottaa enää kolme kirjalaatikkoa.

Me pidämme kovasti astioista ja olemme vuosien varrella keränneet pikkuhiljaa tarpeellisia osasia kokonaisuuteemme. Periaatteena on ollut tehdä mieluummin hitaalla tahdilla sellaisia hankintoja, jotka kestävät vuosia kuin ostaa kertarykäisynä jokin halpa ja tulevaisuudessa kiertoon laitettava vaihtoehto.

bestå_ikea_yellowmood_interior_sisustus2

Olemme olleet akuutin säilytystilan tarpeessa astioiden suhteen ja koska en ole koskaan innostustunut romanttishenkisistä astiakaapeista, ajatuksissani siinsi vintagekalusteen sijasta mahdollisimman yksinkertainen vaihtoehto lasiovilla. Vitriinille suunniteltu kohta sijaitsee aika matalalla, joten emme halunneet siihen mitään tilantuntua syövää ratkaisua.

bestå_ikea_yellowmood_interior_sisustus1

Meillä on ennestään muutamia yksittäisiä Ikean Bestå-kaappeja, joten päätimme ostaa muutaman moduulin lisää ja laittaa niihin lasiovet, jotka olemme ostaneet noin neljä vuotta sitten.

Näitä kyseisiä vaihdettavalla taustalla olevia lasiovia ei valitettavasti myydä enää, mutta aikanaan niiden matkassa tuli mukana levy, jonka toinen puoli on musta ja toinen valkoinen. Teetimme muutamia vuosia sitten kolmeen lasioveen isot mustavalkokuvat Tuomaksen äidin lapsuuskuvista ja loput ovista palvelevat nyt tässä uudessa astiakaapissa – kaksi ylintä lasipinnalla ja kaksi alinta valkoisella levyllä.

beståkaappi_ikea_yellowmood

Bestå-kaapit ovat olleet meidän tapauksessa superkätevä säilytysratkaisu, sillä ne saa kiinnitettyä seinälle ja integroitua erilaisiin syvennyksiin, joita meidänkin viistokattoisessa kodissamme on riittämiin. Matalat tilat saa hyötykäyttöön sen sijaan, että ne olisivat vain tyhjänpanttina. Ikeaan oli tullut uutuutena tuollaiset peilitaustat sekä lasihyllyt, jotka sopivat suunnitelmiimme kuin nappi silmään.

Siinä tuo astiakaappi nyt nököttää seinällä, sisuksensa lautasia ja laseja pullollaan. En voisi olla tyytyväisempi tähän ratkaisuun ja jos kyhäelmä joskus kyllästyttää, kaapeille löytyy kyllä paikka ja käyttötarkoitus muualtakin kodistamme.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.