Yleinen

May Lindstromin antioksidanttiset ja kosteuttavat kasvotuotteet

24.01.2015, Hannamari Rahkonen

Maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare4

Kerroimme eilen May Lindstromin kahdesta innostavasta sekä keskenään hyvin erilaisesta kasvojenpuhdistustuotteesta ja tänään otamme jälleen askeleen eteenpäin sarjan innovatiivisten kauneudenhoitorutiinien saralla.

Kasvojemme iho on herkkä reagoimaan muutoksiin ja siksi se tarvitseekin päivittäisen puhdistuksen jälkeen myös ihon Ph:n tasapainoittamista, pitkäkestoista kosteutusta sekä ravintoainelatausta. May on kehittänyt sarjaansa hemmottelevan kasvoveden, anti-age -vaikutteisen öljyseerumin sekä erittäin mielenkiintoisen kauneusbalsamin, joka sopii saumattomasti skandinaaviselle iholle vaihteleviin sääolosuhteisiin.

Maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare1

The Jasmin Garden Botanical Mist -kasvovesisuihke tuoksuu nimensä mukaisesti raikkaan kukkaiselle jasmiinille, josta on havaittavissa myös vivahde hienostunutta ruusua, persoonallista ylang ylangia sekä pehmeää vaniljaa. Sarjan seitsemästä tuotteesta ainoastaan kasvosuihkeessa on käytetty vettä. Vesipitoisuutensa vuoksi säilöntäaineena on hyödynnetty kolloidihopeaa, joka toimii ihollamme antibakteerisena ainesosana.

Kasvoveden vahva antioksidanttinen ja ihoa kirkastava vaikutus on peräisin suihkeen sisältämästä raakakaakaosta, jonka 1200 aktiivista ainesosaa lataavat iholle liudan arvokkaita mikroravinteita stimuloiden samalla verenkiertoa. Suihkeen sisältämät kasviöljyt tekevät ihon kimmoisaksi samalla kun hamamelis tasapainoittaa turhaa talintuotantoa ja supistaa ihohuokosia.

Alkoholiton Jasmiini-kasvosuihke on koostumukseltaan pehmeää kuin sadevesi. Emme malta olla mainitsematta ihanan tuote- ja myymälävastaavamme Emmin sanoja – hän kun on sitä mieltä että tässä jasmiinihunnussa voisi uida. Olemuksensa lisäksi kasvovesi ihastuttaa meitä kosteuttavalla vaikutuksellaan sekä punoitusta hillitsevällä ominaisuudellaan. Tuotteen suihkemekanismi on todella laadukas ja tasainen, joka tekee siitä sopivan myös meikin päälle käytettäväksi.

Maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare2

 

Näin käytät The Jasmin Garden Botanical Mist -kasvosuihketta oikein: Suihkuta puhdistetulle iholle ennen ja jälkeen kosteusvoiteen tai öljyn lukitaksesi kosteuden ihoon. Suihketta voi käyttää myös meikin päälle kiinnittämään meikin ja tuomaan hehkua. Tuote sopii käytettäväksi myös erinomaisesti koko vartalolle sekä hiuksille ja voitkin suihkutella suihketta pitkin päivää. Virkistää kehoa ja mieltä.

Maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare

May kutsuu The Youth Dew Hydrating Facial -seerumiaan painavasta syystä ajan pysäyttäjäksi. Kullankeltainen seerumi sisältää kasviperäistä Q10 -antioksidanttia, joka jarruttaa ihon ikääntymistä voimakkaasti. Elimistömme sisältää Q10 luonnostaan ja sen määrä alkaa vähentyä kehossamme 30 ikävuoden jälkeen. Tämän voimakkaan antioksidantin keskeisin tehtävä on estää ympäristöstämme tulevien vapaiden happiradikaalien hyökkäyksiä ja estää ihon rypistymistä sekä rappeutumista. Q10 on tärkeä osa soluaineenvaihduntamme vauhdittamisessa.

Öljyseerumissa on käytetty myös 20 luomukasviöljyn sekoitusta, joiden yksilölliset ja fytoterapeuttiset ainesosat vauhdittavat ihon uudistumista saaden sen hehkumaan hyvinvoivana. Tuntuu kuin iholla olisi hellävarainen ja suojaava kosteusvaippa kevyestä koostumuksesta huolimatta.

Näin käytät The Youth Dew Hydrating Facial -seerumia oikein: Levitä pumppauksellinen öljyä kostutetuille kasvoille aamuin illoin. Voidaan käyttää sellaisenaan tai kasvovoiteen alla. Öljyseerumi sopii loistavasti myös meikin alle.

Maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare1 (1)

Kutsumme The Blue Cocoon -kauneusbalmia vaativan ihon ensiapupaketiksi, sen verran vaikuttuneita olemme tämän mintunsävyisen ja karamellin tuoksuisen tuotteen ihoa hoitavista ominaisuuksista. Kauneusbalmi saa kauniin värinsä marokkolaisen sinisen kamomillan sisältämästä kamatsuleenista. Sininen kamomilla tunnetaan antibakteerisena sekä tehokkaana ihon tulehdustilojen rauhoittajana.

Täyteläinen kauneusbalmi sisältää kosteuttavan sheavoin, kaakaovoin ja erilaisten kasviöljyjen lisäksi adaptogeenistä Shcisandra -marjauutetta, joka tunnetaan ihoa virkistävästä ja kosteutta sitovasta vaikutuksestaan. Shcisandraa on käytetty jo muinaisen Kiinan keisarillisissa hoveissa, jossa on tiedetty sen nuorentava vaikutus. Shcisandra toimii näkyvimmin ongelmaiholla, sillä se pystyy sulkemaan huokoset nopeuttaen ihokudoksen sekä haavaumien paranemista.

May on suunnitellut kauneusbalmin raaka-aineiden yhdistelmän alunperin ongelmaihoille ja valinnut siksi siihen liudan ihoa rauhoittavia yrttejä, öljyjä sekä uutoksia. Balmi sopii kaikille ihotyypeille, mutta erityisen hyvä valinta se on ruusufinnin, aknen, couperosan, atopian ja ekseeman luonnolliseen hoitoon. Sama koskee pintakuivaa- ja kuivaa ihoa – jos sinusta on tuntunut, ettei mikään voide riitä kosteuttamaan janoista ihoasi, kokeile ihmeessä The Blue Cocoon -balmin taikoja!

Maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare2 (1)

Näin käytät The Blue Cocoon -kauneusbalmia oikein: Levitä herneenkokoinen määrä kostutetuille kasvoille puhdistuksen jälkeen. Käytä sellaisenaan koko kasvoille tai paikallisesti kohtiin, jotka tarvitsevat erityistä hoitoa kuten silmienympärysiholle ja huulille. Balmia voidaan käyttää myös meikinalusvoiteena.

Huomenna annamme tilaa täällä Jolien Toimituksessa vielä sarjan puhdistaville tuotteille sekä vartaloöljylle.

Kuvat Hannamari Rahkonen

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.