Yleinen

Jolien kolme syksymeikkipalettia

26.08.2015, Hannamari Rahkonen

Sen tuntee ja näkee, nimittäin ilmassa leijuvan syksyn kirpeyden ja tienpientareille kertyneet keltaiset lehtivanat. Tänä syksynä Jolien meikkipaleteista löytyy maanläheistä nudea ja khakia, dramaattista mustaa sekä täyteläistä marjaisuutta.

jolie_kjaerweis_hannamarirahkonen1496

FRESH NUDE

Luonnollinen ja raikas nudemeikki toimii aina, kaikkialla ja kaikilla. Täydellisen nudemeikin tärkein osuus on valita tarkasti omaan ihonsävyyn sopiva meikkivoide, meikkipohja ja puuteri.

Nudemeikki toteutetaan levittämällä ensin koko kasvoille ohut kerros meikkivoidetta. Tummille silmänalusille ja yläluomelle levitetään aprikoosin sävyistä peiteainetta ja meikkipohja kiinnitetään sipaisemalla kasvoille kevyesti irtopuuteria. Yläluomelle levitetään nudenväristä luomiväriä ja häivytetään se kevyesti luomivaon yläpuolelle. Poskipäille sopivat parhaiten erilaiset hehkuvan persikkaiset ja pastellisen vaaleanpunaiset sävyt.

Nudemeikki muuntuu pienellä vaivalla myös juhlatyyliin sopivaksi, kun lisäät kirkasta huulipunaa ja sipaiset voidemaisen poskipunan päälle kevyesti Zuiin jauhemaista poskipunaa, jonka sisältämät kimalteet heijastavat kauniisti valoa ja tuovat hillittyä kuulautta.

Kokeile näitä:

Kjaer Weis Blossoming -poskipuna

Kjaer Weis Charmed -luomiväri

Absolution Powerful Pink (19) -huulipuna tai Kjaer Weis Rapture -huulisävyte

Zuii Sparkling Blush Berry -poskipuna

Zuii Nude -rajauskynä

Kure Bazaar Ezzenziale- tai Or Bronze -kynsilakka

jolie_kjaerweis_hannamarirahkonen1495

BLACK x BERRY

Myöhäisten syysiltojen intensiivisimmässä meikissä loistavat tummat sumusilmät, joita raikastavat makean marjaiset huulet ja kynnet. Voit tehdä sumusilmistä juuri niin dramaattiset tai maanläheiset kuin haluat, sävyn annostelusta päätät sinä itse. Löydät helpot ohjeet kauniiden sumusilmien meikkaamiseen Toimituksemme aikaisemmasta jutusta.

Marjainen poskipuna korostaa tummia sumusilmiä ja raikastaa koko meikkiä. Jos teet silmämeikistä voimakkaan, sipaise lämpimän vaaleanpunaista huulipunaa huulillesi vain kevyesti, jotta päähuomio säilyy siellä missä sen toivotaankin säilyvän, dramaattisissa silmissä.

Kokeile näitä:

Zuii Black Diamond- ja Slate -luomivärit

Kjaer Weis Lovely -poskipuna

Zuii Butterscotch -huulipuna

Kure Bazaar Kelly -kynsilakka

jolie_kjaerweis_hannamarirahkonen1494

KHAKI TONE

Jolie-tiimin sisällä liputetaan myös perinteiseen syysmeikkityyliin kuuluvista murretuista ja maanläheisistä ruskean, beigen, vihreän, oranssin ja kullan eri sävyistä. Meikkivalikoimistamme löytyy murrettuja luomivärisävyjä sekä mattaisina että kimaltelevina versioina ja valitsemaansa sävyä voi levittää koko liikkuvalle luomelle tai kokeilla erilaisia varjostuksia yhdistämällä yhtä tummempaa ja yhtä vaaleampaa sävyä.

Asteittain vaalentuvaa päivetystä jatketaan tuomalla iholle lämpöä aurinkopuuterilla, jota levitetään kevyesti poskipäiden alle, otsalle ja leuan alle. Aurinkopuuterin käytössä kannattaa suosia vähintään poskipunasiveltimen kokoista sivellintä, jotta saat lopputuloksesta mahdollisimman luonnollisen eikä kasvoille jää vahingossakaan raitoja. Poskipunaksi sopii erinomaisesti erilaiset murretun ruskeanpunaiset sävyt.

Kokeile näitä:

Kjaer Weis Joyful -poskipuna

Zuii Mandarin -huulipuna

Zuii Starr -luomiväriduo

Zuii Peanut -aurinkopuuteri

Kure Bazaar Ezzenziale -kynsilakka

Couleur Caramel Brown (03) -rajausneste

Kuvat Hannamari Rahkonen

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.