Yleinen

Ihonhoitotaikoja May Lindstromin syväpuhdistavalla naamiolla sekä kimmeltävällä vartaloöljyllä

25.01.2015, Hannamari Rahkonen

Maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare2 (2)

Viime päivinä olemme pyörähdelleet May Lindstromin tuoteseitsikon ympärillä ja nautiskelleet tästä Los Angelesin lahjasta maailmalle. Sarjan puhdistustuotteet sekä antioksidanttiset kasvojenhoitotuotteet ovat käyneet meille kaikille tutuiksi niin vaikuttavien raaka-aineidensa, monipuolisten vaikutusmekanismiensa kuin koostumuksiensakin suhteen.

Tänään päästämme valokeilaan varsinaisen kasvojen- ja vartalonhoidon tehokaksikon, jotka ovat saaneet Jolie-tiimin ihmettelemään ihastuksesta ja muistamaan mitä luksusluonnonkosmetiikka tarkoittaa käytännössä.

Maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare3 (2)

The Good Stuff -vartaloöljy on koko keholle tarkoitettu ylellinen ja kirkastava eliksiiri, jonka kimmeltävät kultahippuset saavat meidät kaihoamaan myöhäiskesän lämpimiä iltoja sekä auringonlaskuja. Kesään on vielä kotvanen aikaa, joten luotamme tällä välin tämän rakkaudella kehitetyn arkiluksusta edustavan vartaloöljyn voimaannuttavaan seuraan.

Vartalolle tarkoitetun kuningatareliksiirin pohja on rakennettu jojobaöljyn, macadamiaöljyn, kaakaovoin, luumunsiemenöljyn sekä tyrniöljyn ympärille. Tyrniöljy sisältää luonnostaan omega 7- rasvahappoa, joka vahvistaa erityisesti herkkää ihoa ja palauttaa ihon kimmoisuutta. Vartaloöljyn hennon makea tuoksu yhdistyy rentouttavaan ja lihaksia vetreyttävään laventeliin sekä mausteiseen ylang ylangiin, jotka antavat tuotteelle oman särmikkään säväyksensä.

Kauniin ja kuulaan hehkun takana on vartaloöljyn sisältämä mica-mineraali, joka heijastaa hienostuneesti valoa. Olemme tulleet siihen lopputulokseen, että The Good Stuff sopii seuraneidiksi mitä parhaiten niin rentoon kotispassa vietettyyn hetkeen kuin arvokkaampiinkin juhlatilaisuuksiin.

Maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare (4)

Näin käytät The Good Stuff -vartaloöljyä oikein: Levitä kostealle iholle heti pesun jälkeen. Hiero erityisesti kehon kuivimpiin kohtiin. Voit laittaa tuotetta myös muutaman tipan hiuksiisi.

Maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare (2)

Osasimme odottaa The Problem Solver -naamiolta jo nimen perusteella melkoisia tuloksia mitä tulee ihohuokosten syväpuhdistamiseen. Kyseessä on tiukka, mutta hellävarainen pyörremyrskypuhdistaja, jonka jäljiltä ihon elinvoiman loisto pääsee vapautumaan ylimääräisen kuonataakan alta.

Antioksidanteilla ladattu naamio sisältää hoitavaa raakakaakaota, ihoa vahvistavaa bambua, maaperän ravinteita ja suoloja. Naamion sisältämä kaneli, neilikka, cayenne ja muskotti tehostavat ihon pintaverenkiertoa ja antavat naamiolle sen lämpimän sekä kutsuvan tuoksumaailman. Naamio tuntuu iholla kihelmöivältä ja se puhdistaa tehokkaasti, pienentää ihohuokosia, poistaa epäpuhtauksia ja tulehduksia sekä korjaa ihoa.

The Problem Solver -naamio sisältää erittäin mielenkiintoisia yrttirohdoksia, jotka tukevat ihon uudistumista. Naamiossa käytetty Gotu Kola edistää ihon luonnollista kollageenintuotantoa ja on osoitettu, että kasvin triterpenoidit nopeuttavat ihon sidekudoksen uusiutumista. Väinönputkenjuuri on antiseptinen yrtti, joka rauhoittaa ärtynyttä ihoa.

Maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare (3)

Näin käytät The Problem Solver -naamiota oikein: Sekoita yhtä naamiota kohden ruokalusikallinen jauhetta May Lindstromin Treatment kulhoon ja lisää vähän kerrallaan vettä, jauheen ja veden sekoitus muodostaa pehmeän vaahdon. Voit kokeilla sekoittaa jauheen kanssa myös May Lindstromin The Honey Mudia, jolloin naamio on kosteuttavampi. Levitä naamio kasvojen iholle ja rentoudu. Vaikutusaika on 45 minuuttia (tai kunnes naamio on täysin kuivunut). Voi aiheuttaa hieman kuumotusta ja kihelmöintiä, tämä on normaalia ja kertoo naamion tehosta. Huuhtele pois lämpimällä vedellä. Sopii kaikille ihotyypeille, mutta ihoa lämmittävän vaikutuksen vuosi emme suosittele naamiota rosacea-iholle.

maylindstrom4

May Lindstrom on halunnut tuoda jokaisen naisen kotiin oman keitaan paitsi innovatiivisten ihonhoitotuotteidensa välityksellä, myös aitoon käsityöhön liittyvällä yksityiskohdalla. Keramiikkataiteilija Melissa Brown on suunnitelluut sarjalle savikulhon, joista jokainen valmistetaan aitona käsityönä. Jokainen kulho on uniikki taidonnäyte.

Yhden luksusripauksensa savikulhon käyttöön tuo myös kulhon keskelle painettu MSL -logo, joka on 24 karaatin kultaa. Sarjaan kuuluun myös sivellin, joka on täydellinen työkalu naamioiden levittämiseen. Siveltimen karvat ovat vegaanisia taklon-kuituja, metallirengas on kierrätettävää alumiinia ja tukeva puinen kahva tuntuu kevyeltä kädessä.

May Lindstrom -teemaviikon huipennukseksi tarjoamme teille -10 % tutustumisalen kaikista sarjan tuotteista. Saat alennuksen Jolie webshopissa 25.-27.1. välisenä aikana koodilla “MLS10”. Koodi on voimassa myös Jolie shopissa 26.-27.1. välisen ajan.

Viisi ensimmäistä kuvaa Hannamari Rahkonen, viimeinen kuva May Lindstrom

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
1 Comment
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Mari Vee
Mari Vee
9 years sitten

Oolalaa… The Problem Solver -naamio on aivan ihana. Kokeilun jälkeen ostin heti putelin. Ja purkki on tosi iso eli tuote on riittoisa ja kestää piiiiitkään. Ensinnäkin tuote tuoksuu ihanalle (rakastan tuotteen mausteista tuoksua) ja koska olen aikoinaan sotkemiseni sotkenut nöiden jauhenaamioiden kanssa niin tiesin olla varovainen ja laittaa vettä TIPPA KERRALLAAN ja sekoittaa kunnes koostumus on sopiva. Naamio sitten vaan nassulle ja nauttimaan tuoksusta ja kihelmöinnistä. Koirat tosin säikähtivät ja luulivat, että on joku hätä kun yrittivät tunkea syliin nuolemaan ja olivat ihan vauhkoina kunnes sitten huomasivat, että äidillä ei ole hätää. Muissa naamioissa ei ole ollut vastaavaa vastaanottoa koirilla.… Lue lisää..

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.