Luonnonkosmetiikka

Bienvenue à l’Iroisie! : Esittelyssä Iroisien puhdistustuotteet

12.11.2013, Katja Kokko

Iroisien BB-voide teki näyttävän esiintulon jo pari viikkoa sitten pienenä alkupalana. Seuraavaksi kutsumme estradille sarjan putsarikaksikon, eli puhdistusgeelin ja kasvoveden!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iroisien puhdistusgeeli on koostumukseltaan mielenkiintoinen. Se sopii kaikista herkimmällekin ja erityisesti pintakuivuudesta kärsivälle iholle. Geeli poistaa sekä kasvo- että silmämeikin hellävaraisesti, mutta tehokkaasti. Salaisuus piilee misellikoostumuksessa. Tuote on ensinnäkin uskomattoman riittoisaa, herneen kokoinen nokare riittää koko kasvoille ja kaulalle. Misellikoostumuksensa ansiosta geelin puhdistusteho on paitsi erinomainen, myös hellävarainen: se ei pese ihon omaa hydrolipidikalvoa eli suojakelmua liian voimakkaasti, vaan säilyttää ihon pH:n tasapainossa – tämä puolestaan estää kiristävän tunteen syntymisen iholle eikä ihon pinta pääse kuivumaan tällöin niin helposti. Iholle jää putipuhdas tunne, kuten muistakin geelimäisistä puhdistusaineista, mutta ilman kiristävää tunnetta. Loistava kombinaatio, siis, jonka kehittelyyn on käytetty paljon kunnianhimoa, täysin ihoa kuivattamattoman puhdustusgeelin valmistaminen kun ei ole mikään helppo tehtävä.

Puhdistusgeelin tuoksu on hienostunut, kuten sarjan muissakin tuotteissa. Ainesosista löytyy rauhoittavaa ruiskaunokin kukkavettä, luonnollisia hedelmähappoja sisältävää sitruunankuoriöljyä, joka kirkastaa ja puhdistaa ihoa sekä supistaa ihohuokosia. Joukkoon lukeutuvat myös papaijamehu, joka kirkastaa ja puhdistaa ihoa entsymaattisesti sekä merifenkoli, joka puolestaan kosteuttaa, puhdistaa ja suojaa ihoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Iroisien geeliputsari kannattaa hieroa kuivalle iholle, jolloin koostumus pääsee oikeuksiinsa. Sen jälkeen kasvot huuhdotaan vedellä. Putsari on myös loistava kaveri matkoille tai jumppakassiin, sen voi nimittäin myös pyyhkiä pois iholta pumpulilla ilman vesipesua ja kasvoveden käyttöä misellikoostumuksensa ansiosta! Kasvoveden käytöstä ei kuitenkaan kannata lintsata päivittäisessä ihonpuhdistuksessa olipa kyseessä kuinka hellävarainen puhdistusaine tahansa (tämänhän jo tiesittekin, mutta kertaus on opintojen äiti). Kasvovesi kosteuttaa ihoa tehokkaasti ja auttaa pitämään ihon pinnan pehmeänä, jolloin iho on paljon vastaanottavaisempi seerumeille ja hoitovoiteille. Ja jos jotain, niin pintakosteutta täällä meidän ilmastossamme ei ole koskaan iholla liikaa. Olemme sanoneet tämän sata kertaa aiemminkin mutta sanomme sen taas: kasvovesi ei ole turhake vaan yksi tärkeimmistä ihonhoitotuotteista ja sitä on syytä lotrata oikein kunnolla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

On olemassa yksi toinenkin syy käyttää kasvovettä, nimittäin Iroisien kohdalla kasvoveden käytön yleinen ihanuus. Sarjan kasvovesi on niin ikään misellikoostumuksella varustettu ja putsarin tapaan poikkeuksellisen riittoisaa. Sitä kannattaa tipauttaa pumpuliin vain aavistus, huomaat ensimmäisen kerran jälkeen kyllä miksi. Kasvoveden misellihiukkasten ansiosta Iroisien kasvovesi toimii varsin vakuuttavasti – sillä saa putsatuksi erittäin hyvin kaikki voimakkaankin silmämeikin jännökset sekä laajentuneet ihohuokoset. Kasvovesi sopii myös erittäin herkälle iholle kosteuttavan ja kirkastavan ominaisuutensa ansiosta, löytyypä koostumuksesta myös rauhoittavaa ruiskaunokkivettä. Greipinkuoriöljy kosteuttaa, pehmentää ja kirkastaa ihoa, neidonhiuspuu sisältää antioksidantteja ja tehostaa ihon pintaverenkiertoa. Ginsenguute antaa iholle elinvoimaa ja heleyttä, laminaria digitata –merilevä suojaa ja kosteuttaa sekä heleyttää sameaa ihoa.

Oman kunniamainintansa ansaitsevat putsarin ja kasvoveden näpsäkkä pakkauskoko – nämä valkoiset ystävät matkustavat helposti mukanasi ihan minne vain, missä tilanne vaatii pariisilaiseleganssilla varustettuja puhdistustuotteita. Pientä kokoa ei kuitenkaan kannata säikähtää, sillä kuten edellä jo mainitsimme, tuotteet ovat erittäin riittoisia.

Me tykkäämme, tykkäättekö tekin?

*

Jos sinulla on hoitola tai olet kiinnostunut Iroisie-tuotteiden jälleenmyynnistä, voit ottaa yhteyttä meihin distribution@jolie.fi

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
6 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Sannie
Sannie
10 years sitten

Kiinnostavilta vaikuttavat nämä Irosien tuotteet, mutta minkä kokoisia nämä heidän putelinsa ovat? En mielestäni löytänyt verkkokaupasta tuotekokoja lainkaan. BB.-voide on Irosiesta kaikkein kiinnostavin. Kiva, että uusia sarjoja tulee tarjolle ja sinänsä takavuosien “tunkkainen” luonnonkosmetiikan leima alkaa olla historiaa!

Katja Kokko
Katja Kokko
10 years sitten

Koot nähtävissä verkkokaupasta tuotekuvausten lopusta! Suosittelen lämpimästi testaamaan myös muita Iroisien tuotteita. Rasvattomat voiteet ovat täydellisiä hormoninäppylään ja tukkeumaan taipuvaiselle sekaiholle ja iltaisin vain seerumia voiteen alle niin saa juuri sopivasti lisättyä rasvaisuutta yön ajaksi, täydellinen kombo talvella. Ja naamio on ihan must! Täydellisen kirkastava ja viilentävä 🙂 Näissä tuotteissa ei ole tunkkaisuudesta tietoakaan!

Tytti
Tytti
10 years sitten

Jes 🙂 ihohuokosia supistava ja samalla kosteuttava puhdistusgeeli ja kasvovesi. Täytyy tulla kurkkii näitä Uudenmaankadulle. Saako muuten kysyä missä hotellissa olitte Bangkokissa? Itse olen lähdössä jouluna sinne päin ja Bankokin osalta hotelli vielä varaamatta..

Katja Kokko
Katja Kokko
10 years sitten

Tervetuloa kurkkimaan ja testaamaan! Olimme Bangkokissa Banyan Treessa. Palvelu oli ihan omaa luokkaansa, jopa hämmästyttävän hyvää!

Anna
Anna
10 years sitten

Hei Jolien tytöt – haluan KIITTÄÄ teitä kun otitte Iroisien valikoimiinne! Tällä puhdistusgeelillä olen vihdoin saanut oman kenkkuilevan hormonaalisen akneihoni kuriin ja kasvot kirkkaiksi. Myös kasvovesi ja bb-voide ovat ihania, mutta puhdistusgeeli on oma tähtituotteeni, ja lisäksi vielä kätevä matkoilla ja todella kohtuuhintainen. Syvä kiitos ja kumarrus.

Katja Kokko
Katja Kokko
10 years sitten

KIITOS ihanasta palautteestasi Anna <3

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.