Ekologisista vaatteistaan ja asusteistaan tunnettu kotimainen tekstiiliyritys Globe Hope uudistuu kokonaisvaltaisesti tänä syksynä, ja lanseeraa samalla oman premium-luonnonkosmetiikkamerkkinsä. Kotimainen Mia Höytö Cosmetics liittyy uudistuksessa osaksi Globe Hopea. Jatkossa kaikki jo viisi vuotta markkinoilla olleet Mian tuotteet löytyvät Globe Hope Cosmetics -nimen alta. Mia Höytö itse jatkaa edelleen kosmetiikan tuotekehityksen parissa, ja jo lähiaikoina valikoimaan on…

Artikkeliin

INARI Arctic Beautyn perustajat Sirkku ja Nina piipahtivat Helsingissä INARIn pressitapahtumassa viime viikolla. Vietimme Erottajan Kasinolla kauniissa syysauringossa ihanaa iltapäivää kaivatun kotimaisen luksusluonnonkosmetiikan merkeissä. Iso kiitos tapahtumassa vierailleille Jolien ystäville ja mediaväelle! INARIn alkutaival on ollut säkenöivä, ja brändi on herättänyt runsaasti kiinnostusta jo erityisesti Suomessa sekä perustajiensa kotimaassa Saksassa. Suomessa INARIn uusin uutinen on…

Artikkeliin

Ekosertifioidun ihonhoitosarjan Mia Höytö Cosmeticsin perustaja Mia Höytö kertoo, miksi kannattaa siirtyä synteettisestä kosmetiikasta luonnonkosmetiikkaan. 1. Kerro, miksi kannattaisi siirtyä käyttämään ensisijaisesti luonnonkosmetiikkaa? Luonnonkosmetiikka ei sisällä synteettisen kosmetiikan kemikaaleja, vaan puhtaita luonnon raaka-aineita. Valitsemalla luonnonkosmetiikan vähennät kemikaalialtistustasi merkittävästi. Kosmetiikan kemikaalit vaikuttavat hormonaaliseen tasapainoomme, ovat erittäin herkistäviä, altistavat kehomme mahdollisille syöpää aiheuttaville aineille ja kuormittavat ympäristöä. Luonnonkosmetiikalla…

Artikkeliin

Voit viettää stressitöntä joulua ja jättää lahjojen pakkaamisen ja toimittamisen Jolien joulutontuille. Tarjoamme mahdollisuuden muistaa omia ystäviä ja perheenjäseniä kauniisti pakatulla luonnonkosmetiikkalähetyksellä. Voit lähettää lahjasi Jolie webshopin kautta vastustamattoman ihanien tuotteiden tai toivottujen lahjakorttien muodossa. Piipahda Jolie webshopiin ja klikkaa ostoskoriin lahjan saajalle sopivat tuotteet. Kirjoita sitten toimitusosoitteen kohdalle lahjan saajan nimi ja osoite. Muistathan…

Artikkeliin

Pohdimme Supermoodin Annen kanssa, millaisella teemalla Supermood olisi mukana Jolien elokuisella kotimaisen luonnonkosmetiikan teemaviikolla ilahduttamassa parhaan luonnonkosmetiikan ystäviä. Hurjan kiireisen vuoden jälkeen hieman kesälomailemaan ehtineen Annen ajatus oli Beauty Sleep –linja ja siihen liittyen levon ja unen ihanuuden maksimointi. Holistisen Supermoodin tavoite ja ideologia on palvella käyttäjänsä kauneustarpeita kokonaisvaltaisesti. Jos Egoboost -tuotelinja pelastaa nopeasti kiireen…

Artikkeliin

Kesän taittuessa nostamme Joliessa näyttämölle suomalaista luonnonkosmetiikkaa, jolle kuuluu hyvää! Kotimaisen luonnonkosmetiikan teemaviikolla Jolien Toimitus kertoo luomun helsinkiläisen käsityöpajan Doftin, ihanan Mia Höytö Cosmeticsin ja superin Supermoodin kuulumisista ja ajankohtaisista tuotteista. Luvassa on lisäksi pitkin viikkoa loistavia tarjouksia näistä sinivalkoisin siivin maailmaa valloittavista luomuksista. Ensimmäiseksi kysyimme Mialta Mia Höytö Cosmeticsin kuulumisia. Mia vastasi Espanjasta, että…

Artikkeliin