Jolie spa manager Suvi järjesti meille mahtavan yllätyksen ja jäi äitiyslomalle ainokaisensa ehdittyä jo melkein murrosikään. Koska Suvi aikoo nyt jonkin tovin hellitellä iltatähteään kotioloissa, hänen sijaisuuteensa on astunut huippulöytömme Mariela Terho. Samassa yhteydessä jouduimme hyvästelemään Jolie span pitkäaikaisen merkkihenkilön Jonna Lithin. Jonna oli jo lähes pari vuotta opintovapaalla suunnittelemassa uutta uraa, ja siirtyi lopulta…

Artikkeliin
Jonna – Jolie spa

Jolie span siirtyessä useita vuosia sitten Cindyn hoivista meille, span ensimmäinen Jolie-hoitaja ja spa manager oli tuolloin Jonna Lith. Jonna ehti keräämään laajan ja uskollisen asiakaskunnan Jolie spassa. Hänen jäädessään opintovapaalle syksyllä 2015 monet span vakituiset asiakkaat olivat hetken hätää kärsimässä. Oma kosmetologihan saattaa olla paitsi supertärkeä, myös henkimaailman juttuja. Henkimaailma liittyy Jonnan hoitotapaan ylipäätään…

Artikkeliin

Yleisön pyynnöstä olemme suunnitelleet Jolie span syksyyn kaksi uutta hoitoa. Ensimmäinen uutuus on toivottu jo siksikin, että se on edullinen ja mahdollistaa yhä useammalle mahdollisuuden tulla Jolie span hoitoon. Lisäksi asiakkaamme ovat ehdottaneet, että Jolie spasta voisi saada ihanan hemmottelun lisäksi myös tehokkaaseen ihonpuhdistukseen keskittyvän hoidon. Tehokkaan ihonpuhdistuksen suosiosta kertonee sekin, että Jolie span varatuin…

Artikkeliin

Jolie spa täytti alkuvuodesta komeat 1 vuotta. Synttärijuhlan yhteydessä saimme uutisoida teille uuden kosmetologin saapumisesta tiimiin. Joulukuun alussa Joliessa aloitti erityisesti kasvohoitoihin erikoistunut kosmetologimme Miia, joka hemmottelee Jolie span asiakkaita taikuri-Jonnan lisäksi suurella sydämellä. Miia onkin ehtinyt saada asiakkailtamme erinomaista palautetta iloisuudestaan, hyväntuulisuudestaan, paneutuvista ja asiakkaan kokonaisvaltaisesti huomioivista hoito-otteistaan sekä siitä, että on huomattavan helposti lähestyttävä…

Artikkeliin

Tekisikö mielesi viivähtää hetki tunnelmallisessa jasmiinipuutarhassa hektisen arjen keskellä? Hyvinvointinne mielessämme olemme kehittäneet Jolie span yksilöllisiin hemmotteluhoitoihin odotetun lisän. Suloisen sensuelli ja hemmotteleva Jasmine Garden -luksuskasvohoito kietoutuu rakkaudella tuotetun May Lindstrom Skin -sarjan ylellisten tuotteiden ja niiden rauhoittavien tuoksujen ympärille. Hoidon aikana saat nauttia yksinoikeudella omasta ajastasi samalla, kun naisellisuutta voimaasi herättelevä tuoksumaailma, sensuellit kauneustuotteet ja läsnäoleva kosmetologimme tekevät työnsä.…

Artikkeliin

Vartalonhoitoviikkomme on ollut tähän mennessä täynnä mutkattomia kotihoito-ohjeita sekä tuotesuosituksia liittyen vartalon kuorintaan, kosteutukseen sekä kiinteytykseen ja mikäs sen mukavampaa kuin kotona ajan kanssa toteutetut kauneudenhoitorutiinit. Jokaisella meistä on omat arjen haasteemme ja kohtaamme hetkiä, jolloin haluaisimme ulkoistaa poukkoilevat ajatukset, unohtaa deadlinet, lasten vaatimukset, rentoutua huonosti nukutun yön jälkeen tai vain olla. Jolie span lämpöisessä hoitopedissä saat nauttia hiljaisuudesta sekä lempeästä…

Artikkeliin