Yhteistyössä Saunarannan kanssa. Infrapunasauna-juttusarja on ollut itselleni todella mielenkiintoinen kirjoitettava ja on todella mukava, että myös itselleni on jäänyt jotain konkreettista muistoa remontistamme tänne blogini puolelle, kun olen kirjoittanut sekä infrapunakalvojen asentamisesta että tietoa infrapunasaunan toiminnasta sekä sen terveysvaikutuksista. Eniten olen kuitenkin odottanut sitä, että pääsen kertomaan teille meidän henkilökohtaisista käyttökokemuksistamme. Aloitimme infrapunasaunan käytön asteittain, kuten ohjeissa neuvotaan. Kehoni on…

Artikkeliin

Yhteistyössä Saunarannan kanssa. Infrapunasauna on yksi aikamme hehkutetuimmista terveysilmiöistä. Terveysvaikutukset lupaavat suuria, mutta mihin infrapunasaunan teho oikeasti perustuu ja onko infrapunasauna kannattava investointi omaan kotiin? Kodissamme tehtiin viime syksynä suuri remontti, joka käsitti myös kylpyhuoneen sekä saunan ja tiesimme alusta asti haluavamme perinteisen kiuassaunaan kumppaniksi infrapunasaunan. Infrapunakalvot olivat paitsi helpot asentaa, myös esteettisesti miellyttävät, sillä ne jäivät kokonaan…

Artikkeliin

Yhteistyössä Saunarannan kanssa. Kylpyhuoneen täysremontin yhteydessä päätimme vetää koko pakan täysin uusiksi ja tehdä samalla tilaan tarvittavan laajennuksen. Minulla on edelleen ennen ja jälkeen-kuvat odottamassa julkaisuaan ja palaan niihin heti, kun sauna ja sitä myöten koko kylpyhuone saadaan kokonaisuudessaan valmiiksi. Tällä hetkellä saunasta puuttuu enää lasit sekä lauteiden asennus, hyvällä mallilla siis ollaan! Kun remonttimme…

Artikkeliin