Kohtuudella nautittu aurinko elvyttää kehoa ja mieltä, mutta liiallinen auringonpalvominen johtaa ihon ennenaikaiseen vanhenemiseen ja pahimmassa tapauksessa ihosyöpään, yleisimpään syöpään maailmassa. Ihomme on suurin elimemme ja se on varustautunut hyvin auringonvaloa vastaan, jos sen antaa rauhassa ottaa omat suojamekanismit käyttöönsä. Tällöin iho saa myös terveen rusketuksen. Ihon oma suojamekanismi ei kuitenkaan tarkoita, että suorassa auringossa voisi…

Artikkeliin

“Strawberries, cherries and an angel’s kiss in spring.” Jolien virallinen kesän 2013 look, Summer wine, johdattelee meidät lämpimillä sävyillään ajassa taaksepäin, paahteiseen kesäpäivään 60-luvulle. Luomet väritetään sointuviksi kuuman päivän jälkeiseen auringonlaskuun, poskilla kuultavat enkeleiden kultaisten suukkojen jäljet. Auringonlaskussa istutaan terassilla, kuunnellaan radiosta kantautuvaa musiikkia, lauletaan mukana ja katsellaan kaupungin kattojen yli. Unohdetaan kellonaika ja arkiset…

Artikkeliin

Seerumi aiheuttaa yleensä ihonhoitotuotteista eniten ihmetystä ja siksi se onkin helppo jättää pois viikottaisesta ihonhoitorutiinista. Tehopakkauksen vaikutuksia ei kannata kuitenkaan vähätellä – ainakaan kurkistamatta tuotteen raaka-aineluetteloon. Tuotteiden teho herättää eniten epäilyksiä, eikä ihmekään, sillä kosmetiikkatuotteita markkinoidaan nykyisin melkoisin mainospuhein ja katteettomin lupauksin. Vilkaisu raaka-aineluetteloon paljastaa yleensä karun totuuden – tuotteiden teho perustuu usein pelkkään mielikuvaan.…

Artikkeliin

Syksyn tummanpuhuvien ja dramaattisten meikkilookien jälkeen Jolien talven trendimeikit kimmeltävät lumivalkoisena ja hehkuvat herkullisina pastelleina. Värejä roiskitaan jälleen luomille isolla siveltimellä säästelemättä, sen sijaan tummia rajauksia ei näissä meikeissä nähdä. Talven lookit on kuvannut jälleen Paavo Lehtonen. WHITE FROSTING White Frosting on Jolien joululook ja nimensä mukaisesti kuin valkoinen sokerikuorrutus luomille. Inspiraationsa tämä meikki saa…

Artikkeliin