Yleinen

Suuren yleisön palautetta Jolie boxista

05.07.2016, Jolie

Kiitos teidän ihanat ihmiset, Jolie boxia on myyty, pakattu ja kehuttu enemmän kuin olisimme ikinä uskaltaneet arvata. Toukokuussa myyntiin tullut ensimmäinen luonnonkosmetiikan yllätysboxi on todellakin ollut odotettu ja toivottu. Boxin suursuosio on aiheuttanut sen, että myimme ennätysajassa loppuun kaksi ensimmäistä boxia, kesäkuun ja heinäkuun. Elokuun boxia varten olemme pyytäneet toimittajiltamme tuplasti enemmän tuotteita, jotta voisimme palvella paremmin.

jolie_box_heinc3a4kuu - bambiandthecity Kuva: bambiandthecity.wordpress.com

Luonnonkosmetiikan toimittajat vain eivät (vielä) ole kosmetiikkateollisuuden jättiläisiä, vaan toisinaan pieniä käsityöpajoja tai perheyrityksiä, jotka eivät välttämättä veny valtaviin toimitusmääriin lyhyessä ajassa. Mutta niin me Joliessa kuin yhteistyökumppanimmekin teemme parhaamme, että kaikki halukkaat saisivat käyttöönsä ainoastaan maailman parasta kosmetiikkaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Kuva: oneofbeautysdaughter.purkkimafia.fi

“Olipa vahva aloitus! Ihan innolla testaan kaikki tuotteet! Todellakin hintansa arvoinen!”
One of Beauty’s Daughters

Jolie boxin tarkoitus on antaa jokaiselle sen tilaajalle mahdollisuus tutustua edullisesti ja monipuolisesti laadukkaan luonnonkosmetiikan ihanaan maailmaan. Boxin tavoite on ilahduttaa, lämmittää, ihastuttaa ja aiheuttaa positiivista ja vapautuneesti höpsähtänyttäkin intoa. Keräsimme yhteen joitakin yleisön kommentteja, joilla boxin vastaanottamista ja sen huomattavan hyvää sisältöä on pitkin verkkoa kuvailtu. Asiakaspalautteista voitte huomata vilpittömän ja kollektiivisen riemun, jota parhaimmillaan estetiikalla höystetty joliemainen kauneus ja hyvinvointi saavat aikaan. Me täällä Uudenmaankadulla olemme jälleen kerran ihmeissämme siitä, kuinka saammekaan sanomallamme onnellistuttaa sekä itseämme että asiakkaitamme. Kiitos! Kaikki! Sydän!

“Kokonaisuutena olen ihan älyttömän tyytyväinen. Kaikki tuotteet herätti välittömän kiinnostuksen testata ja paketti vaikutti arvokkaalta. (Laskin pikaisesti arvoksi noin 75 euroa.) Ihan mahtavaa!”
Nutturapää

JolieBox-May-Lindstrom-Skin-The-Blue-Cocoon-02 - Nutturapää

Kuva: nutturapää.purkkimafia.fi

“Itse olen kyllä tyytyväinen, koska pääsen nyt testaamaan uusia itselleni tuntemattomia merkkejä ja tulipahan tuollainen ylellistäkin ylellisempi voidekin heti mukaan :D”
Sentenced to Live

“Se tunne, kun lapsena sai synttäreillä onkia verhon takaa yllätyksiä…”

Piia Sutinen

“Nyt on joulu joka kuukausi. ”

Niina

“Ensimmäisen lähetyksen perusteella tää on vieläkin huipumpi juttu mitä osasin edes odottaa! —- Oli aika luksusta viettää hetki käärien varovasti auki silkkipapereita ja nuuskia paketista tulevia tuoksuja. Ehdottomasti 24 euron arvoista!”
Elämäni sanoina

”Minä pidin tästä kovasti. Kosmetiikkaylläriboksien ideana itselleni on paitsi jännitys (uu millon se tulee, uu mitähän siellä on), uusien merkkien ja tuotteiden testaaminen ja meidän kosmetiikkabloggaajien kesken myös sisällöstä läyhääminen. Jolie box oli juuri niin kiva kuin toivoinkin ja en malta odottaa heinäkuun boksia! Onneksi tätä iloa riittää loppuvuodeksi, tilasin nimittäin puolen vuoden satsin bokseja :)”
Siamese Lipstick

jolie_box_6_2016_sisalto-700x577 - siameselipstick Kuva: siameselipstick.purkkimafia.fi

“Tämä kesäkuun boxi on kaikkien aikojen ensimmäinen Jolie box ja olenkin tästä ihan superinnoissani! En ole mikään luonnonkosmetiikan käyttäjä, joten senkin puolesta tämä uusi tuttavuus on aivan loistava! Nyt pääsen helposti ja vaivattomasti tutustumaan luonnonkosmetiikkaan ja ehkäpä innostun siitä enemmänkin!”
The Diary of a True Shopaholic

“Kesäkuun boxi oli tosiaan ensimmäinen Jolie box ja täytyy sanoa, että itse olen ihan supertyytyväinen sisältöön! Tuotteista kolme oli täysikokoisia, minkä lisäksi kolmesta oli reilut näytekoot + pussinäytteet. Rahoilleen todellakin sai vastinetta ja tuotteista ehdottomasti kaikki jäävät omaan käyttööni!”
Blinger Shimmer

“Kokonaisuudessa boksi oli mielestäni loistava ja jokaisen sentin väärti. Jos parilla kympillä saan näin paljon uusia mielenkiintoisia tuotteita testiin, maksan sen mielelläni. Kokonaisuus on harkittu ja laadukas. Keep up the good work, Jolie!”
Bambi and the City

Mitä sinä olet tykännyt boxista? Kerro meille kommenteissa ajatuksiasi ja kokemuksiasi boxin tuotteista.

Elokuun Jolie boxit myydään nyt! Varmista ihanaa odottamista syksyysi tilaamalla omasi nyt joko kolmeksi kuukaudeksi tai puoleksi vuodeksi. Tervetuloa jännittämään kanssamme, mitä seuraavaan boxiin sujahtaa.

IMG_3752 - blingershimmer Kuva: blingershimmer.blogspot.fi

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
9 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Pirita
Pirita
7 years sitten

Minä rakastuin melkein jokaisen kesäkuun boxin tuotteeseen, ja taatusti näytteistä useampikin tulee hankittua täysikokoisena omaan kaappiin. Aivan maailman paras juttu! Ihanaa! Isolla iillä!

KatjaT
KatjaT
7 years sitten

Heti kun törmäsin tietoon, että tällainen luonnonkosmetiikkaboxi on saatavilla, tilasin sen samantien 6kk eteenpäin. Tämä on oiva keino tällaisen lunnonkosmetiikkaan vasta hetki sitten eksyneen raakileen tutustua erilaisiin tuotteisiin ja löytää ne omat suosikkinsa. Ainoa asia mikä harmittaa on se että en hoksannut aiemmin jo tilata, mutta hyvää kannattaa odottaa elokuuhunkin asti ja se kun sattuu olemaan mun synttärikuukausi, niin oikeastaan hyvään saumaan tulee ensimmäinen paketti. 🙂

Satu
Satu
7 years sitten

Näiden kommenttien jälkeen on pakko laittaa boksi tilaukseen!!

Reno
Reno
7 years sitten

Ihanaa kuulla, Pirita! Uskomme, että ihastut myös heinäkuun boxiin. <3

Reno
Reno
7 years sitten

Ihanaa kuulla! Elokuussa onkin tulossa jännittävä boxi, ehdit vielä hyvin mukaan tätä odottamaan. <3

Reno
Reno
7 years sitten

Toivomme ja uskomme, että löydät monia ihania uusia suosikkeja Jolie boxin myötä. Tervetuloa luonnonkosmetiikan maailmaan ja ihanaa synttäreiden sekä Jolie boxin odotusta! <3

Sylviina
Sylviina
7 years sitten

Voi että, miks en oo tälläsestä kuullutkaan!??? Osui aivan vahingossa silmiini ja nyt on kyllä kokeiltava, ehdottomasti!! Elokuun boxit ilmeisesti jo myyty loppuun, mutta toivottavasti saisin syyskuun ihanuudet itselleni!?!? JÄNNITTÄÄ jo nyt mitähän sieltä tulee…. 😍😊

Reno
Reno
7 years sitten

Syyskuulle ehtii vielä hyvin mukaan! Tervetuloa jännittämään syksyn ihanuuksia <3

Mulan
Mulan
7 years sitten

Kyllä boksi on ollut hintansa väärti tähän asti! 🙂 https://yhdessakasvokkain.blogspot.fi/2016/07/vihdoinkin-luonnonkosmetiikan.html

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.