Yleinen

Supermoodin kuulumisia – Annen puheenvuoro

24.05.2015, Hannamari Rahkonen

Tänä viikonloppuna juhlimme kotimaista luonnonkosmetiikkaa sekä pian saapuvaa kesää! Jolien ihastuttava Supermood -lahjaviikonloppu on käynnissä ja sunnuntaitamme jatkuu sarjan äidin Anne Kukkohovin puheenvuorolla.

Ehtivä Anne on toiminut pitkään ammattilaisena niin muodin kuin kauneudenkin parissa ja olemme tottuneet näkemään hänet sekä mallimaailman catwalkeilla että erilaisissa tv-produktioissakin. Viime syksynä Annen kauneus- ja hyvinvointiteemojen ympärille sidottu unelma sai konkreettisen lopputuloksen, kun huolellisesti brändätty Supermood näki päivänvalonsa. Annetaan Annen kertoa enemmän Supermoodin taustatekijöistä, innoittavista raaka-aineista sekä tulevaisuudensuunnitelmista. Kaunista sunnuntaita ystävät!

Rollergirl

1. Miksi holistinen kauneudenhoito on sydäntäsi lähellä?

Olen viettänyt kauneusbisneksessä yli puolet elämästäni ja tämän aikana olen huomannut kauneuden olevan lopulta genetiikan ja hyvinvoinnin yhteissumma. Jokaisella on hyvinvoinnin suhteen oma akilleen kantapäänsä. Jos puhutaan terveistä ihmisistä, muutosta edeltää hyvin usein jollekin kemikaalille herkistyminen, allergiaoireiden ilmaantuminen tai väsymys.

Itse sain hyvinvoinnin suhteen lopullisen potkun takapuolelleni muutama vuosi sitten. Olin kuvaamassa FIT-lehden kantta niin pahassa astmassa, että jouduin viettämään lopulta kolme vuorokautta tiputuksessa. Tämän vuoksi turhien kemikaalien karsiminen ja elämän yksinkertaistaminen ovat itselleni todella tärkeitä asioita. Karsiminen ja yksinkertaistaminen eivät ole silti synonyymeja tylsyydelle!

2. Mikä on parasta Supermoodissa a) käyttäjien mielestä, b) omasta mielestäsi?

a) Tämä aspekti riippuu valtavasti markkina-alueesta. Koreassa raaka-aineemme pakurikääpä ja suomalaisuus puhuttelevat kuluttajia eniten, Ranskassa puolestaan arvostetaan Supermoodin pakkausdesignia, trendikkyyttä sekä hauskuutta. Yhdysvalloissa puolestaan arvotetaan holistisuus kaiken muun edelle. Siellä arvostetaan sitä, että tuotteemme koostuvat sisäisesti, ulkoisesti ja terapeuttisesti käytettävistä raaka-aineista.

b) Supermood on unelmieni summa, joiden liikkeellepanijana toimivat lapseni paha allergia sekä oma astmani. Ennen Supermoodin perustamista jouduin hakemaan hyvinvointiani ja kauneuttani tehostavia tuotteita lukuisista eri paikoista ja eri brändeiltä. Olen nainen, joka haluaa pitää Pradan laukkunsa ja sivellä ihollensa parasta, puhtainta ja tehokkainta voidetta, mitä rahalla saa! Kosmetiikassa minulle on luonnollisuuden lisäksi tärkeää se, että tuotteet ovat tehokkaita ja että myös herkän ihon omaavat voivat valita sopivan ihonhoitosarjan. Pakkausdesign sekä loistavat konseptit ovat lähellä sydäntäni ja tuntuu mahtavalta toimia luonnollisen kosmetiikan evankelistana.

BeautySleep

3. Mikä tekee Supermoodista erityisen ihonhoitosarjan?

Tähän liittyy kaksi asiaa, joista ensimmäinen on se, ettemme ryhmittele ihmisiä pelkästään iän tai ihotyypin, vaan kunkin omien tarpeiden mukaan. Yhdellä ja samalla ihmisellä voi olla monia erilaisia tarpeita. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikka nuori äiti. Huonosti nukuttujen öiden jälkeen hän saattaa kaivata virkistäviä tuhkimotippoja. Lisäksi hänellä saattaa olla kuiva iho, jolloin hän voi hyödyntää myös kosteuttavaa yöseerumia. Sweet dreams -yrttispray on pehmeä tuki unihaasteisiin sekä unirytmin löytymiseen, olettaen tietysti ettei lapsi ole yrttiallerginen.

Toiseksi, en tiedä naista joka ei pitäisi suklaasta, sitähän voi syödä ilman huonoa omaatuntoa vaikka joka päivä! Olemme taklanneet moodien, eli eri tuotelinjojen, sisällä ihotyyppihaasteet ja osaamme suositella oikeantyyppisiä lisätuotteita esim. kuivaihoisille. Tai suositella sekaiholle eri tuotteita samasta “tarvekategoriasta”.

4. Mitkä ainekset raaka-ainerintamalla kiehtovat juuri nyt?

Juuri nyt minua kiehtovat merestä saatavat luonnolliset tehoaineet kuten kollageeni, kantasoluteknologia sekä geenitekniikka. Myös niin sanottu beauty biohacking kiinnostaa, sillä senkin voi toteuttaa luonnollisin keinoin. Personointi on tärkeää ja lähtökohtanamme on Sinun ihosi, Sinun geenisi, Sinun tarpeesi. SINÄ.

5. Millaisia ovat Supermoodin tulevaisuuden moodit?

Moodit ottavat huomioon yhä enemmän huomioon esimerkiksi kuivan, ikääntyvän ja auringon haitoista kärsivän ihon tarpeet. Puolet ikääntymiseen vaikuttavista tekijöistä on geneettistä, joten tulen paneutumaan tähän aiheeseen tulevaisuudessa entistä tarkemmin. Supermoodilta on tulossa ihania ja persoonallisia tuotteita, joita perustaja odottaa jo kärsimättömänä!

Kuvat Supermood

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.