Yleinen

Rakkautta ja reittikarttoja – Jolie kolme vuotta

02.06.2015, Hannamari Rahkonen

Juhlaa pukkaa ystävät!

Mitenhän näitä Jolien kuulumisia kolmantena syntymäpäivänä parhaiten kuvailisi? Ehkäpä niin, että ne ovat vaikka minkälaisia, ja aivan kaikkea riittää. Päivät vaihtelevat kepeistä mahdottomiin, tällaisista juhlavista turhauttaviin, iloisista väsyneisiin. Yritystoiminta on elämänmakuista elokuvaa, jota voi parhaansa mukaan käsikirjoittaa tiedolla, taidolla ja sydämellä, mutta jatkuvat huippu- ja käännekohdat ovat väistämättä myös muista tekijöistä kuin toteutussuunnitelmasta kiinni.

Jutta ja Katja laittoivat muutama vuosi sitten raakasuklaan ja punaviinin lennättäminä suuret haaveensa paperille luodakseen maailmanluokan konseptin. Uudenaikaisen pioneeriyrityksen, kauniin ja tinkimättömän edelläkävijän, jollaista ei ollut ennen nähty näillä main eikä liioin muuallakaan.

Mukaan kutsuttiin jo lähtölaiturilla kaksi ystävää, Katjan joogaretriitiltä maailman toiselta laidalta löytämä Sakari, ja Jutan eräässä pohjoisessa raakaruokapöydässä tapaama Molla. Juuri näiden ystävien valikoituminen yhteisin voimin vesille pukattuun Jolie -purteen oli epäilemättä yksi universumin mysteerejä, selitettävien järkisyiden sijaan jokin tietoisuus ja tunne siitä, että juuri tämän miehistön käsissä olisi oikea osaaminen, mielissä riittävä avaruus ja sydämissä tarvittava hullunrohkeus.

Jolie syntyi omistajiensa näkemyksellisyydestä. Suomesta puuttui yritys, joka nostaisi luonnonkosmetiikan profiilin sammalenharmaasta hippikosmetiikasta kokonaan toiselle tasolle, joka olisi hyvinvoinnin, käytettävyyden ja tuloksekkuuden kannalta parasta ja tehokkainta mahdollista. Kaunista ja freesiä. Laadukasta, ylellistä, houkuttelevaa ja raikasta. Sellaista, että kenelläkään ei enää tekisi mieli vilkuilla parabeeni-, silikoni- tai muovijohdannaisilla kyllästettyjä tuotteita vain siksi, että ne toimivat paremmin tai näyttävät ihanammilta. Tinkimätön ja uudismielinen liikeidea oli yhtä aikaa suuri haaste ja mahdollisuus. Kukaan ei voinut tietää, olisiko aika siihen kypsä, löytyisikö kysyntää, kiinnostuisivatko ihmiset. Mitä seuraisi.

Vain kolme vuotta myöhemmin Jolie on maailmanmarkkinoiden pyörremyrskyisenä aikana myötätuulessa matkaava hyvinvointikonsepti, joka sisältää kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyvän verkkosivuston, luonnonkosmetiikan laadukkaan ja kansainvälistyvän verkkokaupan, Helsingissä Uudenmaankadulla sijaitsevan esteettisen Jolie shopin sekä Kalevankadulla sijaitsevan Jolie span. Jolie shop on Suomen ensimmäinen kivijalkamyymälä, joka tarjoaa ainoastaan tehokasta, ylellistä ja ensiluokkaista luonnonkosmetiikkaa, ja samaa käytetään myös Jolie span hoidoissa.
Jolie distribution on tuonut pohjoismaisten asiakkaiden ulottuville kauniit ja supertehokkaat pariisilaiset hoitolatason luksusbrändit, Patykan, Iroisien ja Absolutionin, jotka ovat keränneet kotimaista ja kansainvälistä mediahuomiota sekä tunnustusta suurelta joukolta ihastuneita käyttäjiä.

Guide-670x476

Jolien yritysidea on Suomessa uniikki. Muutamassa vuodessa Jolie on kasvanut ilmiöksi, josta ihmiset puhuvat ja jota asiakkaat rakastavat. Jolie -pursi on seilannut urheasti läpi korkeista aallokoista ja kaikenlaisista sääolosuhteista, ohittanut karikkoisia paikkoja ja kasvanut sekä miehistönsä voimavaroihin että terveeseen järkeenkin nähden jopa liian nopeasti. Satoihin mahdollisuuksiin on tartuttu sitä mukaa, kun ne ovat lipuneet reitin varrelle. Tuo tähtisade, osallistavat kädenojennukset ja suurenmoiset tilaisuudet ovat olleet yksinkertaisesti liian hienoja ohitettaviksi, vaikka niiden on tiedetty kasaavan lastia painavaksi luotsata.

Joskus omatkin unelmat voivat osoittautua toteutuessaan vaativiksi ja raskaiksi, ja Joliessakin olemme olleet useita kertoja luopumisen ja lepäämisen pakon edessä. Kuten Jutta jo 1-vuotiaan Jolien syntymäpäivänä kirjoitti: ”Nyt, kun ensimmäinen vuosi on mennyt rakentaessa ja remontoidessa, olemme entistä tietoisempia siitä, paljonko konseptimme ylläpito maksaa. Mihin voimamme riittävät ja paljonko arvostamme työtämme. Niin antoisaa ja ihanaa kuin tällainen yrittäjyys onkin, olemme oppineet myös sen, että unelmien työelämän rakentamisprosessi ei voi olla elämän ainoa sisältö. Jos unelma antaa iloa, mutta myös vie kaikki voimat, eivät mittasuhteet ole oikein. Silloin niitä pitää korjata, koska loputtomiin ei voi jäädä odottelemaan. Sitten kun -on vaarallinen tie.”

Niin bisneksessä kuin muussakin elämässä on tarpeen välillä pysähtyä lukemaan sisäistä karttaa ja kompassia. Täytyy Muumipapan tapaan kolistella hieman ilmapuntaria, haistella tuulta ja tarkistaa kurssi. Tietynlainen balanssi on ihmiselämässä ja inspiroivassakin työssä toimimisen välttämättömyys, sillä kukaan meistä ei ole kone.

Jolie_myymälä2-670x1005 JolieS20-670x670

Jolie purjehtii parhaillaan kohti uusia ja tuntemattomia vesiä konehuone kuumana ja komentosilta kiillotettuna. Laivaväkeen on pestautunut intohimoisia ja ahkeria tekijöitä, joiden voimin palvelemme asiakkaitamme ilolla ja innolla, edistämme työn alla olevaa Jolien sivustouudistusta sekä Jolie webshopin muutoksia. Jolien omien sarjojen voittokulku jatkuu, ja tulette jatkossa löytämään Patykaa, Absolutionia ja Iroisieta yhä useammista myyntipisteistä pitkin Skandinaviaa. Jolie tarjoaa asiakkailleen jatkossa tietysti myös uusia sarjoja maailman parasta ja luotettavinta luonnonkosmetiikkaa.

Edelleen horisontissamme loistaa kirkkaana ja kauniina tuo alkuperäinen visio tinkimättömän rohkeasta konseptista, joka on tehty rakkaudesta ja sydämen intohimosta, ja joka on kotoisin yksiön lattialta. Haluamme olemassaolollamme muistuttaa teitä kaikkia siitä, että itseensä uskova pieni voi olla suuri. Uskallusta, unelmia ja tahdonvoimaa ei ole koskaan syytä väheksyä tai unohtaa!

Juhlimme 3-vuotiasta Jolieta tällä viikolla Jolie shopissa ja webshopissa! Joka päivä tiistaista sunnuntaihin synttärihintaisia supertarjouksia ja loppuviikosta kesäisen herkullisen tuotepaketin arvonta. Luvassa juhlava tapahtumapäivä Jolie shopissa perjantaina 5.6. Pysyttehän kuulolla!

Lämpimät, sydämelliset kiitokset & tervetuloa juhlimaan kaikki Jolien ystävät!

Teksti Molla Jelkänen

Kuvat Jolien arkisto

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
7 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Katjakokko
Katjakokko
8 years sitten

Lämpimät onnittelut kolmivuotiaalle ja parhaita tulevia vuosia!

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
8 years sitten

Kiitos ihana Katja ja myötäisiä tuulia kirjaprojektiisi, me odotamme sitä kovin innolla! <3

Mari Vee
Mari Vee
8 years sitten

Onnea kolmen vuoden ikään ehtineelle! Kolme on lempinuneroni. Jolie on maailman ihanin myymälä ja sieltä saa maailman parasta palvelua. Kiitos teille Jolien porukka siitä, että olette luoneet jotain näin ihanaa.

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
8 years sitten

Kiitos valtavasti Mari, on valtava ilo kuulla näin mahtipontisia sanoja rakkaan vakioasiakkaamme suusta! Kiitos, kun ilahdutat meitä positiivisella asenteellasi ja valoisalla olemuksellasi.

Päivi
Päivi
8 years sitten

Hurrrrjasti onnea Jolielle ja jolielaisille! Perjantaina voisinkin tulla shopille 🙂

Hannamari Rahkonen
Hannamari Rahkonen
8 years sitten

Otamme onnittelut kiitollisena vastaan! Lämpimästi tervetuloa juhlimaan kanssamme <3

Jutta Ruonansuu
Jutta Ruonansuu
8 years sitten

Kauneimmat kiitokset onnitteluista teille kaikille, kauniit naiset!

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.