Yleinen

Minkä Patykan uutuustuotteen haluaisit? – Osallistu ja voita! (EDIT: Kilpailu on päättynyt)

25.08.2017, Jolie

Patyka-viikkomme pitää sisällään arvonnan, jossa voit voittaa haluamasi Patykan uutuustuotteen/uudistuneen tuotteen. Voittaja saa toivetuotteensa lisäksi Jolien tuotespesialistien valitsemat siihen soveltuvat rinnakkaistuotteet Patykan koko valikoimasta. Voittaja arvotaan 28.8. klo 15, ja koko paketti Patykaa postitetaan onnettaren suosikille kotiin. Lahjan arvo tuotteista riippuen on keskimäärin 200 euroa.

Keväällä 2017 Patyka lanseerasi uuden Firmness & Wrinkles –tuotelinjan, jota varten Patykan oma Advanced Research -tutkimusosasto kehitti innovatiivisen yhdistelmän vaikuttavia aineita: kolme puhdasta hyaluronihappoa rikastettuna merestä saaduilla tehouutteilla. Kokonaisvaltainen hoito linjan tuotteilla 1) tasoittaa, 2) kiinteyttää, 3) korjaa, 4) kosteuttaa ja 5) uudistaa ihoa erinomaisin tuloksin.

Patykan uusien tuotteiden raaka-aineet ovat niin tehokkaita ja monivaikutteisia, että ne laittavat ihon töihin. Siksi joitakin (esimerkiksi seerumeja) uuden tuotelinjan tuotteista on hyvä käyttää kuuriluontoisesti, varsinkin siinä tapauksessa, jos iholla ei ole vielä näkyviä ikääntymisen merkkejä. Tuotteita voi toki käyttää myös ennaltaehkäisevinä, ja erityisen tarpeellisia ne ovat kesän ja auringonpalvonnan jäljiltä nuorellekin iholle.

Patyka-kilpailu

Kerro siis meille, minkä seuraavista Patykan uutuustuotteista juuri sinä haluaisit ja tarvitsisit kommentoimalla tähän Toimituksen tekstiin. Me valitsemme arvonnan yhteydessä toivetuotteellesi vielä kaksi täydentävää kumppania. Muistathan, että Patykan kolmivaiheinen puhdistusrituaali 3-step on yksi tuote, vaikka pitääkin sisällään kolme purkkia. Tuotteet ovat toki ostettavissa myös erikseen entiseen tapaan, mutta Patyka-viikon arvonnassa 3-step on yksi tuote.

YOUTHFUL LIFT EYE CREAM –silmänympärysvoide

Kermainen, mutta ohut emulsio saa aikaan virkeän ilmeen. Pehmeä ja hoitava silmänympärysvoide laskee turvotusta ja kirkastaa. Ei tahmaa eikä tunnu rasvaiselta. Voidetta voi käyttää myös silmänympärysnaamiona.

ADVANCED PLUMPING SERUM –seerumi

Puhdas kasviperäinen hyaluronihappo tekee seerumista ihon tehokkaan boosterin. Jos ihosi on samea, kosteusköyhä tai kadottanut elastisuuttaan, huomattavan korkea määrä hyaluronihappoa sekä meriperäiset levät ja planktonit kiinteyttävät, kosteuttavat, kohottavat ja tukevat ihon rakenteita.

YOUTH REMODELING CREAM –kasvovoide

Uudesta kasvovoiteesta on tarjolla kaksi koostumusta: normaalille ja kuivalle iholle Universal ja sekaiholle Thin. Ihanasti iirikseltä ja jasmiinilta tuoksuvat voiteet sisältävät myös kolmea eri molekyylikokoa tehokkaasta puhtaasta hyaluronihaposta. Sopivat myös meikin alle sekä yhdistettäväksi Plumping -seerumin kanssa.

REPAIR NIGHT SERUM –tehoseerumi

Patykan salaiseksi aseeksi kutsuttu yöseerumi on tehohoitotuote, joka starttaa ihon uudistumisprosessin. Yöseerumi kirkastaa ihoa ja tekee siitä nuorekkaamman ja raikkaamman. Poistaa ihon stressiä ja tehoaa syviin ryppyihin ja ilmejuonteisiin. Suositellaan kuurikäyttöön.

YOUTHFUL FIRMING BODY CREAM –vartalovoide

Kirjaimellisesti napakoittava vartalovoide, joka sopii kaikille. Erityisesti tuote on tarkoitettu kiinteyttämään ihon ongelma-alueita. Pehmeä Ylang Ylangilta tuoksuva koostumus korjaa ihon elastisuuden vähenemistä Biolift Complexin avulla, jossa on tehokasta hyaluronihappoa. Kirkastaa sameaa ihoa ja sopii loistavasti käytettäväksi raskauden tai laihtumisen jälkeen.

3-STEP ANTI-AGEING CLEANSING RITUAL – kolmivaiheinen puhdistusrituaali

Patykan kuuluisa 3-step on päivittynyt entistäkin parempiin koostumuksiin. Silkkinen, mutta tahmaamaton öljy, täyteläinen vaahto ja viimeistelyn tarjoava tehokas kasvovesi puhdistavat ihon täydellisesti, mutta lainkaan kuivattamatta:

Askel 1: Puhdistava ja uudistava Remarkable Cleansing Oil -puhdistusöljy. Askel 2: Raikastava ja tasoittava Cleansing Perfection Foam –puhdistusvaahto. Askel 3: Kohottava ja kosteuttava Essential Lifting Lotion –kasvovesi.

DOUBLE ACTION SMOOTHING SCRUB –kuorintanaamio

Kaksivaikutteinen täyteläinen kuorintanaamio kirkastaa ja kiinteyttää. Tekee ihon joustavaksi ja vastaanottavaiseksi. Naamio kuorii ihoa sekä mekaanisesti että entsymaattisesti (AHA-hapot). Poistaa elottomuutta ja sameutta ja parantaa ihon rakennetta.

INTENSIVE MOISTURISING MASK –kosteusnaamio

Ihana sorbettimainen naamio pelastaa kuivan ihon. Todellinen SOS-hoito kohottaa ja tehokosteuttaa välittömästi. Ruusun terälehdiltä tuoksuva koostumus ravitsee ja sulaa iholle. Sopii erinomaisesti kuivalle, ikääntyvälle, ryppyiselle ja elottomalle iholle.

EDIT: Kilpailu on päättynyt. Olemme yhteydessä voittajaan henkilökohtaisesti. Kiitos kaikille osallistujille!

Kuva: Eeva Takkunen

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
727 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Mari Vee
Mari Vee
6 years sitten

Uudistunut kolmivaiheinen puhdistusrituaali olisi tällä hetkellä se jota eniten kaipaisin. Erityisesti kaipaisin kasvojen puhdistukseen nautintoa, jota kolmivaiheinen Patykan rituaali varmasti tarjoaa.

Ansku
Ansku
6 years sitten

3-vaiheinen puhdistusrituaali tai ainakin puhdistusvaahto

Tanja Elg
Tanja Elg
6 years sitten

DOUBLE ACTION SMOOTHING SCRUB –KUORINTANAAMIO – olisi tarpeellinen juuri nyt.

Ida
Ida
6 years sitten

Olen erilaisten naamioiden ja kuorintojen varsinainen suurkuluttaja, joten minua kiinnostaisi erityisesti tuo DOUBLE ACTION SMOOTHING SCRUB –KUORINTANAAMIO. 🙂

Meeri Fandly
Meeri Fandly
6 years sitten

Repairing night cream

Hemuli
Hemuli
6 years sitten

ADVANCED PLUMPING SERUM –seerumi vaikuttaa juuri siltä, minkä voimalla töihinpaluu ja asiakkaiden kohtaaminen sujuisi puolet helpommin.

Minna Nyman
Minna Nyman
6 years sitten

Olen lukenut niin paljon ylistystä tuosta kolmiosaisesta puhdistusrituaalista, että sitä olisi ihana päästä itse testaamaan. Talvella ihoni kuivuu, ja olen vihdoin ymmärtänyt että geelipesu ei ehkä ole sille kaikkein otollisin silloin vaikka kesällä ehkä sopiikin, joten öljy/puhdistusmaitopuhdistukseen olisi siirryttävä.

Anna
Anna
6 years sitten

REPAIR NIGHT SERUMia haluaisin mieluusti kokeilla. Tilaukseni yhteydessä saamieni Patyka-näytteiden perusteella tuotteet vaikuttivat todella lupaavilta.

Sofia
Sofia
6 years sitten

Youthful firming body cream. Kasvojen iholle olen löytänyt jo ‘helmet’ , mutta muutoin vielä etsinnät jatkuu. Tuo vartalovoide vaikuttaa lupaavalta😍

Maija
Maija
6 years sitten

REPAIR NIGHT SERUM –tehoseerumi kuulostaa siltä mitä minun ihoni kaipaa.

Piia
Piia
6 years sitten

ADVANCED PLUMPING SERUM olisi kyllä tarpeen

Margaretha
Margaretha
6 years sitten

Repair Night Serum –tehoseerumi olisi hyvä saada.

Milla Malinen
Milla Malinen
6 years sitten

Kolmivaiheinen puhdistusrituaali kuulostaa todella hyvältä, sitä mieluusti kokeilisin. Ihoni on ollut samea ja kuiva, pitkä sairastelu on tehnyt osansa, joten uudet tuotteet tekisivät tässä syksyyn kulkiessa varmasti hyvää sekä iholle että mielelle 🙂

Laura Hokka
Laura Hokka
6 years sitten

Ehdottomasti Advanced plumping serum!

Mirka Ylä-Mattila
Mirka Ylä-Mattila
6 years sitten

Kasvovoide sekaiholle.

Mervi
Mervi
6 years sitten

Itse innostuin kolmivaiheisesta puhdistusrituaalista. Stressi on tehnyt kovasti nyt viime aikoina hallaa iholle ja ei ole löytynyt mitään sopivaa puhdistusmetodia tai tuotettakaan. Tästä 3-vaiheisesta olen lukenut pelkkää hyvää. Lisäksi kiinnostaa kovasti Patykan kuorinta koko vartaloniholle. Olisi ihana päästä hellimään ihoa päästä varpaisiin asti. 💎💜

Mariia
Mariia
6 years sitten

YOUTH REMODELING CREAM –kasvovoide, Thin-versio, kuulostaa juuri hyvältä omalle keski-ikäiselle sekaiholleni. Käytän päivittäin meikkiä, joten päivävoiteen on hyvä olla kevyt, mutta samalla ihoa hoitava ja kaunistava. Kiinnostava tuote!

Jarna
Jarna
6 years sitten

Youth remodeling cream universal, jos on pakko valita 😄

Sinzu
Sinzu
6 years sitten

ADVANCED PLUMPING SERUM –seerumi kuulostaa aivan ihanalta tuotteelta pintakuivalle iholleni <3

Merja Laine
Merja Laine
6 years sitten

Repair night serum olisi varmasti tarpeen minulle ja tehostaisi kasvojenhoitorutiinejani.

Anne-Mari
Anne-Mari
6 years sitten

REPAIR NIGHT SERUM –tehoseerumi

Maria
Maria
6 years sitten

Advanced plumping serum kuulostaa just eikä melkein toimivalta!

Tuikku
Tuikku
6 years sitten

Puhdistus tuotteet alkaa oleen lopuillansa, joten täytyy vastata, että toi kolmivaineinen puhdistus kiinnostais.

Mira Saarinen
Mira Saarinen
6 years sitten

Kolmivainen puhdistusrituaali ❤️

Annika K
Annika K
6 years sitten

Ehdottomasti Advanced plumping serum! Kaikki missä on hyaluronihappoa kiinnostaa!

Nanna
Nanna
6 years sitten

Yötehoseerumi 🙂

Sarianna
Sarianna
6 years sitten

Ehdottomasti Repair night seerumi! 😍

Peikkorukka
Peikkorukka
6 years sitten

Intensive moisturizing mask -tehonaamio olisi omiaan minun atopiaan taipuvaiselle iholle näin talvea vasten. 🙂

Outi Saariaho
Outi Saariaho
6 years sitten

Advanced Plumping -seerumi olisi ihana. Täytän joulukuussa 50 vuotta ja kuluneen vuoden aikana ihoni on menettänyt kimmoisuutensa tai sitten maan vetovoima on kasvanut… Ilmettä saa aamuisin korjata kovasti, jotta näyttäisi pirteältä.

Kaisa
Kaisa
6 years sitten

ADVANCED PLUMPING SERUM –seerumi! 🙂 🙂

Suvi
Suvi
6 years sitten

3-step anti-ageing cleansing ritual

Eija
Eija
6 years sitten

ADVANCED PLUMPING SERUM

Kaisa
Kaisa
6 years sitten

Kolmivaiheinen puhdistus, koska sitä on hehkutettu niin monessa paikassa.

Meri
Meri
6 years sitten

Tuo vartalorasva!! Sais testata raskausarpiim johon ei oo tähän mennessä mitkään tehonnu.:)

Tiinasilja
Tiinasilja
6 years sitten

Näppyä pukkaa nyt ihan kamalasti joten Double action-kuorintanaamio tulisi todellakin tarpeeseen 😭

Suvi
Suvi
6 years sitten

Kosteuttava naamio kuulostaa siltä, mitä iho juuri nyt tarvitsisi.

Saara
Saara
6 years sitten

3-STEP ANTI-AGEING CLEANSING RITUAL – kolmivaiheinen puhdistusrituaali

Pirita Susi
Pirita Susi
6 years sitten

Putsari-trio ehdottomasti! Haluaisin kokeilla mutta sairaanhoitajan palkalla ei juhlita, joten haaveeksi on toistaiseksi jäänyt.

Minna
Minna
6 years sitten

3-vaiheinen puhdistustrio olis tosikiva.laitattehan sen hyvään tarjoukseen i love me-messuille? 🙂

Emma
Emma
6 years sitten

3-osainen puhdistusrituaali ehottomasti! Niin paljon kehuja kuullut siitä!

Ronja
Ronja
6 years sitten

YOUTH REMODELING CREAM –kasvovoide kuulostaa hyvältä ja siitä vielä tuo Thin, joka on sekaiholle. Tätä olisi ihana päästä kokeilemaan!

Hanna
Hanna
6 years sitten

Kolmivaiheinen puhdistusrituaali! Käytössä nytkin ja olisi mielenkiintoista testata uudet koostumukset 🙂

Toni
Toni
6 years sitten

3-step puhdistusrituaali olisi näistä minulle kiinnostavin. Vaahtomainen second cleanse epäilyttää hieman puhdistusvoiteiden käyttäjää, mutta uskon Patykan tehneen vaahdostakin hellän puhdistavan. Varsinkin kasvovesi kuulostaa vallan mainiolta!

Nonnis
Nonnis
6 years sitten

Seerumi kiinnostaa, vaikka naururypyt silmäkulmissa saavatkin näkyä 😉

Nonnis
Nonnis
6 years sitten

Seerumi kiinnostaa, vaikka naururypyt silmäkulmissa saavatkin näkyä!

Mirva
Mirva
6 years sitten

ADVANCED PLUMPING SERUM –seerumi olisi tarpeen kyllä.

Katja
Katja
6 years sitten

Repair Night Serumille olisi todellakin näin kesän jälkeen käyttöä, ja kolmivaiheinen puhdistus kiinnostaa myös. Juuri hankin Youtful Lift -silmänympärysvoiteen, ja se vaikuttaa tosi hyvältä, joten näitä muitakin olisi ihanaa kokeilla.

Alva
Alva
6 years sitten

Erityisesti kiinnostaisi tuo Youthful Lift Eye Cream. Silmänympärysiholle on ollut vaikea löytää sopivaa tuotetta, ja vähitellen alkaa ikä näkyä, vaikka en vielä paljoa yli kolmenkymmenen ole…

Nina Miettinen
Nina Miettinen
6 years sitten

Muutamia uutuustuotteita olen jo kokeillut, mutta tämä puuttuu ADVANCED PLUMPING SERUM –seerumi

Noora
Noora
6 years sitten

Repair night seerum 👌🏻❤️

Milja Lahti
Milja Lahti
6 years sitten

Kyllä se minullakin on tuo uudistunut kolmivaiheinen puhdistus rituaali, 3-step anti-ageing cleaning ritual.

Riikka
Riikka
6 years sitten

Youthful firming body cream tulisi tarpeeseen.

Jenni I.
Jenni I.
6 years sitten

Kolmivaiheista puhdistusrituaalia olisi ihana kokeilla! Tykästyin viime talvena öljypuhdisukseen, mutta tähän asti olen käyttänyt vain pelkkiä kasviöljyjä – olisi kiva testata tätä comboa 🙂

Katri Saarnela-Martin
Katri Saarnela-Martin
6 years sitten

Kasvojen puhdistustuotteet kiinnostavat 😊

Niina Nevanperä
Niina Nevanperä
6 years sitten

INTENSIVE MOISTURISING MASK –KOSTEUSNAAMIO

Henna
Henna
6 years sitten

YOUTH REMODELING CREAM –kasvovoide ois kyllä niin unelma!! 🙂

Angelika
Angelika
6 years sitten

Yöseerumin

Sanna
Sanna
6 years sitten

Tää tuleva mummo ois niin ADVANCED PLUMPING SERUM –seerumin tarpeessa…!

Julia
Julia
6 years sitten

3-STEP ANTI-AGEING CLEANSING RITUAL – kolmivaiheinen puhdistusrituaali

Hanna
Hanna
6 years sitten

Youthful lift eye cream <3

Maria
Maria
6 years sitten

Kolmivaiheista puhdistusrituaalia olisi ihana kokeilla! 🙂

sirpa
sirpa
6 years sitten

REPAIR NIGHT SERUM –tehoseerumi

Hai
Hai
6 years sitten

3-vaiheinen puhdistusrituaali

Sini Jaakkola
Sini Jaakkola
6 years sitten

Ehdottomasti 3-step!

Katri H.
Katri H.
6 years sitten

Aiempanakin versiona Patykan silmänympärysvoide oli ihan paras, joten uudistunutta YOUTHFUL LIFT EYE CREAM –silmänympärysvoidetta haluaisin tietenkin päästä kokeilemaan.

Niina
Niina
6 years sitten

YOUTHFUL LIFT EYE CREAM –silmänympärysvoide

Marika
Marika
6 years sitten

Kesän piiskaama iho kaipaa ADVANCED PLUMPING SERUM –seerumia!

Jenni Leppänen
Jenni Leppänen
6 years sitten

Yöseerumin. 🌛⭐🌛 Muutama muu Patykan tuote minulla onkin jo ollut ja rakastan sarjaa.

Sini
Sini
6 years sitten

Moisturizing mask, kiitos 🙂

Väsynyt nainen
Väsynyt nainen
6 years sitten

Jään kohta eläkkeelle, viimeiset vuodet olen sinnitellyt – monien sairauksien runtelemana, ulkoinen olemuskin alkaa olla mummomainen 🙁 ihokin oireilee ja siihen ei jaksa kiinnittää huomiota. Minusta tuntuu, että vaikkapa Intensive moisturising Mask -kosteusnaamio olisi minulle sopivin tuote.

Annina
Annina
6 years sitten

Advanced Plumping Serum 😍

Karoliina H-C
Karoliina H-C
6 years sitten

Mä haluaisin eniten kokeilla tuota uudistunutt kolmivaiheista puhdistusrituaalia <3

Jenni Halinen
Jenni Halinen
6 years sitten

YOUTH REMODELING CREAM –kasvovoide versiossa Thin. Tämä on todennäköisesti sopivin juuri nyt, mutta yöseerumin kuuriluontoinen kokeilu kiinnostaa kovasti. Ryppyjä tai juonteita ei ole häiriöksi, mutta stressin aiheuttama epätasaisuus voisi tasoittua.

Pirita
Pirita
6 years sitten

Oi jos kaappini saisin tuon Youth Remodeling Cream -kasvovoiteen Thin-version niin hyrisisin innosta. Haussa on ollut omille kasvoille täydellinen kosteusvoide-match ja sekaihon paras kaveri, olisikohan tässä se?

Päivi Viljasalo
Päivi Viljasalo
6 years sitten

DOUBLE ACTION SMOOTHING SCRUB –KUORINTANAAMIO kiinnostaa 🙂

HooTee
HooTee
6 years sitten

ADVANCED PLUMPING SERUM voisi olla keski-ikäisen sekaihon pelastaja :).

Salla
Salla
6 years sitten

Advanced plumping serum ❤

Riikka
Riikka
6 years sitten

ADVANCED PLUMPING SERUM –seerumi kuulostaa ihanalta <3

Anna
Anna
6 years sitten

Advanced plumping serum tulisi eniten tarpeeseen, 3-step-settiä kokeilisin myös mielelläni!

Rose Granbacka
Rose Granbacka
6 years sitten

ADVANCED PLUMPING SERUM –seerumi 😇👍🏻😉❤️

Maria
Maria
6 years sitten

3-step puhdistusrituaali. Olen jo pitkään halunnut tutustua tuohon, mutta kolmen puhdistustuotteen hankkiminen kerralla on tuntunut hiukan liian “uhkarohkealta”.

Nina R.
Nina R.
6 years sitten

Patyka Youth Remodeling Cream Thin kuulostaa kuin tehdyltä omalle iholleni ja sen tämänhetkisille tarpeille!

Sarita
Sarita
6 years sitten

35-vuotiaalle hormonireagoivalle iholle haluaisin kokeilla kolmivaiheista puhdistusta. Ei vaan tahdo löytyä sitä sopivaa ihonhoitosarjaa tällä tavalla aikuisiällä äksyilemään ruvenneelle iholle. Olisiko Patykasta(kaan) apua?

Kiti
Kiti
6 years sitten

Haluaisin ehdottomasti kokeilla 3-vaiheista puhdistusta. Olen kokeillut korealaisen kosmetiikan puolella monivaiheisia puhdistudmenetelmiä ja olisi aivan ihanaa testata luonnonkosmetiikan tuotteilla ihanaa monivaiheisia puhdistusta😊

Marja
Marja
6 years sitten

Kolmivaiheista puhdistusta olisi kiva kokeilla.

Anna
Anna
6 years sitten

Youthful lift eye cream <3

Saara
Saara
6 years sitten

Kaikki vaikuttavat ihanilta, mutta YOUTHFUL LIFT EYE CREAM –silmänympärysvoide tulisi tositarpeeseen. 🙂

Teea
Teea
6 years sitten

Hyvä kasvojenkuorinta tuote on ollut jo pitkään hakusessa. Sen vuoksi DOUBLE ACTION SMOOTHING SCRUB –KUORINTANAAMIO on minun valintani :).

Henna-Riikka
Henna-Riikka
6 years sitten

Repair night serum ehdottomasti!

Mintzu
Mintzu
6 years sitten

REPAIR NIGHT SERUM –tehoseerumi kuulostaa juuri siltä, mitä ihoni kaipaa juuri nyt.

Sandi
Sandi
6 years sitten

Advanced Plumping Serum

Päivi
Päivi
6 years sitten

Advanced plumping serum herätti uteliaisuuteni!

Minttu
Minttu
6 years sitten

REPAIR NIGHT SERUM –tehoseerumi vaikuttaa mainiolta tuotteelta.

Riina
Riina
6 years sitten

ADVANCED PLUMPING SERUM –seerumi olisi kyllä ihana!!

Anna Sassali-Tanila
Anna Sassali-Tanila
6 years sitten

ADVANCED PLUMPING SERUM –seerumi, jos vain yhden saa mainita! Muuten olen erityisen kiinnostunut kolmivaiheisesta puhdistussarjasta.

Linda
Linda
6 years sitten

Haluaisin kokeilla repair night serum. <3

Minna Eira
Minna Eira
6 years sitten

Advanced Plumping Serum ☺️

Hanna-Kaisa
Hanna-Kaisa
6 years sitten

Uusi luottosilmänympärysvoide on haussa, joten Youthful lift eye cream kiinnostaa.

Henna
Henna
6 years sitten

Advanced plumping serum kiinnostaisi älyttömästi! Edessä paluu töihin pitkän sairasloman jälkeen, tämä voisi olla hyvä salainen ainesosa siihen, että edes iho näyttäisi hyvältä jos nainen on vielä muuten rikki.

Annaleena
Annaleena
6 years sitten

3-vaiheinen puhdistus tuntuisi juuri nyt tarpeelliselta.

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.