Eilisen suuren ja odotetun lanseerausuutisen jälkeen on aika avata tarkemmin May Lindstromin ihonhoitotuotteiden toimintafilosofiaa sekä sisältöä. Keskitymme tänään sarjan kahteen keskenään hyvin erilaiseen kasvojenpuhdistustuotteeseen, joiden omaperäistä toimintamekanismia sekä kattavia raaka-ainelistoja olemme sormet syyhyten halunneet teille avata.

 

maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare1 (1)

May Lindstromin tuotteissa on maksimoitu raaka-aineiden laatu ja suurin osa käytetyistä aineksista on luomutuotettuja, biodynaamisesti viljeltyjä sekä villinä kasvaneita. Yksi huomionarvoinen seikka koskee tuotteiden koostumuksia, sillä kasvovettä lukuunottamatta kaikki tuotteet ovat vedettömiä. Vesi on korvattu arvokkailla kasviöljyillä sekä uutoksilla, jotka takaavat paitsi uniikin sekä aidosti tehokkaan kotihoitolakokemuksen, myös täyden vastineen tuotteisiin investoidulle rahalle. Tätä jos jotakin kutsumme asiakkaan arvostamiseksi sekä kunnioittamiseksi.

Kasvojenpuhdistus on yksi tärkeimmistä päivittäisistä kauneudenhoitotavoistamme ja tästä rutiinista Mayn ajatukset omasta luonnonkosmetiikan ihonhoitosarjasta saivat alkunsakin. Sujahdamme hetkeksi tämän tavallistakin tavallisemman arkirituaalin saloihin, Mayn omintakeisella otteella tietysti.

maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare3 (1)

The Honey Mud Cleansing Silk -puhdistusvoide on koostumukseltaan hienointa silkkiä, jonka kosteuttavan koostumuksen ansiosta tuotetta voidaan hyödyntää paitsi kasvojenpuhdistuksessa, myös kosteuttavana naamiona.

Toffeen sävyinen puhdistusvoide tuoksuu raakakaakaon, katajan, mirhan, ylang-ylangin, karvasappelsiinin sekä vaniljan sekoitukselle, joiden muodostama kokonaistuoksu pureutuu luihin ja ytimiin saakka hellien ja hoivaten niin mieltä kuin ihoakin. Puhdistusvoiteen koostumuksen suhteen on luotettu entsyymipitoiseen raakahunajaan, antibakteeriseen propolikseen sekä syväpuhdistavaan valkosaveen.

Raakahunaja on jo itsessään silkka luksusoodi kaikille ihotyypeille sisältämiensä 200 erilaisen mineraalin, vitamiinin, antioksidantin sekä aminohapon ansiosta, mutta emme malta olla mainitsematta raakahunajan osmoottista kykyä läpäistä iho, aktivoida ihon aineenvauhduntaa, poistaa soluista kuona-aineita ja syvällä olevia epäpuhtauksia. Olemme erityisen ihastuneita puhdistusvoiteen ihoa pehmittävään vaikutukseen.

maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare2 (1)

Näin käytät The Honey Mud Cleansing Silk -puhdistusvoidetta oikein: Puhdistusvoiteena käyttäessäsi pyörittele herneen verran tuotetta kostutetuille lämpimille kasvoille irroittaaksesi meikin ja lian. Pyyhi pois puhdistusliinalla tai -sienellä tai käytä kaksoispuhdistuksen ensimmäisenä vaiheena poistaen tuote esimerkiksi puhdistusvaahdon avulla. Kosteuttavaksi naamioksi levitä voidetta kuiville kasvoille ja anna vaikuttaa 10-20 minuuttia, huuhtele pois lämpimällä vedellä.

maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare (3)

Toinen May Lindstromin kasvojenpuhdistukseen tarkoitettu tuote on jauhemainen ja kirkastava The Clean Dirt Cleansing Clay. Siskot, voimme paljastaa jo kättelyssä, että tämän superantioksidantteja pursuilevan tuotteen myötä ihon kirkastaminen sekä syväpuhdistus ovat saaneet kohdallamme täysin uuden merkityksen. Kuorinta-aineen teho tuntuu siltä kuin ihohuokosissa olisi pyöräytetty pientä pulloharjaa, jonka lopputuloksena ei voi olla muuta kuin samettisen pehmeä iho.

Vaikutuksesta on kiittäminen happirikasta ja solujen uudistumista edistävää C-vitamiinia, joka avaa ihohuokosia samalla kun tuotteen sisältämä valkosavi yhdessä marokkolaisen Rhassouli -saven sekä punaisen suolan kanssa tarttuvat ihohuokosissa olevien tukkeutumien kimppuun antaen niille kyytiä.

Puhdistusjauhe tuntuu iholla kihelmöivältä sen sisältämien lämmittävien mausteiden ansiosta. Kaneli, neilikka ja kurkuma stimuloivat ihon verenkiertoa ja kiihdyttävät soluaineenvaihduntaa. Jauhe on ihoa puhdistava sekä kevyesti kuoriva ja sitä voidaan käyttää ihotyypistä riippuen jopa päivittäin tai muutaman kerran viikossa.

maylindstrom_hannamarirahkonen_jolie_skincare (4)

Näin käytät The Clean Dirt Cleansing Clay -puhdistusjauhetta oikein: Kaada jauhetta teelusikallinen kämmenelle, jonka jälkeen lisää muutama tippa vettä ja sekoita näistä pehmeä vaahto. Hiero kasvojen iholle välttäen silmänympärysihoa. Iholla voi tuntua kuumotusta ja kihelmöintiä, joka kertoo tuotteen tehosta. Voit antaa tuotteen vaikuttaa iholla muutamia minuutteja ennen lämpimällä vedellä tehtyä poishuuhtelua. Sopii kaikille ihotyypeille, mutta ihoa lämmittävän vaikutuksen vuosi emme suosittele tuotetta rosacea-iholle.

Huomenna avaamme sanallisen arkkumme sarjan kasvovedestä, kirkastavasta seerumista sekä kauneusbalsamista.

Kuvat Hannamari Rahkonen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Jolie 2018