Yleinen

London Calling – PAI Skincare

13.10.2015, Riikka Väänänen

Tuotevalikoimaamme on jatkuvasti tarjolla uusia tulokkaita. Etsimme, pohdimme, testaamme. Emme kuitenkaan pidä Jolien valikoiman laajuutta itseisarvona. Jokaiselle brändille tulee löytyä luontevasti oma paikkansa ja tilauksensa kokonaisuudessa ennen kuin uusi tuotemerkki saa luvan kotiutua Jolie shopiin ja webshopiin. Tutustuessamme uutuuksiin olemme aina liikkeellä tositarkoituksella ja pyrimme pitkäaikaisiin kumppanuuksiin. Yhteistyöhön tarvitaan paitsi rakkautta ensisilmäyksellä, myös melkoinen määrä edellytyksiä laadulle ja toimivalle yhteiselolle. Jolien ja sen asiakkaiden vaatimukset ovat syystäkin korkealla.

mask_lifestyle_left

Olemme viime aikoina miettineet erityisesti sitä, mitä meiltä eniten kysytään. Suomalaiset kosmetiikan käyttäjät etsivät usein ongelmanratkaisua. Asiakkaamme kokevat, että oma iho on herkkä ja helposti reagoiva. Luonnollisesti myös pohjoisen ilmasto-olosuhteet ovat vaativat. Apua haetaan luonnonkosmetiikasta, kun apteekkituotteet, lääkkeet tai synteettinen kosmetiikka eivät tunnu hyvältä tai tuo helpotusta.

Viime kesänä West End Girlsit kutsuivat meitä, sillä norjalaiset agentit olivat kuiskineet heille Joliesta, luonnonkosmetiikan sankarittaresta.

rosehip-bowl

Vaikka Pariisi on Jolien kotiosoite, äkkiäkös ketterä kosmopoliitti piipahtaa kanaalin vastarannalla. Me vastasimme Pai Skincaren kutsuun ja teimme matkan Gare du Nordilta King’s Crossille. Suloisen Notting Hillin kätköissä suurenmoisella intohimolla työskentelevät naiset kertoivat, että he valmistavat ratkaisuja. Luonnonkosmetiikan ensiapulaukkuja ja kotiapteekkeja. Lääkkeitä ja täsmäaseita. Ja nämä kyseiset ladyt ovat niin itsevarmoja, että myyvät tuotteitaan vaativille briteille 30 päivän tyytyväisyystakuulla – ja uskomattomalla menestyksellä.

cleanser_lifestyle

Mistä sitten on kyse? Vuonna 2007 PAI Skincaren perustaneen Sarah Brownin tavoite oli luoda maailmanmarkkinoiden puhtaimmat kasvipohjaiset ihonhoitotuotteet ja tuotevalikoima ihmisille, joilla on erittäin herkkä iho. Tänään PAI valmistaa kaikki tuotteensa Lontoossa kahden perusteellisen luonnontieteilijänsä johdolla. PAI on myynnissä yli 40 maassa. Se on saanut huikeita hehkutuksia kauneustoimittajilta kaikkialla, ja sillä on tuhansia tyytyväisiä asiakkaita ympäri maailmaa. Myös heitä, joilla ei ole mitään iho-ongelmia, mutta jotka ovat hurahtaneet sarjaan ihan vain sen ihanuuden vuoksi. Herkkäihoinen kaunotar Natalie Portman on brändin vilpitön julkkisfani.

mask2_lifestyle_right

Ekosertifioidun PAI Skincaren perusideologia on hoitaa nimenomaan herkkää tai herkistynyttä ihoa. PAI tarjoaa luonnonmukaisia ratkaisuja vaikkapa raskausajan ihonhoitoon, atopiaan, kosketus- ja ärsytysihottumiin, tulehtuneisiin dermatiitteihin, ruusufinniin, hormonaalisiin räjähdyksiin, punoittavalle ja hyperherkälle iholle. Tuotteet ovat yksinkertaisia ja korkealaatuisia parantaen ihon omia toimintamekanismeja ja omaa suojaa. Keskeiset raaka-aineet ovat ruusunmarja, kamomilla ja lootus terapeuttisina määrinä. Sen lisäksi, mitä PAIn tuotteet sisältävät, olennaista on, mitä ne eivät sisällä: alkoholia, hajusteita, mehiläisvahoja, natriumlauryylisulfaattia, formaldehydiä, fenoksietanolia, parabeeneja, petrokemian tuotteita tai ftalaatteja.

group3

No, me Joliessa testasimme Lontoon lahjamme tavalliseen tapaan. Otimme kokeiluun muutamia kehuttuja hittejä: lootuskasvovettä, Natalie Portmanin käyttämää (ja ilman maksettua rahaa) hehkuttamaa kamomillavoidetta, meriasteriseerumia. Harvoin me jolielaiset soittelemme toisillemme yötä myöten testituotteista, että “Nyt!”. Tällä kertaa olimme kuitenkin kukin tahoillamme nopeasti ymmärtäneet, että olemme tekemisissä harvinaislaatuisen toimivuuden kanssa, ja tätä todellakin haluamme a) käyttää itse, ja b) tarjota myös asiakkaillemme. Kyllä, iho-ongelmasi voivat olla ohi!

group2

PAI Skincare lanseerataan Jolie shopissa ja webshopissa tällä viikolla. Järjestämme to 15.10.2015 klo 11.00-19.00 PAIn tuotteisiin liittyen ihoklinikan Jolie shopissa. Tule rohkeasti kertomaan osaaville asiantuntijoillemme, mitkä sinun iho-ongelmasi ovat. Tule näyttämään ihosi. Kuuntelemme sinua ja tutustumme ihosi tilanteeseen yhdessä kanssasi. Esitämme muutamia kysymyksiä liittyen ihosi historiaan ja käyttäytymiseen. Saat tuoksutella ja testata juuri sinun ihollesi suosittelemamme PAI Skincaren täsmäaseet. Ihoklinikan palvelut ovat maksuttomia eikä ostovelvoitteita ole. Jos kuitenkin haluat kokeilla ihmettä ja ostaa kolme PAI Skincaren tuotetta, saat kaupan päälle ihanan Travel Kitin*, joka sisältää putsarin, voiteen, kasvoveden ja luomun musliiniliinan. PAIn tuotteita myydään Suomessa eksklusiivisesti vain Joliessa, ja tuotesarjan ihanuuksiin pääset tutustumaan tästä. Ja aivan kuten Briteissä, myös meillä on PAIn tuotteissa sama 30 päivän tyytyväisyystakuu.

Huolettomia ja kauniita päiviä, ystävät!

 

*Kylkiäisiä tarjolla niin kauan kuin lahjoja riittää.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
9 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Mönkkeli
Mönkkeli
8 years sitten

Hei, ihanaa kun saatte Pai:n teillekin myyntiin. Näitähän on saanut Suomesta jo noin kolmisen vuotta (jos muistan oikein). Candy Shopin kautta ja taitaa saada edelleen ;).

Riikka Väänänen
Riikka Väänänen
8 years sitten

Hei! Olet oikeassa. Candy Shop on ollut aiemmin PAI Skincaren maahantuoja ja saattaa olla, että heillä on vielä muutamia tuotteita varastossa. Jatkossa sarjaa myy eksklusiivisesti vain Jolie shop ja Jolie webshop.

Mari Vee
Mari Vee
8 years sitten

Ihanaa, ihanaa… Paita on hehkutettu enkä ole päässyt koskaan vielä kokeilemaan, mutta olen jo tehnyt ostoslistan omista himotustuotteista. Lisäksi on kiva, että hinnat ovat maltilliset. Hyvistä tuotteista ja raaka-aineista toki pitää jonkun verran olla valmis maksamaankin (mm ihanat Mayn tuotteet ovat ah niin luksusta), mutta esim. seerumit, jotka ovat hitusen hintavampia ovat kuitenkin 30 ml puteleita eli sen suhteen eivät ole mahdottoman hintaisia. Tulen sitten kertomaan kommentit kun olen päässyt kokeilemisen makuun.

Pipari68
Pipari68
8 years sitten

Mahtavaa! Pain kamomilla ja rosehipsu -naamarasva sekä se rosehipsu-kasovöljy on ihan parhaita! Nyt täytyykin tulla käymään ja laajentaa tuotteiden kokeilua vielä putsarilla ja ehkä naamioilla ja ehkä vartaloöljyllä ja ehkä….. 🙂

Riikka Väänänen
Riikka Väänänen
8 years sitten

Eikö olekin! Tervetuloa huomenna Jolie shopin Ihoklinikalle klo 11-19 (Uudemaankatu 26, Hki)! Kolmen tuotteen ostaja saa kaupanpäälle Travel Kit:in, jossa on esimerkiksi se ihana lootuskasvovesi!* *Niin kauan kuin lahjoja riittää.

Riikka Väänänen
Riikka Väänänen
8 years sitten

Tule huomenna Jolie shopin Ihoklinikalle klo 11-19 (Uudemaankatu 26, Hki)! Kolmen tuotteen ostaja saa kaupanpäälle Travel Kit:in, jossa on muun muassa mainitsemasi ja Natalie Portmaninkin rakastama kamomillavoide! Eikä huolta, jos asut kauempana, sillä sama etu on voimassa myös verkkokaupassa!* *Niin kauan kuin lahjoja riittää.

Mari Vee
Mari Vee
8 years sitten

Kävin jo eilen hakemassa suosikkini Emmiltä. Olen nyt kokeillut monia tuotteita ja pidän niistä kyllä. Kerron kyllä kokemuksiani kommenttiboxiinkin jos teille tulee tuotekohtaisia esittelyitä.

Jenni
Jenni
8 years sitten

Huippua. Olen tilannut Pain tuotteita ulkomailta ja testereitäkin on ollut useammista tuotteista ja ne on ollut ainakin minulle sopivia. Monien merkkien tuotteet kun ei käy ollenkaan tuoksun, silmien kirvelyn tai ihoärsytyksen takia.

Riikka Väänänen
Riikka Väänänen
8 years sitten

Kiva kuulla! Olethan huomannut tutustumiskampanjamme? Kolmen tuotteen ostaja saa aika muhkean Travel Kit:in kaupanpäälle.

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.