Yleinen

Kevään parhaat tärpit ja sponssit treenikassiin Joliesta sekä sananen treenaajan ihonhoidosta!

09.04.2014, Katja Kokko

Treeniteemalla jatketaan kaunokaiset! Kevättreenaajan tsemppipaketin lisäksi kokosimme kevään parhaat tärpit treenikassiin ja onpa meillä teille kiva treenikassin sponssikin, lukekaahan siis loppuun saakka!

Ensin kuitenkin sananen treenaajan ihonhoidosta, sillä ei ole aivan sama, millä ihoaan treenin yhteydessä pesee ja hoitaa.

_MG_7450

Jos on tapana treenata työpäivän päätteeksi, meikit tulisi ehdottomasti poistaa kasvoilta ennen hikoilua. Silmämeikki ei haittaa mitään – jollei se valu pois hikoillessa – mutta meikkipohja tulee puhdistaa iholta, jotta iho saa hengittää ja puhdistua vapaasti. Puhtaalla iholla treenaaminen ja hikoilu on tärkeää etenkin, jos iho on taipuvainen tukkeumiin tai epäpuhtauksiin. Kun urheilija käy muutaman kerran päivässä suihkussa, on myös tärkeää miettiä millaisilla pesuaineilla ihoaan pesee. Voimakkailla tensideillä ihon peseminen voi ärsyttää ja kuivattaa ihoa – kannattaa siis suosia luonnonkosmetiikan mietoja pesuaineita, jotka ovat ihoystävällisyyden lisäksi ystävällisempiä myös vesistölle.

_MG_7350 _MG_7343

Käteviä putsareita treenikassiin ovat Neal’s Yard Remediesin puhdistusliinat, joilla ihon puhdistaminen käy sutjakkaasti ilman vettä ja pumpulia. Riittoisampaa on toki käyttää käyttää puhdistusainetta. Misellivesi on loistava meikinpuhdistaja kasvoille ja silmämeikille ja se toimii samalla kasvovetenä. Absolutionin misellivesi sopii niin miehille kuin naisillekin, se kosteuttaa ja kirkastaa ihoa ja on lisäksi pakattu kätevään pulloon, joka ei vuoda vaikka kulkisi treenikassin pohjalla.

Herkän ihon tärppiputsari on Iroisien puhdistugeeli, joka on itseasiassa miselligeeliä – eli toimii puhdisaineena kasvoille ja silmämeikille ja sen voi pyyhkiä pois iholta pumpulilla tai Patykan puhdistusliinalla eikä kasvovettä välttämättä tarvitse käyttää tämän jälkeen. Ja älkäähän nyt ymmärtäkö väärin, ettäkö kasvoveden käytössä voisi lintsata! Sen voi skipata tämmöisissä tapauksissa, kun ennen treeniä poistaa meikkiä, mutta aamu- ja iltapuhdistuksen jälkeen ihon pyyhkäisy kasvovedellä on aina tarpeen! Iroisien miselligeelin voi huuhtoa myös vedellä pois – molemmat tavat ovat sallittuja, mutta jos iho on hyvin herkkä ja ärtynyt, kannattaa hanavedellä lotrausta välttää.

_MG_7415

Entäpä sitten treenin jälkeen? Kasvovesi astelee viimeistään tässä kohtaan estradille. Suihkun jälkeen ihon pyyhkäisy kasvovedellä tai misellivedellä on tarpeen ennen kosteusvoiteen levittämistä. Iroisien kasvovesi on sarjan puhdistusgeelin tavoin kätevän kokoinen, joten se ei vie kassissa paljoa tilaa ja kosteuttaa sekä pehmittää ihon suihkun jäljiltä. Kasvoveden kaveriksi valikoimastamme löytyvät nyt myös luomupuuvillaiset pumpulilaput.

_MG_7426

Patykan riittoisat suihkugeelit vaahtoavat ihanasti, mutta pesevät ihon hellävaraisesti. Aromaattisista tuoksuista voi valita juuri omalle fiilikselleen ja mielialalleen sopivan.

Ja nyt seuraa sponssi: Patykan suihkugeelin ostajille sujautamme lahjaksi piristävän Neroli-vartalovoiteen! Patykan vartalovoiteissa on ylelliset koostumukset ja ne lienevät riittoisimpia vartalovoiteita, joita valikoimastamme löytyy. Treenisponssi on voimassa 9-13.4 eli tämän viikon sunnuntaihin asti. Kevättreenaajan tsemppipaketti on puolestaan myynnissä 22.4. saakka.

Treeni-iloa kaunokaiset!

_MG_7390

Kuvat Katja Kokko

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
2 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Augusti
Augusti
9 years sitten

Hei, Lähetin kysymyksen 27.3. julkaistuun postaukseen (silloin uusin postaus), mutta en ole saanut vastausta. Olisiko siihen mahdollista saada vastaus, sillä painiskelen edelleen saman ongelman kanssa?

Katja Kokko
Katja Kokko
9 years sitten

Kysymykseesi vastattu!

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.