Yleinen

Jolien joulun adventtikalenteri aukeaa – esittelyssä tämän vuoden ihanat joulupaketit

26.11.2017, Jolie

Viime vuosina esiintyneen Jolien joulukalenterin sijaan hemmottelemme asiakkaitamme tänä vuonna hieman erilaisella adventtikattauksella. Joka adventtisunnuntai ennen joulua lanseeraamme aina koko seuraavan viikon kestävät inspiroivat ja erityisen hyvät joululahjatarjoukset.

Otamme varaslähdön ensimmäiseen adventtiin ja joulun juhlakauteen. Juhlistamme marraskuun viimeisenä viikonloppuna Jolien tämän vuoden joulupaketteja. Paketit ovat valmiiksi kauniissa lahjapakkauksissa, ja niiden hinnat ovat edullisempia kuin yksittäin ostettavissa tuotteissa. Paras esimerkki todellisesta pakettihinnasta on esimerkiksi Patykan vartalotuotepaketti, joka sisältää vartalokuorinnan ja vartalovoiteen ainoastaan toisen tuotteen hinnalla. Joulun valmiit lahjapaketit ovat jo esillä Jolie shopissa ja niiden menekki on niin mahtava, että haluamme tarjota ne mahdollisimman pian myös Jolie webshopin asiakkaiden ostettaviksi. Lahjapaketteja on varastossa rajoitettu määrä.

Mia Hoyto Cosmetics joulupaketti

Mia Höytö Cosmetics

Mia Höytön paketit ovat monena jouluna olleet Jolie shopin suosituimpia lahjoja. Yksi syy on ehdottomasti niiden sykähdyttävä kauneus. Yksinkertaisen tyylikäät ja herkän naiselliset paketit on ilo antaa lahjaksi, jos enää malttaa, kun ihanuuden on kerran saanut itselleen.

Tämän vuoden lahjapaketti pitää sisällään Silkki-vartalovoiteen ja Pumpuli-käsivoiteen. Vartalopaketti on tyylikkään graafinen ja musta-valkoinen. Lahja on helppo valinta sellaisellekin lahjasaajalle, jonka ihotyyppiä et tunne. Silkki on miellyttävä ja kevyt, ylellinen ja kosteuttava vartalovoide. Pumpuli hemmottelee kynsiä ja kynsinauhoja. Imeytyy hetkessä jättäen kädet uskomattoman pehmeiksi. Lahjapaketin hinta 38,00 €.

Isla Apothecary joulupaketit

Isla Apothecary

Isla Apothecary tarjoilee ruusukultaisia pakkauksia pukeutuneena eleganttiin valkoiseen lahjarasiaan. Isla Apothecary Facial Care Kit on lahjapakkaus kasvojen hemmotteluun. Paketissa on tasapainottava ja ihon sävyä tasoittava myyntisuosikkimme Immortelle Scar + Blemish Face Oil -öljyseerumi. Immortelle on voimakkaasti ihoa uudistava öljy, joka yhdessä sitruunan ja rosmariinin eteeristen öljyjen kanssa vähentää arpien näkyvyyttä. Sen kumppaniksi pakettiin on valikoitunut juhlakauteen täydellisesti sopiva kauneusnaamio. Refine + Radiate Beautifying Face Mask oli Jolien viime kesän hittituote, jonka kauneustaika ei jätä kylmäksi talvellakaan. Must have -kasvonaamion sisältämät kookosmaito, santelipuu ja kurkuma luovat tehokkaan öljyttömän seoksen, jonka silminnähden kaunistaa ja kirkastaa ihoa. Pakkaus sopii eri ihotyypeille, mutta erityisesti siitä hyötyvät epäpuhdas iho sekä akne- ja sekaiho. Lahjapaketin hinta 59,00 €.

Islan toinen Radiance Body Rituals Kit -lahjapaketti on suunnattu vartalolle. Kaunis lahjalaatikko kätkee sisäänsä Neroli Body Oilin, joka on Islan monikäyttöinen suosikki maailmalla. Se sopii koko vartalon kosteutukseen, kylpyveden joukkoon, hierontaöljyksi sekä hellävaraisuutensa vuoksi jopa kasvojen hipsutteluun. Silkkisen pehmeän pinnan loihtiva öljy imeytyy ihoon täydellisesti ja jättää iholle mausteisen, vienon kukkaistuoksun. Blood Orange & Vanilla Moisturising Sugar Body Scrub on puolestaan taivaallisen ihana sokerikuorinta. Makea italialaisten veriappelsiinien ja täyteläisen intialaisen vaniljan tuoksu on huumaavan ihana. Kuorinta puhdistaa ihoa ja auttaa vähentämään epäpuhtauksia samalla ylläpitäen ihon kosteustasapainon. Luomulaatuinen ruokosokeri kuorii ihoa antioksidanttirikkaiden eteeristen öljyjen tasoittaessa ja lukitessa kosteuden ihoon. Lopputuloksena on kauniisti hehkuva ja kosteutettu iho. Pakkaus sopii kaikille ihotyypeille ja on ihanteellinen kuivalle ja janoiselle iholle. Lahjapaketin hinta 55.00 €.

Neal's Yard Remediesin joulupaketit

Neals Yard Remedies

Pieneen suloiseen lahjapakettiin on kääritty Neal’s Yard Remediesin hoitava ja ravitseva kulttituote Wild Rose Beauty Balm tavallista pienemmässä pakkauskoossa. Ihmebalmia voi käyttää puhdistusaineena, kevyenä naamiona ja intensiivisesti ravitsevana hoitona kuiville ihoalueille. Luonnonkosmetiikkagurujen suosima balmi sisältää poikkeuksellisen runsaasti luomulaatuista villiruusunsiemenöljyä, jonka korkea antioksidanttipitoisuus auttaa korjaamaan, kiinteyttämään ja pehmittämään ihoa. Lisäksi pelargonian, purasruohon, hampun ja rosmariinin villi kombinaatio auttaa ihoa vahvistumaan ja säilyttämään sen luonnollisen kuulauden ja hehkun. Lahjapaketin hinta 21,50 €.

Toinen Neal’sin joulupaketti on täydellinen jokapäiväinen selviytymispaketti kaikille ihanille Jolie-miehille. Klassisen tyylikäs ja käytännöllinen luomupuuvillasta valmistettu toilettilaukku sisältää kolme erityisesti miehille suunniteltua kasvojen- ja vartalonhoitotuotetta. Men Rejuvenating Moisturiser -kosteusvoiteesta, Men Purifying Face Wash -kasvopesusta ja Men Invigorating Body Wash -suihkugeelistä koottu lahja sisältää puhdistavaa greippiä, rauhoittavaa salvia sekä ihoa hellivää karitevoita, jotka yhdessä pehmentävät ja kosteuttavat tehokkaasti. Lahjapaketin hinta 57,50 €.

Pai Skincare joulupaketit

Pai Skincare – The Landmark Collection

Pai Skincare on tänä vuonna loihtinut erityisen joulueditionin Lontoo-siluettiin sonnustautuneita lahjapaketteja. Upea ja ihana The Landmark Collection -lahjapakkaus henkii metropolin ilmapiiriä. Se sisältää englantilaissarjan suursuosikkeja herkän ihon tarpeisiin, jotka rauhoittavat ja kosteuttavat kasvojen ihoa. Täysikokoinen Camellia & Rose Gentle Hydrating Cleanser puhdistusvoide poistaa hellävaraisesti kaiken meikin ja lian. Puhdistukseen kuuluu myös Dual-Effect Cloth, joka on kaksipuoleinen musliinipuuvillaliina, jonka avulla viimeistellään meikin poisto sekä kevyesti kuoritaan ihoa samalla kirkastaen sitä. Chamomile & Rosehip Day Cream -kasvovoiteesta pakkauksessa on pieni testikoko. Sen rauhoittava koostumus tuo nopean avun ihoärsytyksiin ja punoittavalle iholle. Vitamiinipitoista ruusunmarjaöljyä ja ruusunmarjansiemenöljyä runsaasti sisältävä klassikko BioRegenerate Oil -kasvoöljy (täysikokoinen) puolestaan korjaa ihoa, palauttaa ihon elastisuuden sekä tasoittaa ihon sävyn. Lahjapaketin hinta 50,00 €.

Toinen The Landmark Collectionin paketti on Pai Gift Box Rosehip BioRegenerate Oil -lahjapakkaus, joka sisältää Pain ehdottoman kulttituotteen 15ml:n joululahjakoossa. Upea oranssi kaunotar on puettu limited edition –lahjapakkaukseen, jossa komeilee kauniina lontoolainen maamerkki Tower Bridge. Tämä pullollinen kultaa loihtii iholle vahvan antioksidanttisen vaikutuksen ja on erityisen ihanteellinen väsyneen ja ikääntyvän ihon hoitoon sekä pigmenttiläiskille, arpiin, venymäjälkiin sekä auringon vaurioittamalle iholle. Lahjapaketin hinta 18,00 €.

Jolie-tontut ilahduttavat nyt spesiaalilahjalla Pain suuremman paketin ostajia. Jokainen The Landmark Collection lahjapakkauksen ostaja saa kaupan päälle lahjaksi Pain Mini Mask setin, joka sisältää matkakoisina Pain puhdistavan hedelmähapponaamion ja kosteuttavan kasvonaamion.

Patyka

Eleganttiin pariisilaispakettiin on pujahtanut ihonhoidon varsinainen dream team. Marine Crystals Body Scrub on palkintoja niittänyt merellinen suolakuorinta. Sen ihoa tehokkaasti kuoriva rae koostuu suolakiteiden lisäksi unikonsiemenistä, ja sopii myös herkälle iholle. Kuorinnan jälkeen hemmotteluhetken viimeistelee silkkisen pehmeä Almond Blossom Body Milk -vartalovoide. Nopeasti imeytyvä koostumus pitää sisällään muun muassa aloe veraa, karitevoita ja aprikoosinkiviöljyä. Ylelliseltä mantelipuun kukalta tuoksuva voide ravitsee, suojaa, uudistaa sekä tarjoaa pitkäaikaista kosteutusta vartalolle. Lahjapaketin hinta 26.00 €.

Kuvat: Emma Wilde

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.