Arvon leidit, koska viime päivinä on tullut niin paljon tekstiä, tänään me pidämme vapaapäivän. Perjantain kunniaksi ojennamme mikrofonin niille hienoille naisille, joista inspiroidumme ja saattaapa joukossa vilahtaa myös komeamman sukupuolen edustajien suusta kuultuja nerouksia. Mukana on myös muutama anonyymi lausahdus, jonka allekirjoittaisimme vaikka unissamme.

q2

q3

q4

q6

q7

q5

q1

Nyt kun olette virittäytyneet positiviisesti, niin seuraa osa kaksi.

Näiden inspiroivien lausahdusten myötä haluamme haastaa teidät ja itsemme tänä viikonloppuna keskittymään siihen, mitä suustamme yleisestikin ottaen päästämme. Talvi, pakkanen, kylmyys ja pimeys saavat meidät huomaamattakin kohmeeseen, mikä on tietysti aivan inhimillistä. Koska on kylmää ja pimeää ja asiaankuuluvasti välillä vähän tympeää, alamme muuttua helmikuuta kohti mentäessä kriittisiksi – tai ainakin riski siihen kasvaa. (Kuka tunnustaa? No me ainakin!) Ensin syytetään siirtyneitä kelloja, sitten ilmatieteenlaitosta, huonoja unia, sen jälkeen sitä törppöä, joka unohti sateenvarjon kotiin ja niin edelleen. Jos ketjua ei keskeytetä, kohta osansa saavat työkaverit ja läheisimmätkin rakkaat. Kierre on siis hyvä pysäyttää mieluummin ennemmin kuin myöhemmin.

Ilmiö on inhimillinen – täällä päässä sitä kutsutaan kaikella rakkaudella sontaluukkuosastoksi. Meillä on tiimissä sopimus, että jos joku meistä alkaa huomaamattaan toistella negatiivisuuksia epäterveellisissä määrin, toisilla on lupa huomauttaa, että kuule, nyt ollaan rehellisesti sanottuna sontaluukkuosastolla. Tämä ei tarkoita, etteikö huonoja päiviä saisi olla tai tunteita pitäisi pullottaa mutta tiedätte varmasti, mitä tarkoitamme. On olemassa raja, johon asti valitus toimii inhimillisenä varaventtiilinä. Ja sitten on se toinen raja, joka osoittaa, että nyt levy on jäänyt päälle ja siitä kärsivät sekä luukuttaja itse että hänen ympärillään olevat ihmiset. Negatiivisvireinen höpinä ei tuo lisäarvoa kenenkään elämään.

q11

Sen sijaan, että sanoisimme tänään, että onpa s**kutin kylmä, väsyttää tai muuten vain tympii koko homma, mietitään ensi pari kertaa. Syy ärsyyntymiseen on aina ärsyyntyjässä itsessään, niin ärsyttävä fakta kuin se onkin! Mutta kun ajatusvahtia treenaa pari päivää, se alkaa hiljalleen toimia itsekseen ja toimii apulaissuodattimena huonoinakin päivinä. Kun kaamoksen keskellä kärsivällisyys on vähissä, lähipiiri kyllä tsemppaa.

Hakeudu siis positiviisten, valovoimaisten ja inspiroivien ihmisten pariin, jotka myös antavat, eivätkä vain vie – ja käyttäydy itsekin valovoimaisemmin.

Ja jos joku läheisistä on lipsahtanut sontaluukkuosastolle, ota ohjat käsiisi ja huomauta asiasta ystävällisesti, tarjoa teetä ja sympatiaa. Asia usein korjaantuu jo pelkällä rehellisyyden voimalla. Ja ellei korjaannu, anna itsellesi lupa poistua hetkeksi kuuloetäisyydeltä taka-alalle kunnes puheen taso on muuttunut positiviisempaan suuntaan. Tai ole läsnä, mutta laita näkymättömät kuulosuojaimet korvillesi. Luukuttaja kyllä huomaa käytöksensä ennen pitkää, kun siitä antaa ystävällistä palautetta. Atmosfäärissä leijaileva, positiivinen yleisenergia on täysin kilpailukykyinen haastaja pakkaslukemille. Muistetaan siis sekä ystäväpiirissä, kotona että työyhteisössä ylläpitää myös sanallisia kirkasvalolamppuja päällä!

q10

Kommenttiboksi on teille tuttuun tapaan taas vapaa – siellä voi nyt kaikin mokomin harjoitella positiviisia letkautuksia tai jakaa omia suosikkilauseitaan! Jos tekstin tiimoilta heräsi ajatuksia, niitäkin saa myös vapaasti ja erittäin mieluusti jakaa, sillä aihe on varsin hedelmällinen. Koska positiivisuus palkitaan maailmassa aina, myös kaikkien teidän kommentoineiden kesken arvotaan 100 euron lahjakortti Jolien myymälään tai verkkokauppaan, onnettaren suosiman onnekkaan henkilön maantieteellisestä sijainnista riippuen. Kommentointiaikaa on 13.11. keskiviikkoon kello 00.00 saakka. Suoritamme arvonnan heti, kun olemme palanneet työn äärelle.

Positiivista perjantaita, kaverit! Kiitos, että jaatte kanssamme tämän viikon ja nämä ajatukset!

Ps. Matkapäiväkirja Instagramissa ja Jolien Facebookissa jatkuu edelleen, tarjolla kirkkaita värejä ja valoa verkkokalvoille täältä Thaimaasta. Huomenna bikinit vaihdetaan suurkaupunkikelpoisempiin vetimiin ja suunnataan Bangkokiin! Ellet ole lukenut kaikkia tällä viikolla Toimituksen blogissa ilmestyneitä postauksia, suosittelemme – meneillään on kiinnostavaa keskustelua, talvestaselviytymisvinkkejä sekä muun muassa lahjakorttiarvonta Jolie spahan.

  1. Päivi

    Hieno, ajatuksia herättävä kirjoitus! Mun täytyy nyt kömpiä ulos sontaluukusta ja tunnustautua, jos ei nyt ihan krooniseksi, niin säännölliseksi valittajaksi. Olen tosissaan yrittänyt kiinnittää tähän asiaan huomiota, koska valittaminen ei tee hyvää itselle, eikä lähellä oleville ihmisille. Valittamisen yleismaailmallista määrää voisi mielestäni vähentää myös sillä, että kiinnittäisimme huomiota, kuten kirjoituksessakin mainittiin, siihen sympatian jakamiseen. Jos joku henkilö s-luukuttaa, usein hänellä on jotain sydämellään ja mieltä painaa ja se möykky halutaan vaan saada ulos. Kun sitä sympatiaa ei heru, niin helposti luukutus jatkuu jatkumistaan, vaikka koko ajan on ollut kyse vaan siitä, että luukuttaja haluaa ilmaista “nyt on paha mieli, voisiko joku nyökytellä ymmärtävästi”. Näin huomaan sen itselläni usein olevan, haluaisin vaan vähän ymmärrystä :) Siispä, paitsi että kiinnitetään huomiota omaan valitukseen, voitaisiin kiinnittää huomiota myös siihen, mitä meidän läheiset valittamisella yrittävät ilmaista ja mitä he tarvitsevat.

  2. Suvi

    Tällaisen inspiroivan lainauksen löysin pari viikkoa sitten Instagrammin syövereistä:
    Trust your Dreams,
    Trust your heart
    and Trust your story.
    -Neil Gaiman

  3. Tiina

    Työpisteelläni on huoneentaulu “Minä riitän”.

    Itse olen huomannut myös valittamisen ikävyyden. Sillä saa luotua negatiivista energiaa. Ennemmin keksii pieniä ja suurempia iloja, kääntää positiivisen puolen esiin niin on ja pysyy hyvän tuulisena.

  4. Sipuli76

    Lyhyt ja ytimekäs on voimalauseeni ja avaa portit lähestulkoon kaikkeen <3
    "Fill your heart with gratitude" <3 <3 <3
    Kiitos myös teille näistä ihanista voimaannuttavista postauksista :)

  5. Iines

    Kännykkäni taustakuvasta löytyy tällainen:

    Dance as though no one is watching you,

    love as though you have never been hurt before,

    sing as though no one can hear you,

    live as though heaven is on earth.

  6. Tina

    Ihana kirjoitus, kiitos! Itse tulee joskus valitettua ihan huomaamattaan, mutta positiivisena muistaa pysyä heti kun huomaa muiden valittavan, joten todellakin olisi mukavaa, jos joku ystävällisesti huomauttaisi aina kun alkaa lipsua tuolle sontaluukkuosastolle. Olen kovasti opetellut positiivisuutta ja sen myötä elämästä on kyllä tullut paljon ihanampaa. Ei tule enää stressattua yhtään asioista, mihin ei voi mitenkään itse vaikuttaa! :)

  7. laura

    This world is like a mountain. Your echo depends on you. If you scream good things, the world will give it back. If you scream bad things, the world will give it back. Even if someone says badly about you, speak well about him. Change your heart to change the world.

  8. Turnipsi

    Itsensä inspiroimisessa, kannustamisessa tai vaikka tarvittaessa potkaisemisessakin toimii täällä melkeinpä poikkeuksetta niinkin simppeli ja klassinen juttu kuin “…because I can!”

  9. Sini

    Pidän kovasti kaikista voimalauseista, tällä hetkellä suosikkejani ovat “You can never be overdressed or overeducated” ja “Life isn’t about waiting for the storm to pass, it’s about learning how to dance in the rain”.

  10. Sanna

    Gandhi: “Ole se muutos, jonka haluat nähdä maailmassa.”

    Tämän voi tulkita poliittisesti tai ei-poliittisesti.

    Mulla ja ystävälläni on hieno perinne: valitusiltamat. Nämä aloitettiin jo alle 20-vuotiaina. Illan ideana on kokoontua pöydän ääreen: me ja herkut. Molemmilla on oma vuoronsa valittaa niin paljon kuin haluaa. On kuitenkin muutama ehto:
    – ratkaisukeskeinen näkökulma
    – toisella on lupa huomauttaa ja keskeyttää Tää on ****** -levy
    Aina valitusiltamat päättyvät nauruun, ja ongelmia on ratkottu. Nimi ehkä pitäisi muuttaa ratkaisuiltamiksi, mutta ei sitä vakiintunutta käsitettä lähdetä muuttamaan :D

    Tuntuu, että Pattahbi Joisin “Practise and all is coming” on hyvä, voimaannuttava ja lohtua antava neuvo vähän joka asiaan. Tällä ajatuksella allekirjoittaneen gradukin valmistuu. AIkoinaan lietsottu gradupaniikki otti meikäläisen, mutta nyt olen tajunnut: “Se on vaan gradu.” Se on tän hetken voimalause. Mulla on kiva aihe, on kiva oppia, enkä todellakaan ole tekemisissä muun kuin tutkielman kanssa. Ei puhuta esim. helvetin esikartanosta, maailmanlopusta tai koko loppuelämää määrittävästi paperikasasta.

  11. Suvi

    “Näe päämäärä – mutta muista nauttia matkasta”. Tämä jos mikä on ollut mantrani viime keväästä saakka ja sen merkitys on tällä hetkellä sitäkin suurempi. Kun herää ennen kuutta aamulla, tekee täyden työpäivän ja raksalle päästessä on pimeää, on mielessään ja sydämessään nähtävä talo valmiina – sen valkoiset ja eri murretuilla väreillä maalatut seinät, iso, valkoinen takka ja siinä rätisevä tuli, ikkunoista sisään tuleva valo ja tunnettava talossa vietettävien, raukeiden sunnuntaiaamujen ihanuus – ja hengittää syvään ennenkuin varustaa työhousunsa eri työkaluin ja kiipeää asentamaan ilmanvaihtoputkia hymyn kera.

  12. Katja

    Mun päivittäiseksi mantraksi on valikoitunu ennen kaikkea “kiitos”. Olen kiitollinen kaikesta, mitä tapahtuu, sillä kaikella on oma universaali merkityksensä, jota ei yksi ihminen voi edes käsittää. Kiitollisuus on synonyymi positiivisuudelle, ja maailmahan muodostuu omien ajatustemme kuatta. Ajatuksista tulee sanoja, sanoista tekoja. Ja kuten tiedetään, kaikki jakamamme hyvä palautuu takaisin.

  13. Maria

    Olen aktiivisesti tämän syksyn aikana työstänyt sitä, että kun minulle tulee positiivinen/insiproitunut/muuten vain hyvä tunne jostain toisesta ihmisestä, pyrin sanomaan sen heti tai mahdollisimman pian tuolle ihmisille. Niin usein sitä ajattelee tuollaisia ajatuksia mutta ne jäävät oman pään sisälle, milloin mistäkin syystä, mutta usein niin ettei vain tule ajatelleeksi sen ääneen sanomista. Hyvän olon ja tunteen jakaminen toisen kanssa tuo voimaa, ja potentoi jo olemassa olevaa hyvää.

  14. M

    Näitä voimalauseita onkin huomaamatta kertynyt selaimen kirjanmerkkeihin. Yks mun tän syksyn isoista avuista on ollut tää Sol de Wittin sitaatti Eva Hesselle lähetetystä kirjeestä:

    “Just stop thinking, worrying, looking over your shoulder wondering, doubting, fearing, hurting, hoping for some easy way out, struggling, grasping,…Stop it and just DO!…Don’t worry about cool, make your own uncool. Make your own, your own world. If you fear, make it work for you – draw & paint your fear and anxiety…
    You must practice being stupid, dumb, unthinking, empty. Then you will be able to DO!…Try to do some BAD work – the worst you can think of and see what happens but mainly relax and let everything go to hell – you are not responsible for the world – you are only responsible for your work – so DO IT. And don’t think that your work has to conform to any preconceived form, idea or flavor. It can be anything you want it to be…I know that you (or anyone) can only work so much and the rest of the time you are left with your thoughts. But when you work or before you work you have to empty you [sic] mind and concentrate on what you are doing. After you do something it is done and that’s that. After a while you can see some are better than others but also you can see what direction you are going. I’m sure you know all that. You also must know that you don’t have to justify your work – not even to yourself.”

  15. Titti

    Tämä on inspiroinut minua kuuntelemaan intuitiotani ja unelmoimaan suuresti. “Success is not the key to happiness. Happiness is the key to success. If you love what you are doing, you will be succesful.” (Buddha)

  16. jenna.s

    ihana juttu, kiitos tästä! tällä hetkellä itselleni tärkeintä on ollut yrittää pitää mielessä ymmärtäväisyys toisia kohtaan, koskee myös täysin tuntemattomia ihmisiä. on aina hyvä miettiä, miten toimisi jos kyseessä olisi oma ystävä tai perheenjäsen – menettääkö hermonsa liikenteessä, tarjoutuuko auttamaan painavien laukkujen kantamisessa, päästääkö jonkun pienempien ostosten kanssa kauppajonossa ohitseen… pieniä asioita, mutta ymmärrystä, ystävällisyyttä ja kiltteyttä ei voi koskaan olla maailmassa liikaa :)

  17. Anna Y.

    Minulla on kaksi suosikkivoimalausetta, joista olen myös tehnyt itselleni huoneentaulut. Ensimmäinen on Nietzscheltä.

    “One must still have chaos in oneself, to give birth to a dancing star.”
    – Friedrich Nietzsche: Zarathustra

    Toinen on suosikkikirjailijaltani Astrid Lindgreniltä. Suomennettuna se tarkoittaa suunnilleen: “Ilman nuuskaa näännymme tälle saarelle”. Irrationaalisuudessaan se on mielestäni valloittava. Ja nuuska olkoon synonyymi kaikelle sille, mikä tekee elämästä ihanaa, valovoimaista, hassua ja elämisen arvoista.

    “Utan snus i två dagar försmäkter vi på denna ö.”
    – Pippi

  18. dea

    Nyt osui tämä postaus juuri sopivaan saumaan. Tuntuu, että ympärillä olevilla ihmisillä on paljon stressiä töissään ja se purkautuu myös vapaa-ajalla jatkuvana töistä ja siellä olevista huonoista asioista puhumisena. Lempeästi olen koittanut ehdottaa, että ehkä arkeen ja jopa töihin saisi hieman helpotusta, jos töiden ulkopuolella keskittyisi kivoihin asioihin ja töissä lohduttautuisi sillä, että nämä asiat jäävät tänne, kun pääsen kotiin, eikä stressaava kausi ole kuitenkaan lopullinen. Ehkä tämä alkaa pikku hiljaa tuottaa tulosta :) huomaan myös itsessäni, että toisinaan tulee sorruttua tuohon sontaluukkuosastoon (mainio kategoria :D ) mutta kun asian tiedostaa siitä on myös mahdollista opetella pois.

  19. Huisku

    Valitettavasti itsellä on taipumus sontaluukkuiluun, joskin olen kovasti yrittänyt vähentää valittamista. Se on välillä hyvin vaikeaa, mutta pääasiassa olen nykyään hyvällä tuulella. Onneksi poikaystäväni on sen verran suorapuheinen tapaus, että hän kyllä huomauttaa heti, jos valitusvirsi alkaa. :)
    Toinen tapa, josta kovasti haluaisin eroon, on kiroilu! Voimasana silloin tällöin sopivassa paikassa on ihan sallittua, mutta jatkuva rumien sanojen suoltaminen kuulostaa – ja myös tuntuu – aika hölmöltä.
    Mitään kivaa mottoa tai elämänohjetta minulla ei (vielä) ole, mutta useimmiten psyykkaan itseäni ajatuksella, että mitä ikinä tapahtuukin, en ole koskaan yksin. Kaikki ihmiset kokevat samoja asioita kuin minä, ja suurin osa niistä myös kunnialla selviää, miksi en siis minäkin selviäisi.

  20. Hanna

    Tämä syksy on ollut kaikessa kamaluudessaan sellainen, että positiivista ajattelua on oikeasti joutunut opettelemaan. Hyvien ja huonojen asioiden kontrasti on ollut välillä liikaa. Niissä tilanteissa, kun epävarmuus itsestään ja osaamisestaan on ollut huipussaan, hoen mielessäni, että “Minä olen minä ja kelpaan kyllä.” Tuo auttoi aikoinaan myös varhaisaikuisuuden myllerryksissä.

  21. norppa

    Freestyle-laskija Pekka Hyysalon lemppari lause Fight Back inspiroi ja kovaa!

  22. Anni Minerva

    Kaksi lempparilausahdustani tulee Albert Einsteinilta:
    “Learn from yesterday, live for today, hope for tomorrow. The important thing is not to stop questioning.”

    “Life is like riding a bicycle. To keep your balance, you must keep moving.”

  23. Miimu

    Tämä on samalla elämänohjeeni ja -tarkoitukseni: “Pyrin siihen, että maailmaan jäisi vähän enemmän rakkautta ja hyvää kuin sitä oli ennen minun syntymääsi.” Tämän ajatuksen koitan pitää mielessäni, teoissani mukana. Aina ei onnistu, välillä sitäkin paremmin.

  24. Mirja

    Joskus negatiivisuuden iskiessä mieheni kehottaa sanomaan viisi positiivista asiaa. Yleensä se auttaa tajuamaan oman valituksen ja aiheiden turhuuden. Pyrin aktiivisesti pitämään ajatukset positiivisena ja lähtemättä mukaan komppaamaan toisen valitusta. Välillä se onnistuu helpommin, toisinaan hankalammin.

  25. Mönkkeli

    Liikunnan mantrani: “kroppa kestää mitä vaan, pää antaa periksi” (tullut aikoinaan nyrkkeilyharrastuksen mukana :) ) Ja sitten siihen lenpeämpään, jota olen hokenut myös hetken aikaa: “Olen minä, enkä muuksi muutu, jos en kelpaa niin voi voi” Pätee siis parisuhteeseen ja ystävyyssuhteisiin :).

  26. TuiTui

    Totta, kun positiivisten ihmisten joukossa on, niin myös itsekkin voi muuttua Positiivisen ajatteluun.
    Voi siten nauttia elämästä enemmän. Kun ei tarvitse aina ajatella aina pahinta.

  27. sari

    Oi sentään,taas niin täyttä asiaa.Minähän kommentoin herkästi liki novellimittaisesti,ellen toppuuttele itseäni.Yksi parhaita lauseita,jota itse olen siteerannut synttärionnitteluista hautajaiskimppuun on joogaopettajaltani(toiselta niistä) kuultu Yogi Bhajanilta lainattu lause”Sydämessä asuu ikuisuus”.Sen voi kuulla ja tulkita kuten haluaa,ihmisestä ja moodista riippuen.Hyvää viikonloppua kaikille!

  28. Susanna

    Vaikeuksien keskellä on ollut tarpeen ajatus, että kaikella on jokin tarkoitus; ajattelen että selviän tästä ja lopputuloksena olen taas hitusen vahvempi

  29. Pumpuli

    Pitäisi kyllä itse kaveri saada Negatiivisesta ajattelusta. Vaikka aina välillä hauskasti töksäyttelee asioita :D

  30. Anna

    Kiitollisuuspäiväkirja auttaa kehittämään positiivisempaa näkökulmaa kaikkeen. Päivittäinen isojen ja pienten kiitollisuudenaiheiden kirjaaminen on tehokasta treeniä mielelle, joka pyrkii kiinnittymään negatiivisiin juttuihin. Ja siitä tulee välittömästi parempi mieli :)
    Isoihin ja pieniin murheisiin auttaa vanha zen-sananlasku “This, too, shall pass.” Kaikki on ohimenevää. Auttaa myös iloitsemaan siitä, mikä juuri nyt on hyvin.

  31. Jatta

    Kiitollisuus sekä positiivinen ajattelu aivan kaikeen päivittäiseen aherrukseen on ainoa avain hyvään sekä täydellisen onnelliseen elämään. Ole siis kiitollinen koko sydämmestäsi kaikesta sekä kaikille ja ajattele vain positiivisesti kaikesta, sillä tämä hetki on ainut mitä omistat, sillä luot kuitenkin oman huomisen sekä menneet päiväsi.

    Vanha hyvä sanonta kuuluukin “mitä kylvät sitä myös niität” pitänee enemmän kuin paikaansa.

    Siispä sujauta viimeistään tänään omaan lääkekaapiisi iloa, rakkautta, positiivisuutta, auttavaisuutta, hymyä, naurua, ystävyyttä… sekä roppakaupalla kiitollisuutta aivan kaikkea kohtaan. Muista kiittää usein joko ääneen tai ääneti, niin voit olla varma että täytät päiväsi onnen reseptillä.

    Kiitos, että luit tämän <3

  32. Anu

    Ihana kilpailu, pitää ottaa talteen näitä ihmisten voimasanoja. Juuri tällä hetkellä tarvitsen tosi paljon positiivista mantraa itselleni. Yksi suosikeistani:

    “A ship is safe in a harbour, but that is not what the ships are for.”

    ja toinen:

    “Worrying won’t stop bad stuff from happening but it just stops you enjoying from the good.”

  33. Anna

    Opportunity dances with those who are ready on the dance floor.
    -H. Jackson Brown Jr.

    Tuohon törmäsin Positiivareiden ajatusten aamiaisessa, ja se jäi mieleeni! Suosittelen ehdottomasti tilaamaan tämän virtuaalisen aamiaisen sähköpostiin, siitä on ollut ainakin minulle paljon iloa ja hyötyä ajatusteni muokkaamisessani positiivisempaan suuntaan.

  34. Laura

    Tässä meille kaikille pieni ohjenuora elämään:

    Try to learn to breath deeply, really to taste food when you eat, and when you sleep, really to sleep. Try as much as possible to be wholly alive with all your might, and when you laugh, laugh like hell. And when you get angry, get good and angry. Try to be alive. You will be dead soon enough.

    – Ernest Hemingway

  35. Sisko

    positiivinen ajatus: hymy ei maksa mitään. Tuottaa paljon iloa, itselle ja muille.

  36. Jedina

    Tällä hetkellä isoa projektia tsemppaamassa seinältäni löytyy kaiketi Henry Fordilta alun perin oleva sitaatti: “Uskoitpa että pystyt, tai että et pysty, olet oikeassa”. Tästä saa hurjasti voimaa stressiahdistusajatusten täyttäessä pään ja se on hyvä muistutus, että silloin pitää vain rauhoittua. Moni asia on loppuviimeksi aika paljon helpompaa, kuin mitä niistä teemme. Toinen erityisesti tähän projektiin osuva lausahdus on: “When there is a WAY there is a will”. Ja nimenomaan noin päin. Kun osaa nähdä konkreettisesti ja objektiivisesti polun, jota pitkin pääsee tavoitteeseensa askel askeleelta, maagisesti innostus sen toteuttamiseen syntyy kuin itsestään.

    Ihanaa aurinkoviikon loppua teille!

  37. mari

    Minulle tärkeät sanat ja elämän tavoite: Ilo, Rakkaus ja Luottamus

  38. yonna

    Attention is Love.

  39. Henna

    Viimeisen vuoden aikana olen ymmärtänyt entistä paremmin, miten kiitollinen pitääkään olla monista asioista, terveydestä, perheestä ja läheisistä, ystävistä ja työpaikasta. Vaikka onkin asioita jotka aina välillä ärsyttävät, niin pitäisi vain muistaa, että niitä asioita mistä on syytä olla kiitollinen on kuitenkin huiman paljon enemmän.

  40. Riitta

    Spend more time with people who makes you feel alive. <3<3<3

  41. Neitolintu

    Minä torjun talven ankeutta liittoutumalla sen kanssa! Yritän löytää talveen sopivaa vuodenaikatekemistä. Sadesäällä iloitsen siitä, että saan laittaa hienot, pitkävartisen lempikumpparini jalkaan. Marraskuun harmaudessa valo näytää erityisen viehättävältä. Muistutan itseäni, että ilman talven pimeyttä ei voi kokea kevään ihanuutta. Koitan elää tässä hetkessä ja nauttia arjen pienistä iloista – ihan oikeasti:)

  42. Jutta Ruonansuu

    Kauniita ajatuksia ja hyvää energiaa kommenttiboksi pullollaan! Tätä on ilo lukea. Kiitos, te kauniit! Jatketaan samaan malliin – Cha Am hiljenee nyt kaunistaville yöunille…

  43. Salla Vee

    Olin ennen tosi helposti ärsyyntyvä ihminen ja kiihdyin harva se päivä jostain mitättömästä pikku asiasta ihan älyttömästi. Sitten luin jostain juurikin tuon faktan, että ärsyyntyminen johtuu ihmisestä itsestään. Siitä seurasi jonkinlainen valaistuminen. Silloin sitä jotenkin tajusi, ettei halua olla sellainen ihminen joka raivoaa turhan takia. Opettelin sellaisen tavan, että kun alkaa kierrokset nousemaan, lasken hitaasti kymmeneen ja mietin, haluanko nyt ihan tosissaan alkaa rähjätä. Aika harvoin haluan enää.

    Sen jälkeen oon huomannut, kuinka paljon mulla on mennyt energiaa hukkaan ärsyyntymisen ja sen ruokkimisen takia. Samalla sellainen rento ja rauhaisa fiilis on levinnyt koko asenteeseen ja ajattelumaailmaan. Elämänlaatu on noussut kohisten :)

  44. Minna

    Eksistentiaalisiin kriiseihin sun muihin on auttanut tämä olennaisen kiteyttävä Kurt Vonnegutin lausahdus: “The purpose of human life, no matter who is controlling it, is to love whoever is around to be loved.” :)

  45. Jasmin

    Tunnustan! Olen jumiutunut sontaluukkuosastolle, hupsista! Sisäinen kirkasvalolamppu on aivan mahtava ajatus, käännän valon päälle än yy tee NYT! Tässä yksi lempparilausahduksistani: “The ship is safest when it is in port, but that’s not what ships were built for.” (Paolo Coelho) Haluan myös jakaa aiheeseen liittyvän linkin, joka on todellista hc-inspiraatiokamaa…! http://www.huffingtonpost.com/phyllis-sues-/aging-gracefully-phyllis-sues-yoga-tango_b_2878155.html?utm_hp_ref=fb&src=sp&comm_ref=false

  46. Milky

    Asioilla on tapana järjestyä. Vaikka se kuulostaisi vähän kliseiseltä, tuolla tutulla tokaisulla on ainakin omassa ja läheisteni elämässä ollut vahva vaikutus. Olipa kyseessä mikä tahansa pulma tai todellinen vastoinkäyminen työelämässä ihmissuhteissa tai muuten vaan, suurinkin ahdinko tuntuu jälkikäteen ajateltuna tärkeältä osalta tapahtumaketjua, joka johti tarkoitettuun, ja aina hyvään, lopputulokseen.

  47. Augusti

    Tuolla tulikin jo mainittua ajatus jonkinlaisesta kiitollisuuspäiväkirjasta. Itse olen nyt sellaista kolmisen viikkoa pitänyt, koska eräs läheiseni ajatteli, että se voisi auttaa minua näkemään maailman positiivisemmassa valossa. Toivon kyllä, että se auttaa osaltaan kyseisellä taipaleella; tavoitteena olisi siis muutenkin oppia olemaan positiivisempi. Tällä hetkellä huomaan liian helposti kaikki huonosti olevat asiat.

  48. iida

    Yksi ehdottomista suosikeistani “We don’t see things as they are, we see things as we are.” Piristääkseni itseäni askartelin pienen kollaasitaulun vanhaan valokuvakehykseen, johon laitoin asioita joista pidän valokuva italiasta, vanhaa pitsiä ja vanhoja nuotteja, lehdistä leikattuja kuvia jne ja tuo suosikki sitaatti. Yllättäen tuo hetken mielijohteesta tehty kollaasi on tullut minulle hyvin tärkeäksi. Voimme itse valita ne linssit joiden läpi haluamme maailmaa katsoa, ja niinä hetkinä kun se meinaa unohtua pieni kollaasini muistuttaa siitä pianoni päällä.

  49. pex

    pienestä pitää ilota, kun katsoo taas nenäpäivän lähetystä näkee kuinka vääristynyt maailma on.

  50. maisa

    Nauttikaa!

  51. Tupu

    Tämä kirjoitus nosti veden silmiini, ja tuli niin tarpeeseen, kiitos Jolien tytöt!

    Tuntuu kuin 90 prosenttia vuoden negatiivisesta energiasta olisi pakkautunut tähän viikkoon, jossa tuntuu kuin päälleni olisi todellakin kaadettu sontalasti, niin epärehellisyyden kuin suvaitsemattomuuden ja ilkeyden muodossa (vaikka nämä eivät suoraan itseeni kohdistukaan, vaan olen ollut välikappaleena, ikään kuin ensimmäisessä linjassa vastaanottamassa sontatulitusta). Viikko on ollut hyvin ahdistava, ja ennen kaikkea minun on ollut vaikea säilyttää omaa sisäistä näkemystäni siitä, että suurin osa ihmisistä on ihania ja hyväätarkoittavia ja oman positiivisen asenteen säilyttäminen on ykkösprioriteetti, vaikka ulkopuolelta tulisikin jotain muuta. Eilisillalla viikon ahdistus kulminoitui itkukohtaukseen muka-hauskaa mutta hyvin negatiivisasenteista elokuvaa katsellessa. Nuo voimalauseet, etenkin tuo viimeinen, palauttivat itseni taas maanpinnalle ja uskomaan siihen, että itseni ja kaikkien kannalta olennaista on oman positiivisuuden vaaliminen ja siihen keskittyminen. Kiitos siis tuhannesti muistutuksesta ja tuesta! ♥

    Vielä loppusaatteeksi se, että niin pitkään kuin muistan ihmiset ja ystävät ovat sanoneet minua positiiviseksi ja ihmetelleet sitä että miten voin olla niin positiivinen (tai naiivi, jos ihmettelijä on itse erityisen negatiivinen). Kumppanini totesi hyvin, että vastaus on päättäväisyys ja tahdonvoima, ei mikään muu. Kaikenlaista on tullut koettua tässä elämässä, mutta usko myönteisyyden voimaan ja vaikutukseen on nopeuttanut aina paluuta vedenpinnalle uppeluksista.

  52. Lisbeth

    “I try to be happy everyday. Not all day, but everyday.” (Satc

  53. Lisbeth

    Ja taas mun kommentista hävisi osa.. Piti sanomani, että hullu lähde, mutta sopii mulle. Elämää ei kannata elää niin, että onnellisuus ja ilo löytyy vain isoista asioista.

  54. papayana

    Oi kuinka inspiroivia mietteitä, niin postauksessa kuin kommenteissakin! Piti hakea kalenteri ja kirjoittaa niitä ihan ylös :)

  55. Aija

    Hyvä kirjoitus. Tosiaan joskus pitää voida valittaa, aina ei jaksa olla vain positiivinen, mutta liika on liikaa. Sitä pitää tietoisesti koko ajan muistuttaa itselleen, ettei esim. töissä lipsahtaisi valitukseen mukaan. Onneksi tilanteista voi usein poistua.

  56. Henna

    What we do in this live echoes through eternity.
    – Gladiator, movie

  57. Kaisa

    Huonoinakin päivinä on tosiaan hyvä muistaa, että negatiivisuus ja harmistus tarttuu. Itse yritän elää tämän mukaan: “Spread love everywhere you go. Let no one ever come to you without leaving happier.” Ei onnistu aina, mutta jos nyt edes suurimmaksi osaksi :) Jos saa jonkun mielen käännettyä sontaluukusta aurinkoon päin, on itsellekin hyvä mieli taattu!

  58. Virpi

    Kiitos tästä kirjoituksesta. Se antaa voimaa kaamokseen.

  59. Jenni

    Olen koittanut opettaa itselleni mantraa: Kaikki on hyvin, kaikki järjestyy. Jos jokin painaa mieltäni, toistelen tätä itselleni niin kauan rauhallisesti, että se alkaa tuntua todelta. Se ajaa samaa asiaa, kuin “ajattele hyviä asioita, saat hyviä asioita”. Ensimmäinen on muodostunut vaan itselleni tehokkaimmaksi. Huolia ja murheita ei voi aina estää, mutta jos ne hyväksyy ja sitten päättää keskittyä hyvään, huolet tuntuvat pienemmiltä ja voitettavissa olevilta.

  60. Irmeli

    http://images5.fanpop.com/image/photos/31000000/Happiness-quotes-31097737-500-441.jpg

    Olen pidemmän aikaa aktiivisesti yrittänyt tehdä töitä sen eteen, etten aina pelkäisi ja ahdistelisi turhia asioita, tai miettisi jälkiviisaasti, miten asiat olisivat voineet mennä paremmin. Yhdessä vaiheessa tuntui erittäin vaikealta toteuttaa tätä, ja tuntui, että minulta vaaditaan hirveästi ja tämäkin “projekti” on jotenkin todella tervaista suorittamista. Sitten elämässä tuli monia asioita, jotka aiheuttivat kiireen ja pyyhkäisivät mukanaan, enkä ehtinyt miettiä mitään ylimääräisiä. Juuri tällä viikolla huomasin ihan yhtäkkiä, vielä todella hassussa tilanteessa, että olen huomaamatta saavuttanut tavoitteeni. Niin se on että ensin tarvitaan jokin katalyytti, sitten tulee jossain vaiheessa usein vastustusvaihe, mieli pelkää muutosta. Mutta lopulta, sitä antautuu muutoksen aallon vietäväksi, ja mikä matka siitä alkaakaan! Elämä on aika hienoa, ihan sellaisenaan. <3

  61. heheb

    Jos joku elämänviisaus pitäisi valita, omimmalta tuntuu “It is better to live a life of oh wells than a life of what ifs”.

  62. Alva

    Peruspositiivisuus kantaa elämässä yllättävän pitkälle, samaten pienistä asioista nauttiminen. Negatiivisuuteen on välillä vaan turhan helppo jämähtää. Siksi nuo pienet kivat asiat muistuttamassa, että maailma on oikeasti aika ihmeellinen paikka ja elämäkin täynnä yllätyksiä :)

    Löydän jatkuvasti kivoja mietelauseita, mutta viime aikoina suosikiksi on noussut “stay close to anything that makes you glad you’re alive”. Siihen kiteytyy mun elämänfilosofia hyvin vahvasti!

  63. Shanti

    Ihana kirjtoitus. Itse kerään erilaisia voimalauseita aina, kun niitä eteen tulee. Yksi tämän hetken lemppareista : “At the center of your being, you know who you are, you know what you want.”:)

  64. tiiti66

    Voimalauseet ovat ihan mahtavia. Tiiviimmin sanottuna; ajattele hyvää, saat hyvää.
    Täytyy ihan ehdottomasti käydä läpi nuo lauseet uudelleen ja tutkailla vähän sitaattien takana olevien ihmisten persoonia.

    PS. toivottavasti tuossa Coco Chanelin sitaatissa oli mukana hippunen itseironiaa, rouva kun ei ihan pulmusena elellyt..

  65. Ulpu

    Täytyy varmaan ottaa joku voimalause itsellekin käyttöön. Näissä elämän murheissa voisi joskus tarvitakin mantraa, josta voisi olla toivon ylläpitäjäksi. Positviisten ihmisten seuraan hakeutuminen on hyvä neuvo, itsekin olen ainakin koittanut vältellä valittajia. Valitettavasti anoppini on tällainen, ja koska hän auttaa paljon lastenhoidossa, en voi hänä skipata. Olen opetellut tietoisesti antamaan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, vaikka kyllä hänen seurassaan on välillä vieläkin raskasta olla.

    Itsekin valita turhasta, mutta sitä jooutuu kuuntelemaan oikeastaan vain mieheni. Ja osaan kyllä iloitakin sekä puhua myös hyvästä olostani sekä kiittää miestäni siitä, että jaksaa mun jupinoitani kuunnella.

    AIka hyvin tässä on kuitenkin taaplattu, vaikka on ollut murhetta läheisten takia kylliksi. Mulle sanottiin eilen, että mä olen ihanan vahva ja järkevä ihminen – siinä voimalausetta kerrakseen. :)

  66. Eeva

    Kiitos ihanasta kirjoituksesta! Itselleni on viime aikoina tarjonnut paljon ajattelun aihetta seuraava Paulo Coelholta lainattu sitaatti: “Kun haluat jotain, koko maailmankaikkeus auttaa sinua saavuttamaan sen.” Olen huomannut tämän pätevän monessakin asiassa.

  67. Iti

    Ihana kirjoitus <3 tämä teidän bloginne on kyllä aikaimoinen helmi…kiitos <3 Tässä oma tämän hetken voimalause:

    "Nothing is permanent in this wicked world – not even our troubles" – Charles Chaplin-

  68. Jenna

    Nämä teidän aurinkoviikon postaukset ovat osuneet ja uponneet kyllä minuun aivan täysin. Iso kiiiitos teille <3 !!

    "There is great happiness in not wanting, in not being something, in not going somewhere" toimii mun voimalauseena ja muistutuksena siitä, että kaikki on täydellistä tässä ja nyt.

  69. Mimosa

    Minulla ei omaa voimalausetta ole, ainakaan vielä. Tässä kirjoituksessa ja kommenteissa niitä on kuitenkin paljon ja hienoja. Tunnustan että sorrun itse silloin tällöin turhasta valittamiseen. Katsoin viikonloppuna Teemalta toistamiseen ihanan positiivisuutta nostattavan leffan “Happy go lucky”. Se muistutti taas positiivisen ajattelun voimasta.

  70. Tytti

    Jos mietin mikä saa minut iloiseksi ja mitä sanon ystävilleni jos tsempataakseni heitä (toivottavasti se ei toimi vaan päinvastoin) on Ren&Stimpy piirretyn laulu ja ennen kaikkea sen nimi: Happy Happy Joy Joy :). Ei ehkä kovin syvällistä, mutta Happy Happy Joy Joy pitää jo sisällään kaiken. Happy Happy Joy Joy

  71. Nuppu

    Jos asiat stressaa tai jokin painaa mieltä niin usein mietin, että asioilla on tapana järjestyä ja mennä niin kuin on tarkoituskin kun antaa vaan intuition viedä :) myöskin läsnäolo ja hengittäminen ovat tuiki tärkeitä.
    “Work to live, don’t live to work” on hyvä muistutus

  72. Siina

    Ihana kirjoitus ja ihania kommentteja! Itselleni on tehnyt hyvää muistuttaa että: “Happiness is not a destination. It´s a way of life.” Eli onnellisuus ei tule sitten joskus tulevaisuudessa, kun olen saavuttanut sitä ja tätä ja saanut kaiken mistä haaveilen, vaan voin olla jo nyt onnellinen, jos niin itse päätän – se on asenteesta ja suhtautumisesta kiinni. Pienet, ihanat asiat oppii huomaamaan erityisesti silloin kun elämässä on muuten hieman hankalaa tai synkkää, tai ainakin niitä osaa arvostaa silloin enemmän. Kun vain osaisi aina nauttia ja iloita niistä! Ja toisaalta vastoinkäymisiäkin kestää paremmin kun ajattelee, että jos haluaa sateenkaaren, on siedettävä hieman sadetta.

  73. ahle

    “Mielikuvitus on tärkeämpää kuin tieto” (Albert Einstein) olkoon minun henkilökohtainen voimalauseeni, tosin Albertilta riittäisi muitakin loistavia sitaatteja. Mukavasti voimaannuttava artikkeli ja kommentit, hymyilen lukiessani.

  74. lentoemo

    Onnistumiset elämässä kertyvät sinne missä niitä odotetaan; äivän positiivinen lause on kyllä niin totta, että..
    Tänään en valita enää mistään, onnistun kyllä.

  75. Viivi

    Äidiltä olen perinyt melko positiivisen elämän asenteen. Jokaisesta tilanteesta löytää aina jotain hyvääkin ja aina voisi asiat olla myös vielä huonommin. Itseä helpottaa myös ajatus että kaikki mitä elämässä onnellisuuteen tarvitsen on tässä, minä. Onnellisuuteen ei muuta tarvita kuin sen että tykkää olla omissa nahoissaan. Matkustellessa huomasin että voin olla hyvinkin onnellinen vaikka en tietäisi missä nukun seuraavan yön mutta asiat kyllä aina järjestyy. Jos stressi meinaa alkaa yöunia haittaamaan hyvä keino on ollut kun olen lukenut Khaled Hosseinin kirjaa tuhat loistavaa aurinkoa niin on taas saanut omat “ongelmat” oikeaan kontekstiin.

  76. kiiu

    Mahtava kirjoitus, hyvä muistutus asenteen tärkeydestä. Tänään keskityn pitämään asenteeni positiivisena!

  77. Laura

    Mielessäni on viime aikoina pyörinyt Diane von Furstenbergin lausuhdus “I didn’t always know what I wanted to do, but I knew the kind of woman I wanted to be”. Itselleni se omimmalta tuntuva urapolku ei ole vielä avautunut ja sitä etsiessä tämä ajatus on tuntunut todella voimauttavalta. Siis ajatus siitä, että sen “oman jutun” ei heti tarvitse siintää silmien edessä, vaan tärkeintä on vaalia elämässään niitä asioita, jotka itselle ovat tärkeimpiä ja elää niin kuin parhaalta tuntuu. Silloin sitä väistämättä kulkee joka päivä omaa polkuaan oikeaan suuntaan ja asiat loksahtelevat paikoilleen. Aina sitä vaan ei meinaa muistaa, että tärkeintä ei ole päästä perille, vaan nauttia siitä matkanteosta :)

  78. Tiina

    Joogatunnilla opettaja pyysi meitä valitsemaan “san kalpa” -lauseen (http://archive.chopra.com/sankalpa). Aikaa ei lauseen hiomiseen siinä hetkessä ollut, mutta mieleeni tuli tällainen: “En märehdi menneitä enkä murehdi tulevia.” Tämä on osoittautunut ihan kelpo ohjeeksi. :)

  79. Laura A.

    Sitä helposti jää voivottelemaan miten olisi ihanaa ja kaikki olisi paremmin jos sitä ja jos tätä. Ja kun jotain pitäisi tehdä niin aina siellä on kummittelemassa “mutta kun”. Itsellänikin on aivan liian usein tapana sanoa “I’ll try”, mutta onneksi minulla on ihana poikaystävä muistuttamassa “no, no need to try – you can and you will”. Kuulostaa aika pieneltä ja helpolta asennetreeniltä, mutta sen avulla on saanut kummasti paljon enemmän asioita tehtyä. Eli skipataanpa jatkossakin se (täysin turha!) jossittelu-osio ja käydään päättäväisesti hommiiin!

  80. Viiv

    Mun lempparipositiivisuuslauseet on seuraavat:
    “Worrying doesn’t empty tomorrow of its sorrow, it empties today of its strength.”
    ja
    “Holding onto anger is like drinking poison and expecting the other person to die.”
    Nämä ovat auttaneet minua paljon, ensimmäinen arkiseen murehtimiseen ja jälkimmäinen silloin kun suututtaa.

  81. Elsa

    Luin tällä viikolla Muumipappa ja meri -kirjan, josta löytyi tällainen Muumimamman viisaus: “Huomenna on uusi pitkä päivä, sanoi äiti. Aivan jokaisen oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus.” :)

    Muita muumien ajatuksia, joita olen löytänyt jostain mutta joiden todellisesta muumiudesta en ole varma:

    “Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi.” – Muumipappa

    Tämä on aika tsemppaava: “On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät, niin on ollut aina. Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa, eikä koskaan saa antaa periksi.” – Vilijonkka

  82. jatta

    “Kaikella on tarkoituksensa”. Joskus kaikki ei mene putkeen, tuntuu että elämä potkii päähän ja kunnolla. Miksi tämän piti tapahtua, mihin se johtaa, mikä on sen tarkoitus. “Jokaisella pilvellä on hopeareunus”. Elämä johdattaa joskus huonojenkin asioiden kautta hyviin asioihin. “Kohtele muita niinkuin haluaisit itseäsi kohdeltavan”. Kolmas ja tärkein elämäni motto.

  83. H

    “Happiness is allowing your self to be okay with what is, rather than wishing for, and bemoaning, what is not. Obviously, what is, is supposed to be, or it would not be. The rest is just you, arguing with life.”

  84. Sannamaria

    Naapurini kodin seinältä löytyy lause, joka menee kuta kuinkin tähän tapaan:

    “Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotain.” Se kolahti, pois se ajatus, että aina pitäisi ehtiä tekemään kaikki ja vielä täydellisesti. Se ei ole vaan realistista. Riittää, kun tekee jotain, ja jos väsyttää, voi tehdä vaikka yhden pienen asian :) Sekin riittää.

  85. Noora

    Tärkeä muistutus, kiitoksia! :) Positiivisuusperiaatetta olen tietoisesti noudattanut koko syksyn, on tehnyt ihmeitä erityisesti parisuhteelle! Kun yksi jättää nalkuttamisen motivoituu toinenkin osapuoli aika pian tsemppaamaan hyvän hengen eteen. Muistelen jostain kuulleeni että rakastavia ajatuksia ajattelavan ihmisen energiakenttä on kymmeniä (tai jopa satoja?) kertoja laajempi ja voimakkaampi kuin negatiivisia ajatuksia ajattelevan energiakenttä. Aika huimaa!

  86. Sini

    Aivan ihana ja inspiroiva kirjoitus!

    Mulla lukee vessan peilissä:
    She loved life and it
    loved her right back

    :)

  87. Jensku

    Ajatuksia herättävä kirjoitus.

    Olen päättänyt etten mene mukaan muiden turhaan valitukseen. Ajattelen positiivisesti enkä anna muiden negatiivisten ajatusten vaikuttaa minuun. Yritän myös olla itselleni lempeä ja hyväksyä epätäydellisyyteni :)

  88. Krissy

    Hmm… Jokin aika sitten yksi käyttämistäni lausahduksista: Silloin kun elämä ei potki päähän, se on vaan vaihtamassa isompaa monoa jalkaan.
    Onko se kyynisyyttä, pessimismiä vai realistisuutta vai kaikkea näitä, mutta lokeroin sen kuitenkin sinne sontaluukkuosastoon.
    Olen jonkin aikaa tehnyt pesäeroa tuosta lauseesta. Ehkä tylyt vastoinkäymiset ovat vähentyneetkin, mutta koen kuitenkin positiivisuuden ja uskon paremmasta huomisesta paljon kantavampana voimana ja tietoisesti olen pyrkinyt vähentämään stressiä. Olen saanut paljon positiivista energiaa ja voimaa muutokseen teidän postauksistanne, kiitos <3

    Yksi lempilauseistani on lyhyt, mutta kiteyttää sisäänsä paljon.

    ASENNE RATKAISEE. AINA
    -positiivarit-

  89. Maiju

    Vakiovoimalausetta ei ole, mutta tuosta viimeisestä voisi hyvinkin tulla sellainen. Parasta vaan pitää negatiivisuus itsensä ulkopuolella, vaikka se kuinka yrittäisi hyökyä sisään.

    P.S. Aion ottaa käyttöön termit sontaluukku ja sanallinen kirkasvalolamppu. Ihan mahtavia!

  90. Johanna

    Gandhi puhui kauniisti, kun sanoi: “Be the change you want to see in the world.” Kyseinen lausahdus taisi olla kommenteissa jo ainakin kertaalleen, mutta lisäänpä sen kuitenkin, kun pidän tuosta ajatuksesta kovin. Omasta itsestä löytyy onnellisuus ja omalla suhtautumisella voi vaikuttaa sekä omaan elämään, että ympärillä olevien ihmisten hyvinvointiin. Tämä on hyvänmakuinen ja -hajuinen ajatus pitää mielessä.

  91. LaaaLaaa

    Olen aina ollut valitettavan perusnegatiivinen ihminen, ja etenkin raskas ja synkkä surujen täyttämä viime vuosi synkisti entisestään. Nyt puhaltavat uudet tuulet elämässä! Elämänmuutos on sekä fyysinen että henkinen! Vaikka tietyssä mielessä olen sitä mieltä, että “tyytyväisyys tappaa kehityksen”, ja mielelläni sitä toistelenkin usein, pyrin tästä eteenpäin aina ja kaikessa muutokseen pysähtymisen sijaan. Ja pysähtymisellä tarkoitan paikoilleen jumiutumista. Kuluvan syksyn kantava voimalause, tai ajatus on ollut “epämukavuusalue”, sillä kaikki mahtava tapahtuu juuri siellä. Kukapa siis kissan hännän nostaisi ellei kissa itse.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Jolie 2019