Kultamitali, trumpettifanfaari ja ykkössija:

Aina ja aina vain Jolie span ihanan hoitovalikoiman ykkösenä keikkuu Lemon Therapy, josta ovat kauniita sanoja kirjoittaneet myös useat Jolien ystävät kuten esimerkiksi Stella. Normaalille ja sekaiholle tarkoitettu puhdistava ja kirkastava hoito on useimmille meistä sopiva ja säännöllisesti ajankohtainen. Lemon Therapy sopii myös epäpuhtaalle ja tukkeutuneelle iholle, ja teemme hoidon yhteydessä tarvittaessa mekaanisen ihonpuhdistuksen.

Syksyn kolkutellessa ovella ota hetki itsellesi – hiivi keskipäivän kauneusunille sitruunapuutarhaan, jossa Välimeren keltainen aurinko kutittelee kasvoja. Anna vitamiinien ja hedelmähappojen kirkastaa sekä ihosi että mielesi. Herää levänneenä kypsien sitruunoiden virkistävään tuoksuun.

jolie_kosmetologi4 (1)

Hopeahoito ja kakkossija:

Kesän toinen suosikkihoito on viime kevään uutuus; hemmotteleva ja holistinen Jasmine Garden, jonka takana on upeaa käsityötä Los Angelesista. May Lindstrom Skinin tuotesarjaan on valittu eksoottisia ja ravintotiheitä raaka-aineita, jotka ovat paitsi luomua, myös biodynaamisesti viljeltyjä sekä villinä kasvaneita. May Lindstrom Skin –tuotteilla tehtävä Jasmine Garden on antioksidanttien ilotulitus ihollesi. Suloisen sensuelli jasmiini ja maailman yksinkertaisesti parhaat raaka-aineet herättävät kasvosi upeaan hehkuun. Hemmotteleva luksuskasvohoito tehdään rakkaudella tuotetun May Lindstrom Skin -sarjan ylellisillä tuotteilla, ja raakakaakaota sisältävän Problem Solver -kasvonaamion aikana hoidamme toiveesi mukaisesti joko kädet tai jalat kauniiksi ja pehmeiksi.

jolie_kosmetologi5 (1)

Kolmas voittaja ja pronssimitali:

Kolmas kesän tähti on superrentouttava viime keväänä lanseerattu uutuushoito Herbal Heaven, joka on kuumien yrttinyyttien ja lämpimän kookosöljyn uudistavaan synergiaan pohjautuva itämainen vartalohoito. Terapeuttisesti hoitavien yrttinyyttien historia juontaa kauas, jolloin tuoksuvia kuumapakkauksia käytettiin sodasta palaavien sotilaiden lihassärkyjen lievittämiseen. Kankaiset yrttinyytit tuntuvat iholla pehmeältä kuin pumpuli, ja voit löytää niiden lämpimän kosketuksen uumenista hienostuneita ja aistejasi hyväileviä tuoksuja kuten laventelia, inkivääriä, kurkumaa, sitruunaruohoa, pomeloa ja akasiapuun lehtiä.

Kookosöljyn lämpö, venyttävä hieronta ja pehmoisten kangasnyyttien sisältämät yrtit rentouttavat lihasten kireyksiä, laukaisevat hellävaraisesti kehon kiputiloja ja jättävät jälkeensä energisen sekä uudistuneen olotilan. Tässä hoidossa keskitymme intensiivisesti vartalosi sekä mielesi elinvoiman uudistamiseen. Jos siis olet esimerkiksi stressaantunut tai väsynyt, Herbal Heaven -hoito on erinomainen valinta.

joliespa_hannamarirahkonen2-2

Kaipasitpa totaalista arjen unohtamista, kauniina hehkuvia kasvoja, energisempää olotilaa tai lihasjännitysten katoamista, takaamme että arjen painolasti keventyy Jolie span osaavien ammattilaisten, pehmeän hoitopedin, rentouttavan äänimaailman sekä uudistavien kosmetiikkatuotteiden välityksellä. Olet lämpimästi tervetullut nautiskelemaan!

PS. Vilkaise hyvinvointihaaste Katjan tontilta – saat alennusta Jolien luksustuotevalikoimasta hoitosi yhteydessä, kun varaat hoidon parin viikon sisällä koodilla Katja!

Kuvat Hannamari Rahkonen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Jolie 2019