Yleinen

Jolie shopin Tähtivierasilta 18.11. – Jaakko Savolahti

30.10.2015, Jolie

Jolie shopin palveluihin on kuulunut viime syksystä saakka suositut Jolien Ystäväillat. Jolien Ystäväillassa asiakkaamme voivat tulla Jolie shopiin viettämään iltaa shopin sulkemisajan jälkeen ystävien kesken, vaikkapa polttareiden, pikkujoulujen tai synttäreiden merkeissä. Illan aikana tutustutaan luonnonkosmetiikkaan ja Jolien monipuoliseen valikoimaan osallistujien yksilölliset tarpeet ja kiinnostus huomioiden. Ystäväillassa voi esittää kysymyksiä ihonhoidosta, meikkauksesta ja raaka-aineista, tuoksutella tuotteita ja sovitella koostumuksia, tutustua herkullisiin meikkiväreihin ja etsiä itselle sopivia tuotteita.

_DSC4356

Jokaiselle ystäväryhmälle räätälöidään omiin tarpeisiin sopivaa sisältöä, jota voivat olla esimerkiksi huulipunabaari, meikkityöpaja tai yksilölliset pikameikit. Järjestämme myös pientä tarjoilua, ja jokainen osallistuja saa mukaansa pienen Jolie-lahjan. Ystäväillan hinta on 160 euroa. Ystäväilta ei sisällä ostovelvoitteita, mutta Jolie tarjoaa illan aikana -10% alennuksen omien sarjojensa, Iroisien, Absolutionin, Patykan ja Kjaer Weisin tuotteista. Kjaer Weisin etu on ekslusiivinen, ja tarjolla ainoastaan Ystävä- ja Tähtivierasilloissa.

Jolie shopin viihtyisä myymälä ja sen tilava takahuone Helsingin Punavuoren sydämessä tarjoavat illanvietolle keskeisen sijainnin ja tunnelmalliset puitteet. Lämpimän kynttilänvalon ja lempeiden tuoksujen sylissä on nautinnollista rentoutua ja pysähtyä nauttimaan hyvästä seurasta ja ihanasta kosmetiikasta.

_DSC4360

Tänä syksynä Jolien Ystäväillat ovat varattavissa yhä entiseen tapaan, mutta ne ovat jalostuneet myös muutamiin uusiin muotoihin. Yksi näistä uusista palveluista Jolien ystäville on 8.9. alkaneet Jolie shopin Tähtivierasillat. Tähtivierasilloissa esiintyy eri alojen asiantuntijoita vaihtuvina teemoina kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvät aihealueet, esimerkiksi hormonit, liikunta, ravinto, terveys, stressi, itsetuntemus, rakkaus, unelmat, mieliruoka, raakaravinto, ravitsemus, raskaus, vauvat ja lapset, kemikaaliton elämäntapa, suorituskyky, jaksaminen, immuniteetti, superfoodit, kemikaalit kosmetiikassa, ympäristön hyvinvointi, naisyrittäjyys sekä jooga.

Valmentaja, tekniikan lisensiaatti ja entinen maajoukkueurheilija Jaakko Savolahti on arvostettu ravintoasiantuntija ja hyvinvoinnin ammattilainen sekä Paleo Helsinki –sivuston ylläpitäjä. Jaakko yhdistää laajan ja monipuolisen liikunta-⁠alan, ravitsemuksen ja elämäntapavalmennuksen osaamisensa kokemuksiin, jotka syntyivät pitkän toimistotöissä tehdyn tekniikan lisensiaatin uran aikana. Jaakko on puhunut ravintoon ja hyvinvointiin liittyvistä aiheista laajasti eri medioissa kuten Ylen aamu-⁠tv:ssa, radiossa, Helsingin Sanomissa ja podcasteissaan.

IMG_7134-B pieni

Jolie shopin Tähtivierasillassa 18.11. Jaakko kertoo, kuinka voi saada lisää energiaa päiväänsä ja elämäänsä. Jaakko luennoi lyhyesti, kuinka tarvitsemme riittävästi ravinteikasta ruokaa, että kroppamme voi toimia optimaalisesti ja voimme elää energistä ja iloista elämää. Myös terveen painonpudotuksen tulisi tapahtua ilman jatkuvaa nälässä olemista ja itsekurin käyttämistä. Tämäkin onnistuu syömällä ravinnerikasta, oikeaa ruokaa.

Kaamoksen keskellä pitkän talven ja joulun juhlasesongin kolkuttaessa ovelle Jaakko valaisee, miten voit parantaa energiatasojasi ja kaventaa vyötäröäsi sekä unohtaa makeanhimon syömällä riittävästi ravinteikasta ja herkullista ruokaa. Tervetuloa kuulemaan miten voit olla kylläinen, energinen ja iloinen ja unohtaa loputtomat kalorien laskemiset ja mahdolliset kilojen kanssa tuskailut.

Jaakon osuuden jälkeen osallistujat voivat esittää kysymyksiä ja kommetteja. Jaakon illassa mukana on lisäksi tarjoilun merkeissä Four Sigma Foods. Four Sigma Foods on suomalaisten kaverusten vuonna 2012 perustama yritys, jonka missio on tuoda maailman pisimpään käytetyt ja tutkituimmat superruoat kaikkien saataville helppokäyttöisessä, tehokkaassa ja ympäristöystävällisessä muodossa. Valikoimissa on laadukkaita lääkinnällisiin sieniin pohjautuvia Instant-sienijuomajauheita, sienikaakaojauheita, adaptogeenisiä yrttijuomajauheita sekä uusimpana tulokkaana sienikahvijauhe. Tuotteet ovat täysin luonnonmukaisia, eivätkä ne sisällä lisä- tai väriaineita, gluteenia, laktoosia, valkoista sokeria tai soijaa, ja sopivat myös vegaaneille.

IMG_7112-B pieni

Pääset mukaan ainoastaan kymmenellä eurolla, joka sekin hyvitetään mahdollisten luonnonkosmetiikkaostosten yhteydessä illan aikana. Jolie tarjoaa Tähtivierasiltojen aikana -10% alennuksen omista tuotemerkeistään kosmetiikasta kiinnostuneille.

Sinun tarvitsee vain lähettää sähköpostia Jolien myynti- ja markkinointiassistentille Miialle osoitteella miia@jolie.fi ja ilmoittautua mukaan 18.11. Jaakon Tähtivierasiltaan Jolie shopissa. Kerrothan ilmoittautumisen yhteydessä nimesi, puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi. Mukaan pääsee 30 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä.

Tervetuloa kanssamme energiseen teemailtaan!

Kuvat 1 & 2 Mikko Rasila, 3 & 4 Jaakko Savolahti

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.