Yleinen

Huippuunsa hiotut meikkipohjat by Kjaer Weis

27.10.2014, Hannamari Rahkonen

New Yorkin humusta ponnistava Kjaer Weis on saanut meidät innostumaan tuote toisensa jälkeen. Kjaer Weisin ripsiväri on saanut jo ansaitusti game-changerin tittelin ja sarjan perustajan Kirstenin tinkimätön tyyli, taito sekä asenne ovat inspiroineet meitä joka aamu, kun kaivamme omat Kjaer Weisimme esille meikkipusseistamme valmistautuaksemme uuteen päivään. Arkisiin kaunistautumisrituaaleihin liittyy olennaisena osana huomaamattoman sekä kestävän meikkipohjan loihtiminen, josta ei tarvitse huolehtia pientä puuterointia lukuunottamatta päivän mittaan.

Te laatua rakastavat ystävämme olette taatusti kanssamme samaa mieltä siitä, että harvan kosmetiikkatuotteen kohdalla kriteerit ovat niin korkealla kuin koko kasvojemme pintaa peittävien kosmetiikan suhteen. Odotamme toisena ihonamme toimivalta meikkipohjalta yhtäaikaa sekä luonnollista lopputulosta että kestävyyttä, kuljimmepa sitten vesisateessa, porottavassa auringonpaisteessa tai paukkupakkasissa. Meikkipohjaan pitää pystyä luottamaan lomalla, tapaamisissa, töissä, kaduilla, metroissa tai ihan vain kotona. Kjaer Weisin valikoimiin kuuluu viisi erisävyistä meikkipohjaa, joiden koostumusta on hiottu määrätietoisesti vuodesta toiseen, kunnes lopputulos on vastannut sarjan luojan Kirstenin tarkkoja kriteerejä siitä, millainen ammattilaissarjan meikkipohjan kuuluu olla.

Kutsumme teidät NYC-inspiraatiota puhkuen tutustumaan Kjaer Weisin ammattitasoisten meikkipohjien maailmaan, jotka saatte eksklusiivisesti tietysti meiltä Joliesta.

kjaerweis_jolie_hannamarirahkonen_luonnonkosmetiikka_meikkipohja2

Meikkipohjan tarkoitus on saada ihomme kukoistamaan ja näyttämään tasaiselta. Sarjan luoja Kirsten on luonut meikkipohjat, joiden tuntuma iholla hakee vertaistaan, sillä voidemaisen koostumuksen ansiosta pohjustustuotteet levittyvät kasvoille vaivattomasti ja tuovat varsinkin näin talvea vasten ihon pinnalle miellyttävän tuntuisen kosteuttavan suojan. Iho tuntuu samaan aikaan hengittävältä ja kevyeltä.

Kjaer Weisin meikkipohjissa on käytetty kosteuttavaa mantelinsiemenöljyä, antibakteerista kookosöljyä, kestävyyttä tuovia kandelilla- ja carnaubavahoja, ihon elastisuutta elvyttävää jojobansiemenöljyä sekä kuulatta kasvoille loihtivaa mica-mineraalia. Voidemaisten tuotteiden pohjissa on käytetty myös hoitavaa sheavoita, jonka kolmesta välttämättömästä rasvahaposta muodostuva F-vitamiini kiihdyttää epidermiksen, eli ihon pintaa peittävän kerroksen uudistumista sekä entisöi ihon lipidikerrosta.

Yksi Kjaer Weisin meikkipohjien mielenkiintoisimmista raaka-aineista on kuitenkin erinomaiseen koostumukseen sekä säilyvyyteen vaikuttava kookosöljystä johdettu kapryyli-triglyseridi, jonka voi löytää meikkipohjien INCI-listalta heti kolmantena. Kapryyli-triglyseridi on kookoksesta ja kasvisokereista esteröity rasvahappoyhdistelmä, jonka jauhemainen koostumus luo iholle erittäin kevyen ja silkkisen tuntuman, josta ei jää lainkaan rasvaista pintaa. Kapryyli-triglyseridi sopii niin herkkäihoisille kuin rasvaisesta ihosta kärsivillekin ja raaka-aineen korkean hapettumisenkestävyyden tuoma voimakas antioksidanttinen suoja takaa meikkipohjille pitkän säilyvyyden.

Kjaer Weisin meikkipohjat ovat käytännössä 2-in-1-tuotteita, sillä meikkipohjat ajavat yhtäaikaa sekä meikkivoiteen että peiteaineen asian. Meikkipohjien käyttöön suunnitellun meikkivoidesiveltimen avulla on helppo saada tummat silmänaluset tai muut ihon epäkohdat peittoon levittämällä voidemaista meikkipohjaa kerros tai kaksi enemmän kuin muille kasvojen osille. Meikkipohjat eivät luo iholle raskasta vaikutelmaa useammista kerroksista huolimattakaan, sillä siveltimen avulla meikkipohja on helppo häivyttää tasaiseksi peittävyydestä tinkimättä.

Rakastamme ajatusta tästä yksinkertaisesta toimivuudesta. Vähemmän yksittäisiä tuotteita, enemmän huolettomuutta sekä peittävyyttä.

kjaerweis_jolie_hannamarirahkonen_luonnonkosmetiikka_meikkipohja5

Tällä hetkellä löydätte valikoimistamme merkin kaksi vaaleinta meikkipohjaa. Like Porcelain on sarjan vaalein sävy, joka soveltuu parhaiten hyvin vaalealle iholle, sävy Paper Thin sopii puolestaan vaaleasta keskivaalealle iholle punertavalla pohjasävyllä. Kaikki meikkipohjat tuovat puolimattaisen lopputuloksen, joka saa ihon kevyesti kosteutetun tuntuiseksi sekä kauniin kuultavaksi.

Sarjan kolme tummempaa meikkipohjaa on juuri nyt vedetty hetkellisesti pois myynnistä, sillä Kjaer Weis sai palautetta niissä esiintyneestä ylimääräisestä tuoksusta ja Kirsten on halunnut selvittää syyn perinpohjaisesti. Lopulta tuoksun alkuperä paikannettiin tummien meikkipohjien sisältämän runsaan rautaoksidin määrään, joka oli reagoinut tuotteessa käytetyn carnaubavahan kanssa olosuhteissa joissa lämpötila oli noussut korkeammaksi. Kjaer Weis testaa ja kehittää näiden tummempien meikkipohjien koostumusta parhaillaan uusiksi valmistustehtaallaan Italiassa, jotta tämä korkean lämpötilan aiheuttama sivutuoksu saadaan ennaltaehkäistyä. Kuten sanottu, luonnonkosmetiikan meikkituotteiden kehitys on tarkkaa.

Ilmoitamme teille ensitilassa, kun saamme valikoimamme täydennykseksi sarjan tummemmat meikkipohjasävyt Just Sheer, Illusion ja Velvety. Voimme luottaa näiden kolmen tuotteen saapuvan entistä upeampina valikoimiimme, tiedämmehän kaikki miten tärkeää tasalaatuisuus sekä toimivuus ovat sarjan rakastavalle äidille, Kirstenille. Skandinaavisessa repertuaarissa kuitenkin nämä kaksi vaaleinta, jo tarjolla olevaa sävyä tulevat olemaan joka tapauksessa tärkeimmät.

kjaerweis_jolie_hannamarirahkonen_luonnonkosmetiikka_meikkipohja4

Kjaer Weisin Radiance Higlighter on yksi niistä helmistä, johon hullaantumista emme halua tai edes voi peitellä. Highlighterille myönnettiin tänä vuonna parhaan kosmetiikkatuotteen palkinto arvostetun Allure-lehden toimesta. Emme ihmettele tunnustusta lainkaan, sillä tämä lämpimän shampanjan sävyinen helmiäiskerma taikoo kasvoille kuulautta hyvin imartelevalla tavalla. Allekirjoittanette siskot sen, että meillä jokaisella on aamuja jolloin on hieman tavallista hälyyttävämpi tarve lisähehkulle. Voimme kokemuksiimme nojaten vakuuttaa highlighterin toimivan pelastavana tuhkimotuotteena juuri niinä kriittisempinä aamuhetkinä.

Higlighterin koostumus on voidemainen, mutta hivenen kevyempi kuin meikkipohjien. Highlighter on todella riittoisa, jo pienellä sipaisulla saa näyttävän lopputuloksen aikaiseksi, sillä valoa taittavassa pigmentissä ei olla säästelty. Highlighter on helppo levittää meikkisiveltimen tai sormien avulla ja suosittelemmekin kokeilemaan taian vaikutusta erityisesti poskipäille, amorinkaaren yläpuolelle, silmien sisäkulmiin avartamaan katsetta, kevyesti nenänvarteen, kulmaluulle.

Tuotteen erinomaisesta levittyvyydestä, kuultavuudesta sekä silkkisestä tuntumasta vastaa INCI-listalta ensimmäisenä löytyvä kapryyli-triglyseridi sekä toiseksi eniten käytetty mica-mineraali. Tuotteessa oleva mantelinsiemenöljy pehmentää ja kosteuttaa ihoa, jojobansiemenöljyn rasvahapot vähentävät ikääntymisen merkkejä ja A-vitamiinia sisältävä mehiläisvaha suojaa ihoa edistäen solujen luontaista uudistumista.

kjaerweis_jolie_hannamarirahkonen_luonnonkosmetiikka_meikkipohja3

Kestävän, kuultavan ja luonnollisen meikkipohjan metsästys voi viimeistään nyt päättyä. Siskot, lämpimästi tervetuloa tutustumaan Kjaer Weisin ammattimaiseen sekä inspiroivaan maailmaan joko Jolie shopiin Uudenmaankadulle tai verkkokauppaamme!

Kuvat Hannamari Rahkonen

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.