Uuden vuoden kunniaksi esittelemme teille ihmisiä Jolien takana. Kauas on tultu niistä päivistä, kun tiskin ja ruudun takana hääräsivät Katja ja Jutta enimmäkseen kahdestaan. Jolien työvahvuuteen kuuluu tällä hetkellä 14 henkilöä, ja lisäksi saamme apua lukuisilta taitavilta yhteistyökumppaneilta. Haluammekin nostaa esiin heistä muutamia tärkeitä ja ajankohtaisia, kutsuttakoon heitä nyt tytöiksi kulisseissa, vaikka ihan mielettömiä naisia ovatkin.

Valokuvaaja Kaisu Jouppi @kaisujouppi

Kaisu Jouppi

Otimme yhteyttä valokuvaaja Kaisu Jouppiin syyskesällä, sillä hänen käsialansa oli pitkään viehättänyt meitä. Pidimme erityisesti hänen muotokuvistaan. Halusimme kuljettaa Jolien tulevaa kuvamateriaalia hieman pelkistetympään, skandinaavisempaan ja kevyempään suuntaan. Tarvitsimme tulevia suunnitelmiamme varten ilmavaa, raikasta ja tunnistettavaa, mutta silti selvästi uutta ja särmikästä otetta.

Skandinaaviin simppeliyteen ihastunut visualisti ja esteetikko Kaisu ymmärsi meitä heti. Nainen on aito, autenttinen, rohkea ja maanläheinen, intuitiivinen ja taitava. Olimme onnellisia löytäessämme heti yhteisen sävelen. Kaisu on auttanut ja auttaa meitä myös jatkossa tallentamaan ja havainnollistamaan Jolien uuden version ytimen.

Kaisu kuvaa kaikenlaista potreteista ruokaan ja interiööreistä matkailuun. Hänen vahva kuvaajataustansa on aikakauslehtien maailmassa. Hän on kuvannut myös kirjoja ja laajentaa toimintaansa parhaillaan myös yritysten palvelukseen.

Kaisu on someaktiivi ja hänet löytää esimerkiksi blogista Muutama hetki, Instasta @kaisujouppi ja Snapchatista @kaisujouppi

Graafikko Matilda Niemi @matildahillanatalie

Matilda Niemi

Matilda lähetti meille vapaamuotoisen hakemuksen, jonka parilla yksityiskohdalla hurmasi Jolien markkinoinnin tiimin. Matilda on taannoin Lahdesta helsinkiläistynyt graafisen suunnittelun opiskelija, joka iloitsee kauniista ja mielenkiintoisesta typografiasta sekä itsejauhetusta kahvista.

Matilda opiskelee Metropoliassa, mutta tulevaisuudessa hän näkee itsensä työskentelemässä myös animaatioiden parissa, joidenkin aikojen päästä jopa Disneyllä tai Pixarilla asti.

Matilda tekee Jolieen esimerkiksi kampanjavisuja. Hän haluaa omalla tekemisellään ja osaamisellaan pyrkiä tukemaan erityisesti ekologisuutta ja luonnollisuutta sekä kestävää kehitystä. “Vähemmän on enemmän” on hänen mottonsa, niin graafisen suunnittelun saralla kuin monilla muillakin elämän osa-alueilla.

Visualisti Suvi Jaukkuri @suvijaukkuri

Suvi Jaukkuri

Taitavat oululaissyntyiset naiset eivät Joliesta ihan äkkiä lopu. Helsinkiläistynyt visualisti Suvi Jaukkuri on pienestä asti ollut kiinnostunut kaikesta kauniista ja käsillä tekemisestä. Taidemaalaripapan, ompelijatädin ja taiteellisesti lahjakkaan isosiskon puuhia seuraillessa ajatus omasta tulevasta ammatista alkoi pikkuhiljaa hahmottua. Suvi opiskeli ensiksi käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa puualan artesaaniksi. Siellä selkeytyi ajatus siitä, että pelkkä puu materiaalina ei riitä, joten Suvi haki jatko-opiskelemaan muotoilua. Tuotemuotoilun opinnoissa tuli tutuksi lisää materiaaleja ja tekniikoita, mutta vielä tarvittiin lisää. Ulkomailla vietetty vuosi selkeytti entisestään päämäärää. Tämä päämäärä oli visualistin työ.

Visualistina Suvi aloittelee työuraansa. Puolen vuoden projekti sisustusstailisti Susanna Venton assarina ja tuotekuvien stailauksen suunnittelu ja toteutus Piia Kedolle ovat olleet hänen ensimmäisiä uuden ammatin työtehtäviä tämän vuoden aikana. Joliessa Suvi on vastannut myymälän ja työskentelytilojen kausisomistuksen suunnittelusta ja toteutuksesta. Suvi tulee olemaan mukana myös jatkossa myymäläsuunnittelussa Jolie shopin kohdatessa seuraavat tulevaisuuden haasteensa.

Suvin mielestä visualistin työssä suuri rikkaus on, että jokainen päivä ja jokainen projekti ovat erilaisia. Asiakkaat voivat olla esimerkiksi suuria kansainvälisiä yrityksiä tai pieniä yksityisyrittäjiä – jokainen projekti on yhtä arvokas. Visualistina Suvi haluaa työskennellä laaja-alaisesti erilaisissa tehtävissä, esimerkiksi juhla- ja tapahtumasuunnittelua hän haluaa päästä kokeilemaan.

Visualisti-valokuvaaja Eeva Takkunen @eevatak

Eeva Takkunen

Oululainen, pohjoisessa perheensä kanssa elämästään nauttiva Eeva on intohimoinen visualisti, itseoppinut valokuvaaja, suunnittelija sekä harrasteleva keramiikkataiteilija. Eeva vaalii arjen kauneutta, missä ikinä kulkeekaan, ja haluaa jakaa sen ilon muillekin.

Herkällä, luonnosmaisella ja persoonallisella otteella estetiikkaa lähestyvä Eeva kurkottelee korkealle. Hän kulkee askeleen edellä, rohkeasti ja omaperäisesti, yksin tai yhdessä muiden kanssa. Eeva suunnittelee ja toteuttaa isompia sisustusprojekteja tai yksittäisiä tuotekuvauksia pääasiassa vaate- ja sisustusalan yrityksille.

Eevan työssä, stailauksissa, kuvissa sekä keramiikkatöissä näkyy oma tunnistettava ja sopivasti huoleton kädenjälki. Unelmat ja intohimo työtä kohtaan vievät eteenpäin. Eeva nauttii kaikesta tässä ja nyt.

Sekä Eeva että Jolie iloitsevat yhteistyöstä, joka jatkuu parin suuren ja toistaiseksi yllätyksinä pysyttelevien projektien merkeissä. Jaetun innon ja yhteisen kauneusnäkemyksen tuloksia on kuitenkin julkistettavissa pian.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Jolie 2017