Eija IG

Tällä viikolla juhlittaessa 5-vuotiasta Jolie shopia, tuntuu välttämättömältä juhlia samalla myös toista “toimistoamme.” Jolie shopin naapurissa sijaitsee pariisilaiskahvila Fleuriste, jonka autenttinen ja hieman boheemi tunnelma on piiloutunut Punavuoren kätköihin.

Eija Limnell perusti kahvila Fleuristen Uudenmaankadulle noin samoihin aikoihin, kun Jolie sai alkunsa. Eija on kerännyt kahvilaansa eurooppalaisia vaikutteita asuessaan ja työskennellessään Pariisissa ja Strasbourgissa sekä matkustellessaan ympäri maailmaa entisessä elämässään diplomaattina. Eija arvostaa kauneutta, taidetta ja ekologisuutta, ja näitä hän tuo monin tavoin esiin myös Fleuristen esteettisesti harmonisessa ympäristössä.

Jolie-tiimi on riippuvainen Eijan erinomaisesta kahvista ja jolielaisten varaneukkarina toimivasta kahvilan takatilasta. Jolien kasvettua nykyhulinaansa, joudumme useinkin pakenemaan kiireisestä omasta toimistostamme juttelemaan tärkeistä asioista Fleuristeen. Eijan suhtautuminen kahvilansa lainaamiseen on leppoisan myötämielistä ja ystävällistä. Jos mietimme muutamaa viime vuotta, pikkuisen Fleuristen takahuone on ollut Jolielle varsinainen Tamminiemen sauna, olemme tehneet siellä kaikki Jolieta ja sen tulevaisuutta koskevat isot päätökset.

Eija leipoo Fleuristen ihanat leivät ja kakut kahvilan pikkuisessa takakeittiössä. Siellä syntyvät myös päivän salaatit ja quichet. Myös matkailijat ovat löytäneet Fleuristen uskomattomat korvapuustit. Jolielaiset eivät asiaa ihmettele, sillä tuttu ja tukeva kanelintuoksu tulee säännöllisesti tiimiläisten uniin. Fleuristessa suositaan lähiruokaa ja luomua, ja kahvilan seinillä on usein taidenäyttelyitä tarjoamassa sielunruokaa.

Eijalle on ollut tärkeää löytää oma tiensä elämäänsä, ja Fleuristella on ollut tällä matkalla merkittävä rooli. Kiireisen yrittäjyyden vastapainoksi Eija käy laulutunneilla. Hän saa voimaa niin ranskalaisesta chansonista kuin jazzin sävelmistä, jotka soivat usein myös kahvilassa.

Kuvat: Fleuriste

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Jolie 2017