Absolutionin viimeaikaiseen vierailuun Joliessa oli myös hyvä Jolie spahan liittyvä syy. Olemme pitkään halunneet perehtyä Absolutionin uusiin hoitoprotokolliin, sillä niistä on kiirinyt kiehtovia huhuja Ranskasta. Absolutionin kouluttaja Jessica Pereira on pariisilaistunut belgiatar, jolla on ollut menestyvä holistinen hoitola aiemmin kotimaassaan. Nyttemmin hän on siirtynyt johtamaan Absolutionin globaalia spa-projektia, ja Jessican ja Isabellen yhteistyön tulokset ovat kerrassaan kiinnostavia.

Processed with VSCO with f2 preset

Absolution on lanseerannut kaksi uutta hoitokonseptia, joihin Jolie spa on saanut koulutuksen ja joita olemme nyt treenanneet useita viikkoja. Hoidot tehdään luonnollisesti Absolutionin tehotuotteilla ja niissä on opetteleminen, sillä Absolle tyypilliseen tapaan ne ovat innovatiivisia. Testiasiakkaamme ovat kuvailleet hoitoja mm. sanoilla ”yllätyksellinen”, ”voimakas”, ”fyysinen”, ”spesiaali” ja ”taivaallinen”.

Ja todellakin! Hoidot sisältävät persoonallisia hierontaotteita ja -menetelmiä. Ne aktivoivat ja syvärentouttavat merkillisesti samaan aikaan. Vartalohoidon jälkeen olo tuntuu euforiselta ja voimaantuneelta kuin ihanan liikuntasuorituksen jälkeen, vaikka olet vain pötkötellyt lämpöpedissä. Detoxaava ja liftaava hehkukasvohoito saa ihon rusottamaan kuin se olisi äkkiä vaihtunut uuteen.

Jessican oma hoitotapa on eurooppalaiselle kylpyläkulttuurille ominainen, eli varsin napakka. Otteet ovat laajoja, painavia ja tehokkaita muistuttaen paikoin klassisen hieronnan voimallisuutta. Otteiden fyysisyys tehostaa entisestään erityisesti hoitojen jälkioloa.

Nämä Pariisissa jo kuuluisat hoitokonseptit ovat nyt myynnissä Jolie spassa. Hoitoja on tarjolla rajoitetusti, sillä toistaiseksi niistä vastaa vain yksi terapistimme. Tarjoamme mielellämme Absolutionin huikeita hoitokonsepteja myös muille hoitoloille. Voimme järjestää Jessican koulutustilaisuuksia Suomessa tai Skandinaviassa Absolutionin hoitokonsepteista ja tuotteista. Jos olet kiinnostunut ottamaan Abson konseptit ja tuotteet omaan laatuhoitolaasi – ota yhteyttä Minttuun osoitteella distribution@jolie.fi.

Absolutionin hoitokonseptit on höystetty erityisellä hoitomusiikilla, jossa Solfeggio-taajuudet ja Monaural beats-tekniikka auttavat kehollisella tasolla vapauttamaan stressiä. Jolie span musiikin konseptoinnista vastaa äänisuunnittelun ja -brändäyksen asiantuntija Nordic Audio & Music Productions.

Tervetuloa Absolutionin uusiin huippuhoitoihin. Varaamaan pääset tästä.

Kasvohoito: FRESH MAGIC
Hehkua ja detoxia

Absolutionin uudenlaisiin hoitotapoihin perustuva ja maailman huippukylpylöistä innoituksensa kerännyt ihmehoito. Yllätykselliset ja innovatiiviset hoito-otteet ja –menetelmät aktivoivat kasvoja erityisellä tavalla. Neste- ja verenkierto parenevat, iho saa happea ja ravinteita. Hieronta stimuloi kasvojen luonnollista puhdistumista ja hoidon voimakkuus liftaa luonnollisesti. Erinomainen ja rentouttava kauneustaika ennen juhlaa tai tärkeää tapahtumaa. Höystetty Absolutionin hoitotuotteiden tuoksuilla ja tehoilla.
60 min / 75 min

115e / 135e*

Vartalohoito: BEAUTY FULL LIFE
Puhdistava ja voimaannuttava

Tavallista fyysisempi Absolutionin innovatiivinen vartalohoito, jonka jälkeen olosi on taivaallinen. Hoito aktivoi voimakkaasti kehon puhdistumista. Syvärentouttaa ja hemmottelee. Sopii erityisen hyvin stressaantuneille, unettomuudesta kärsiville tai toipilaille. Toimii erinomaisesti myös palauttavana hoitona urheilijoille tai liikkujille. Napakoittaa ihoa, voimistaa ja valaisee mieltä.
75 min.

167e

Processed with VSCO with f2 preset

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Jolie 2019