Reseptit

Mieliruokaa: Matcha-mania

12.07.2013, Outi Rinne

Niin paljon kuin rakastan mantelimaitolattea, jäähileistä frappéta ja tujakoita espressokupillisia, joudun valitettavasti toteamaan,että elämä on monella tapaa tasaisempaa ilman kahvia. Kahvin kofeiiniryöppy saa vireystilan ja mielialan hetkessä korkealle, mutta usein pikaeuforiaa seuraa yhtä nopea pudotus takaisin maan pinnalle, jopa pari senttiä alemmas, sydämen tykytyksiä ja vatsan nipistyksiä. Kahvi ei siis oikeasti sovi minulle kuin satunnaiseen nautiskeluun ja siksi etsin sille jatkuvasti vaihtoehtoja.

Arvostan kyllä laadukasta, oikein valmistettua teetä, mutta vanhana kahvikissana haen kuppiini yleensä tummia ja vahvoja teelaatuja. En erityisemmin ole syttynyt vihreästä, valkoisesta tai oolong-teestä, vaikka olen tietoinen niiden hyvää tekevistä vaikutuksista. Nyt on kuitenkin tapahtunut vallankumous kupissa. Olen jäänyt matcha-koukkuun.

Macha_Latte

Matchaa eli vihreätee -jauhetta olen kokeillut joskus ruoanlaitossa, mutta juomana se on saanut aikaan lähinnä irvistyksen. Viimeksi Thehuoneella käydessäni investoin kuitenkin lattehimoissani matcha-vaihatoehtoon. Heti ensi siemaisulla kielen kärestä korvien väliin levisi sellainen hyrinä, että siltä seisomalta ostin mukaani paketin ykköslaatuista luomu-matchaa. Bambuvispilän jätin vielä kauppaan. Käsikäyttöinen maidonvaahdotin riittää toistaiseksi omaan teeseremoniaani.

Matchan maku on jännittävällä tavalla maanläheinen ja makean täyteläinen mutta samaan aikaan hiukan karhea. Umamia siis. Koska vihreätee-jauhe sekoitetaan sellaisenaan kuumaan veteen, se sisältää haudutettua teetä enemmän antioksidantteja, aminohappoja ja lehtivihreää mutta myös liudan muita hyödyllisiä ravintoaineita. Ja ennen kaikkea kunnon tujauksen kofeiinia. Piristävää potkaisua tasoittaa kuitenkin L-teaniini, jota matchassa on poikkeuksellisen paljon. Sillä on rentouttava ja rauhoittava vaikutus, joten matcha siis piristää, mutta lempeästi, eikä edes vahva tee aiheuta itselläni samaa tärisevää olotilaa kuin kupillinen kahvia. L-teaniinin on myös todettu olevan luonollinen mielialan kohottaja ja auttavan keskittymisessä. Onnen tunne vihreän kupillisen ääressä ei siis ole kuvittelua. Lisäksi Matchan sisältämät aminohapot saavat aikaan edellä mainitun umamisen maun, minkä vuoksi siemaus teetä tuntuu suussa täyteläiseltä ja runsaalta, ominaisuus jota yleensä jään kaipaamaan vaihtaessani kahvin teekupilliseen.

Mitään halpaa tavaraa tämä viherjauhe ei ole, mutta matchan kohdalla kannattaa maksaa laadusta. Opin matcha-ostoksilla, että aiemmin maistamani tee on ollut halpaa, vanhaa tai muuten vain huonolaatuista, joten ei ihme, ettei edes tieto terveellisyydestä ole riittänyt syyksi juoman nauttimiseen. Laatu-matcha kannattaa myös säilyttää jääkaapissa, muuten se alkaa maistua kalalta!

Aamiaiskuppini värjäytyvät siis tätä nykyä iloisen vihreiksi. Maistelen matchaa ihan sellaisenaan kuumaan veteen vispilöitynä, mutta suosikkini on mantelimaitoon vatkattu vihreä latte. Sitä varten valmistan pienen shotin matchaa ja lisään sen maidonvaahdottimella vatkattuun vaahtopilveen.

Ja kun lopputuloksen mauttii kiireettä, kenties parvekkeella tai terassilla aamuilmaa haistellen, ei päivä voi juuri paremmin alkaa.

Ilmoitukset kommenteista
Ilmoita
guest
10 Comments
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments
Sanna/comp
Sanna/comp
10 years sitten

Oo-la-laa, kuulostaa ihanalta! Oon alkanut juoda hoitotyössä kahvia. En joka päivä. En oikein diggaa näitä peruskahveja. Clipperin pikaluomu tai Afri Cafe; tietyt luomulattarikahvitkin ovat ihania. Soijalatte kuppilassa kiireettömästi on ihanaa arjen luksusta <3 <3 Luulen, että matcha kauramaitoon tehtynä vois olla se juttu töissä niinä päivinä, kun tee ei nappaa. Tai kun tarvii ekstravirkistystä. Kiitos vinkistä!

Maria Lönnqvist
Maria Lönnqvist
10 years sitten

Oi mikä täydellinen kuvaus matchasta ♥ Matchalatte on parhautta!

Outi
Outi
10 years sitten

Sanna, kahvissa panostan itsekin ehdottomasti laatuun määrän sijaan ja latte on kyllä parasta arjen luksusta. Matcha painii kuitenkin ansiokkaasti samassa sarjassa 🙂

Outi
Outi
10 years sitten

Niinpä, matcha herkistää suorastaan runolliseksi 😉

Anni Minerva
Anni Minerva
10 years sitten

Matcha on ihanaa! Juon useimmiten matchani lattena ja Oulussa myös ihana Kruda-kahvila tarjoaa matcha lattea listallaan, mikä on aika harvinainen näky kahviloissa. Olen saanut jo parikin ystävää ihastumaan kyseiseen juomaan 🙂 Mistä muuten ostat hyvän matchasi? Omani tilasin iherbistä, mutta se ei ole aivan niin priimatavaraa kuin olisin kaivannut.

Outi
Outi
10 years sitten

Matcha-lattea saa todellakin etsiä kahviloista kissojen ja koirien kanssa, hyvä tietää, että Oulusta löytyy 🙂 Oman matchani olen ostanut Thehuoneelta https://thehuone.com/, joka avaa myös verkkokaupan lähitulevaisuudessa.

Päivi
Päivi
10 years sitten

Muistankohan ihan väärin, että Helsingissä Brooklyn Cafessa olisi ollut ainakin green tea latte? Ja Starbucksilla on tänä kesänä matcha frappuccinoa (tuolla suuressa maailmassa ainakin), namia! Syksyn viiletessä olisi varmasti sulostuttavaa tämä kuuma versiokin 🙂

niivik
niivik
10 years sitten

Oi on ihan kuulla, että joku muukin on jäänyt kerralla koukkuun moiseen nautinto aineeseen…Itselleni kävi juuri niin kuin tuossa kuvailit ja nytkin nautin sitä mantelimaidolla ja hivenellä inkivääriää mausteena… toivotan kaikkille onnellisille koukuttuneille, nautinnollisia hetkiä manaajan onksennuksen värisen nautinnon kanssa!

Outi Rinne
Outi Rinne
10 years sitten

niivik, aamulatten väri kieltämättä saa välillä silmien pyörittelyä aikaan muun pöytäseurueen keskudessa 😀 Inkivääriä täytyy ehdottomasti kokeilla.

Jonne
Jonne
9 years sitten

Löysin matcha teetä huuto.netistä 🙂 halvalla.

Haluaisitko 10 % alennuksen ensimmäiseen tilaukseesi?

Tilaa uutiskirjeemme.

Saat sähköpostiisi parhaimmat edut, upeimmat uutuudet ja kauneusinspiraatiota. Voit perua tilauksen milloin haluat.

Olet poistamassa lahjatuotetta ostoskoristasi. Jos jatkat, se poistetaan pysyvästi.